Argh. Menee hermot tähän jatkuvaan sairasteluun :( Ov
Lapsi (1v9kk) aloitti viime elokuussa "päiväkotiuransa", kun itse palasin jatkamaan opintojani (mulla on viimeinen vuosi opintoja jäljellä, päätin vaihtaa nimittäin alaa). Syksy meni loistavasti, lapsi oli pelkästään kolmisen päivää kipeänä (mahataudissa).
Joulun jälkeen, kun lapsi palasi tammikuussa hoitoon, sairastelukierre alkoi. Ensin päikkärissä "riehui" vesirokko ja puolet lapsista sai sen, myös meidän lapsi sai sen :( Sen jälkeen lapsi oli viikon hoidossa ja sairastui mahatautiin ja oltiin koko perhe viikon verran tuossa paskataudissa.
Sitten lapsi sai flunssan ja oli muutaman päivän kuumeessa ja sai kaupanpäälliseksi korvatulehduksen. Sitten lapsi oli viikon taas hoidossa ja sai taas oksennustaudin. Ja sitten taas kuume ja flunssa.
Tuntuu ettei lapsi ole ollut hoidossa tänä vuonna kuin yhteensä neljä viikkoa. Ja olen erittäin väsynyt risaisiin öihin, mieheni työmatka on 150 kilsaa ja hän joutuu heräämään joka aamu klo 5.30, jotta ehtii töihin ajoissa eli minä joudun heräämään lapsen takia ties kuinka monta kertaa yössä. Tuo ei muuten olisi mitenkään kamalaa, mutta olen viidennellä kuulla raskaana ja olen päivisin järkyttävän väsynyt. Eikä auta, vaikka menee aikaisin nukkumaan.
Kommentit (3)
mutta itte en ole raskaana ja onneks yöt nukutaan hyvin mutta kuume ja korvatulehdus kummittelee jatkuvasti nuorimmaisella (1v8kk) :( Tammikuussa alotti tarhassa ja joka kuukausi on ollut korvatulehdus ja nuha kuumetta. Ja jos tässä nyt rahojanikin ajattelen niin meidän harmiksi kuukausikin vaihtui liian aikasin niin ei saada edes hinnan alennusta sairastelusta. Työpaikkaan pitäis päästä kiinni mutta pelko koko ajan että ei jatka työsopparia jos olen koko ajan kotona sairaan lapsen kanssa, onneks ollaan osaks saatu hoidettua mummojen avulla.
pianhan jäät äitiyslomalle ja kierre loppuu.
Mutta voin lohduttaa, että paljon pahemminkin voisi olla. Meillä kolme lasta ja viime syksynä emme olleet kokonaan terveenä kahta päivää pidempään kerralla..