Voi kun lapsi olis aina vauva..

ja puklujen siivous, jippii!

En imettänyt pitkään eikä vauva puklaile. Nukkuu, syö ja on tyytyväinen..

Ja omaa aikaa on rutkasti enemmän vauvan kanssa, kun 3-vuotiaan joka ei nuku päiväunia.

Minulla on 7- ja 5-vuotiaat lapset, enkä kaipaa vauva-aikaa YHTÄÄN. Kuka haluaa yövalvomiset, päiväväsymykset kakkavaipat ja tississä roikkumisen kun tilalle saa pirteät ja omatoimiset ilopillerit, joiden kanssa voi ulkoilla, harrastaa ja jopa keskustella? :)

En imettänyt pitkään eikä vauva puklaile. Nukkuu, syö ja on tyytyväinen..

vauva ja taapero, ja vaikka taapero osaa puhua jo vähän, niin kyllä se vauva on vaivattomampi. Ei mua kyllä käy kateeksi äiti, jolla on jotain eskari-ikäisiä!

Kun tulin raskaaksi, halusin nimenomaan vauvan, en taaperoa, tai koululaista. Olen usein miettinyt, että kai siihen sitten tottuu vähitellen kun se lapsi kasvaa, mutta kyllä minusta elämä on sitten haikeaa, kun ei enää ole vauvaa!

Minusta ihanimpia lapsia ovat juuri alle yksivuotiaat. Ei mua ainakaan kiinnosta mitkään yhteisharrastukset jonkun viisivuotiaan kanssa, siis voi haloo!

Just yks päivä ajattelin että miten mahtavia nuo "esiteinit" on :)) Ihan parasta jutella meidän 12-vuotiaan ja hänen kaverinsa kanssa.

http://abcnews.go.com/2020/Health/story?id=7880954&page=1



tässä 16-vuotias vauva

Minä olen lapsettomana kuvitellut, että tällainen 3-vee olisi jo tosi helppo kun on omatoiminen jne. Mutta mitä vielä, jatkuvasti saa olla jotain säätämässä hänen kanssaan ja tuntuu että päivässä ei ole minuuttiakaan omaa aikaa! En kuule omia ajatuksiani kun päivät on menoa täynnä. Alkaa ahdistaa.



Vauvan kanssa on niin paljon helpompaa.. Saan ajatella ihan rauhassa ja vauvan nukkuessa voin tehdä omia juttujani. Vauva ei valvota, ei kitise, ei syö tissiä, leikkii itsekseen (10kk) ym. NIIN helppoa!



Nautins suunnattomasti, kun saan joskus 3-veen mummuille hoitoon ja olen kaksin vauvan kanssa.



Mitä on tuttujen eskari-ikäisä seurannut, niin ei ne nyt niin ihania ole.. Kauheaita kyselijöitä, ei annan pahaa rauhaa.



Ehkä sitä omaa aikaa saa taas sitten kun lapset muuttaa pois kotoa.

mutta mitä vieraiden lapsiin tulee, niin ei kyllä joku 12v vaikuta tippaakaan kiinnostavalta, en keksisi mitään puhuttavaa sen ikäisen kanssa. Jos olisi kyläpaikassa jonne menen, niin en kyllä puhuisi sen ikäiselle sanaakaan.

kai sitä sitten vähitellen oppii juttelemaan vanhempien lasten kanssa kun omat kasvavat, mutta toistaiseksi ajatus jostain 12veestä saman katon alla on kyllä aika kamala. Vaikka kasvavathan nuo pakostakin joskus ;)

että on tosi paljon kiinni lapsen omasta persoonasta?



Meillä lapset 8 ja 5v sekä 6kk,

odotan kovasti että vauva kasvaa. Nyt korvatulehdus-vatsavaiva-kiukkuhuuto-tuskaisuus aikana olisi ihanaa jos lapsi osaisi kertoa mikä on huonosti! Isompien kanssa on todella helppoa, en osaa kertoa yhtään asiaa joka "rasittaisi"(vaikka ikään kuuluvia juttuja onkin)

Vanhemmat lapset voivat vaikuttaa rasittavilta myös sen takia, että näet heitä vain ollessasi kyläilemässä tai toisinpäin. Meidän kohta 5v ainakin innostuu niin vieraista, että osaa olla aika rasittava välillä kyläilytilanteissa! Olisi koko ajan esittämässä jotain ja kertomassa omia juttujaan. Mutta perheen kesken ollessa on aika helppo, kun voi pitkiä aikoja leikkiä yksinään barbeilla tms, ei tarvi vessaan suostutella ja syökin ihan hyvin ja nukkuu kuin tukki.



Meidän esikoisella ainakin 3 ikävuotta oli kaikista helpoin ikä tähän mennessä. 4-vuotiaana tuli sitten uhmaa jota on vähän vieläkin, mutta onhan tuo paljon helpompi kuin 1-v pikkusiskonsa! Kovasti odotetaan että kuopus oppisi puhumaan niin vähän helpottaisi.



Enkä todellakaan kaipaa kummankaan lapsen vauva-ajan yöheräilyjä ja sitä, että on niin kiinni vauvassa (imetyksen takia, eikä kuopus huolinut edes pulloa). Sinulla ap on asiat aika erilailla kuin suurimmalla osalla, koska em. asiat eivät kuulu teillä vauva-aikaan!

että voi kun se pysyis aina vauvana! Mutta kummasti se mieli muuttuu, se olikin ihan ihanaa kun lapsi kasvoi ja sieltä paljastui se todellinen persoona:)

Niin ja sitten syntyi onneksi vielä toinen vauva...

Nyt kun lapset on 6 ja 9, en todella kaipaa vauva-aikoja, noitten kanssahan voi tehdä jo ihan mitä vaan eikä tarvi koko ajan vahtia.

Ihana tunne kun muutama vuosi sitten huomasin, että

vauvat ei herätä enää minussa minkäänlaista reaktiota, en edes huomaa niitä tuolla jossain

kaupoissa tai jossain niin kuin ennen.

viihtyy jo pitkiäkin aikoja yksinään ja omissa puuhissaan, nukkuu aamuisin pitkään (tai jos ei nuku, niin herää omia aikojaan, eikä herätä vanhempiaan), osaa jo käyttäytyä julkisilla paikoilla niin, että esim. ulkona syöminen ja matkustaminen on vaivatonta, ei enää sairastu jokaiseen päiväkodissa liikkeellä olevaan flunssaan... Välillä vauvakuume vaivaa, mutta sitten tulen järkiini, kun taas tajuan, että en todellakaan haluaisi vaihtaa tätä vaivattomuutta siihen yövalvomis-, syöttö- ja vaipanvaihtorumbaan, jota seuraa sairastamiskierteet ja uhmaiät...

Ei mua kyllä käy kateeksi äiti, jolla on jotain eskari-ikäisiä!