ärsyttää ihmiset jotka paasaa että elä opeta lastas kanteluun,kannat vielä pitkään kun tottuu tuohon

anna puheiden valua kuin vesi hanhen selästä.



Kantaminen on lapselle hyväksi.

kun äidit ovat opettaneet muksunsa tuohon kantamiseen ja sitten alkavat valittamaan kun on niiiin kamalan hirveän raskasta kun vauva roikkuu koko ajan kiinni eikä voi tehdä mitään ei ees vessaan pääse rauhassa."heti kun katoaa näköpiiristä niin se alkaa itkemään eikä kelpaa kukaan muu kuin oma äiti..." Siis täh?! Itehän sen muksunsa on siihen totuttanut vai onko tässä taka-alalla joku huono itsetunto,jonka vuoksi äiti nostaa itsensä korkealle jalustalle tällä tavoin.

Ei roiku meillä enää lapset lahkeessa kun imetys on loppunut. Sylissä pidän paljon muutenkin. Läheisyyttä ei voi antaa liikaa! Sylitelkää niin paljon kuin suinkin jaksatte! Se lähentää teitä. Ja nauttikaa joka hetkestä jonka se vauva on pieni. Se on niin lyhyt se aika. Kohta se jo juoksee ja menee ilman mamia...

että lapsi alkaa heti itkeä kun äiti häviää näköpiiristä ja vain oma lapsi kelpaa. ööh,tämähän on aivan luonnollista tietyssä ikävaiheessa,kertoo vain sen että lapsen ja äidin välille on kehittynyt hyvä kiintymys suhde!! ja tämä luja kiintymys suhde äitiin on perusta lapsen itsetunnon kehitykselle.



muinoin,jo kivikaudella kannettiin lasta,se oli perus hengissa selviämisen edellytys. myös muualla maailmassa,kuten afrikassa naiset kantavat lasta työnteon lomassa jne.



kantaminen liinassa on hyväksi lapsen motoriselle kehitykselle,syli on virikkeellisin ja turvallisin paikka lapselle.



en pelkäisi sitä että lasta saa aina kantaa. harva 1v jaksaa kauaa sylissä ollakaan vaan haluaa jo touhuilla vähän muutakin:)



kantamisesta on nykyisin tutkittu olevan paljon hyötyä,lapsi on lähellä äitiä,rauhoittuu kuunnellessa sydämmen sykettä ja myötäillessä äidin liikkeitä,aivan kuten jo kohdussa.

Kun esikoinen syntyi ja isomummo häntä kävi katsomassa sain niskaani hirvittävän syyllistysryöpyn siitä, että opetan lapseni olemaan liikaa sylissä. Lapsen huutoon ei saisi vastata heti, lasta ei saisi kannella mukana kotitöissä, lapsen pitää tottua makaamaan pienestä pitäen yksin pinnasängyssä, että äiti ehtii tehdä kotityönsä... Jne. Se on se vanha harhaoppi siitä, että lapsi oppii odottamaan.



No eipä kyllä olisi tullut pieneen mieleenkään jättää lasta yksin sen enempää pinnasänkyyn kuin lattiallekaan heti parin kuukauden iässä. Kyllä se vanhemman syli on se tärkein ja paras paikka vauvalle. Ja tosiaan kehittävin myös.



Esikoisen kohdalla emme liinailleet, mutta kannoin lasta koko ajan. Ihan samalla tavalla hän on ollut äidissään kiinni tietyssä ikävaiheessa kuin sellaiset tuttavien lapset omissa äideissään, joita ei ole kanneltu yhtälailla. Myös isäänsä hän tarrautui jossain vaiheessa takiaisen tavoin eikä äiti kelvannut - sekin täysin normaalia pienen pojan elämässä.



Kuopuksen kanssa otimme käyttöön liinan, jotta minulle jäisi kädet vapaaksi leikkiä esikoisen kanssa.



En opeta lapsiani kanteluun, pidän heidät lähelläni niin kauan kuin he sitä kaipaavat. Lapsi, joka saa tankata elämänsä alussa riittävästi hellyyttä, on myöhemmin rohkeampi ja paremmalla itsetunnolla varustettu kuin alusta asti "itsenäistetty".