Miksi adhd-lapsia vihataan?

Esim se että ADHD-lapsi voi olla todella sosiaalinen ja "suosittu". Ei suinkaan aina kiusaaja ym. Mutta ihmisten päähän on iskostunut joku tietty kuva ja oletus siitä että kaikki kenellä on ko diagnoosi on täsmälleen samanlaisia. Meillä poika on vilkas (vaikea olla paikallaan ja hiljaa) mutta samalla on älykäs ja SOSIAALINEN poika.

Esim se että ADHD-lapsi voi olla todella sosiaalinen ja "suosittu". Ei suinkaan aina kiusaaja ym. Mutta ihmisten päähän on iskostunut joku tietty kuva ja oletus siitä että kaikki kenellä on ko diagnoosi on täsmälleen samanlaisia. Meillä poika on vilkas (vaikea olla paikallaan ja hiljaa) mutta samalla on älykäs ja SOSIAALINEN poika.

Minun adhd:ni on kyllä perinteisen villi mutta kaikkea muuta kuin kiusaaja... hyväntahtoisuus ja empatiakyky ovat niitä piirteitä joita opettajat kehuneet aina. Mutta keskisttymiskyky surkean huono, unohtaa vaikkapa pukea kengän jalkaan jos kaveri tosi mielenkiintoisesti pyörittelee vieressä peukkuja. =P

Olen lastenhoitajana ollut useassa päiväkodissa ja muutamassa niistä olen törmännyt todella törkeään adhd-lasten syrjimiseen. Kuitenkin on myös positiivisia kokemuksia heihin suhtautumisesta.



Eräässä paikassa oli 2v poika, josta nyt kaikki tiesivät, minkä diagnoosin tulee aikanaan saamaan. Oli hyvin selkeästi adhd-lapsi; todella villi, kuriton ja keskittymiskyvytön. Vanhemmissa tai heidän lastenkasvatuksessaan ei vikaa ollut.



Minusta poika oli hurmaava. Toki päivät olivat aina paljon helpompia ja rennompia, kun kyseinen poika ryhmästä puuttui, mutta sehän ei tosiaan ole lapsen omaa syytä. Poika oli epätavallisen kaunis lapsi - ihan totta, harvoin näkee niin kauniita lapsia - ja yleisesti hyväkäytöksinen. Kuitenkin hän oli äärimmäisen villi ja hiukankin pidemmät ajat paikallaan istumista (syömiset, lukutuokiot jne) olivat vaikeita.



Hoitajat puhuivat ÄÄNEEN kaikkien lasten kuullen, kuinka he toivoivat, että lapsi jo vaihtaisi päiväkotia. Lapsi siis tosiaan oli vaihtamassa päiväkotia erityislasten ryhmään, koska kukaan hoitajista ei jaksanut häntä! Kuitenkin samassa päiväkodissa, samassa ryhmässä oli mm. epilepsiaa sairasta tyttö, joten silkasta e-lapsen syrjimisestä ei ollut kyse.



Kaikki tosiaan siksi, että kyllä, adhd-lapset lisäävät selkeästi lastenhoitajan työtä. No voi voi. Kumpa kaikki lapset voitaisiinkin sitoa tuoleihin ja laittaa jeesusteipillä suut umpeen... Huoh!



Toisessa päiväkodissa oli yhteen ja samaan perheeseen siunaantunut vuoden ikäerolla kaksi adhd-poikaa. Toinen poika oli esikoulussa, toinen oli 5v. Lapset olivat muuten samassa ryhmässä, mutta toki eskarilainen oli eskaritunneilla erossa veljestään.



Tässä päiväkodissa oli satsattu siihen, että adhd-lasten oleminen helpottuu pienillä arjen konsteilla. He saivat mm. maalata seisoviltaan, jos siltä tuntui, molemmilla oli penkeissään sellaiset kumiset nystyräalustat, jotka stimuloivat tuntoaistia ja näin vähensivät tarvetta liikkua koko ajan... Kyllähän he selkeästi olivat keskittymiskyvyttömiä, mutta kun työt jakoi muutaman minuutin "keskittymisvaiheisiin" ja muutaman minuutin "heilu ja huoju vaiheisiin", ei lapsista juuri huomannut adhd:ta. He selvisivät molemmat loistavat teoreettisista tehtävistä ja olivat älykkäitä poikia.



Minusta yleisin ongelma on ihmisten asenne siihen, miten lapsen tulee olla aikuisen ohjattavissa ja kytkettävissä lyhyempääkin lyhyempään liekaan. Kun lapsi sitten on kertakaikkiaan kykenemätön istumaan hiljaa paikallaan sillä välin, kun tädit juoruavat, hän on hirviö, jota ei ole kasvatettu.



Päiväkodeissa taas törmään juurin tähän ongelmaan siitä, että adhd-lapsi ryhmässä lisää koko ryhmän levottomuutta ja ryhmää on vaikeampi hallita. Eli kun työpäivän aikana joutuu tekemään jotakin muutakin kuin pukemaan, syöttämään, riisumaan ja vaihtamaan vaipat, on seurauksena ehdoton katastrofi.



Päiväkodit, joissa olen tavannut adhd-lapsiin kohdistuvaa syrjintää ja ennakkoluuloisuutta, on myös muuten ollut toimintatapana tällainen "karjalauma tuohon nurkkaan syömään, karjalauma tuohon nurkkaan piirtämään, tädit juoruaa nyt". Kun taas päiväkodissa, jossa lapsiin suhtaudutaan muutenkin kuin eläviin ja erilaisiin yksilöihin, ovat adhd-lapsetkin tulleet huomattavasti paremmin huomioiduiksi.

Lapseni oli päiväkodissa jossa oli huono henki. Lapsestani tuli ryhmän syntipukki ja meille valiteltiin koko ajan miten kuriton kersa meillä on. Ehdotukseni arjen helpottamisesta (esim. porrastetut siirtymät, lapsen laittaminen akana/vikana syömään/pukemaan jne) kaikuivat kuuroille korville.



Lapsi vaihtoi päiväkotia ja yllätys yllätys: ei enää mitään ongelmia. Eikä heidän edes tarvinnut muuttaa toimintatapojaan, koska porrastetut siirtymät, nystyrätyynyt, kuvat jne. jo kuuluivat repertuaariin.



ap

Olen ADHD-lapsen äiti, mutta myös ammattikasvattaja ja kyllähän se totta on, että hoitopaikoissa jossa suositaan "penkittämistä" eli lapset siirtyvät paikasta x istumasta paikkaan x istumaan, on ADHD todella ongelmatapaus. Sekin ärsyttää sekä kasvattajia että aikuisia ylipäätään jos lapsi uskaltaa kyseenlaistaa asioita. Hyvin harvoin edes ammattikasvattajat tuntuvat tajuavan sitä, ettei ADHD-lapsi tahallaan ole levoton, yleistä on myöskin vanhempien syyllistäminen tyyliin että "kun muut ovat niin hyvinkasvatettuja" (eli kääntäen, ADHD-lapsi ei ole hyvinkasvatettu). Onneksi on myös ihmisiä, jotka ymmärtävät tätä erityispiirrettä. Ja ennenkuin joku ehtii tulla huutamaan, en salli omaltani, enkä muiltakaan erityislapsilta huonoa käytöstä, mutta ymmärrän mistä se johtuu.

Mutta jos lapsi on sellinen että koko ajan keksii mitä ihmeellisempiä temppuja, tavarat hajoaa (vaikka ihan vahingossakin) alati eikä jaksa/osaa/kykene keskittymään/olemaan rauhallisesti kuin hyvin harvoin niin kyllä se rasittaa ja ärsyttää, etenkin jos tyyppi on vielä äänekäs... Enkä sellaisten lasten kanssa jaksa olla tekemisissä, vaan karttelen parhaani mukaan. Tuskin se näitä lapsia haittaa, eiköhän hekin huomaa etten pidä heidän touhuistaan. En ole itsekään mikään sohvannurkassa kyhjöttäjä, mutta jatkuva hoslaaminen käy hermoille, vaikka kuinka tietäisin ettei se lapsi mitään sille voi.



En siis työskentele lasten parissa.

Usko pois, että se rasittaa ja ärsyttää meitä vanhempiakin. =) Ei sinun toki tarvitse olla niiden lasten kanssa tekemisissä, kunhan yrität olla ymmärtäväinen. Samoin kuin vaikkapa pyörätuolipotilasta kohtaan julkisissa: vähän hankalammaksi tekee elämän, mutta elämäähän se vain on. =)