Mitä ajattelette minusta? Huolisitteko kaveriksi?

siitä oletko ollut masentunut vai totaalinen sekopää joka on pahoinpidellyt lapsia ja heitellyt miestänsä leipäveitsellä, niin en. Jos olet ollut depressiivinen ja tapaat säännöllisesti lapsiasi niin joo, kyllä voisin.

valitsen kaverini sillä perusteella, miten ja mistä he puhuvat ja miten he käyttäytyvät. Toisin sanoen, onko meillä yhteisiä puheenaiheita ja pystymmekö keskustelemaan sopivassa yheisymmärryksessä - eli että ei olla kaikesta ihan samaa mieltä, mutta kuitenkin ymmärretään toisen näkökanta, eikä kumminkaan kummallakaan ole mitään täysin järkyttäviä "kannatan kuolemanrangaistusta" tai "erityislapset laitoksiin" -mielipiteitä.

masennusta löytyy kyllä. En vain ole uskaltautunut ottaa muihin ihmisiin yhteyttä kun tavallaan jännittää että mitä muut ajattelee.

mt-ongelmainen etä-äiti. Ja minä tosiaan välttelen ihmisiä, lasteni kavereiden vanhempia, opettajia, päivähoitajia, lääkäreitä, yms., koska pelkään suhtautumista etä-äitiyteeni. Ja ovathan nuo naapurit lakanneet tervehtimästä sen jälkeen, kääntävät päänsä vain pois, kun nuorimmainenkin muutti isänsä luokse. Ja minä olen kyllä sitten sellainen sekopää, en kärsi pelkästään masennuksesta.

jos ajatusmaailmat kohtaisivat, sillä toki se on tärkeää yleensäkin kavereiden kohdalla.

Asun 51 neliön kaksiossa, toinen lapsista asuu mulla, toinen isällään. Mulla on MT-ongelmia joista olen tosin päässyt yli. Useita sairaalajaksoja takana. Ei ole paljoa kavereita, sairaseläkkeellä olen.

huolisinko vai enkö. Sitä vaan joidenkin kanssa synkkaa ja toisten kanssa ei. Liian hiljaisia en jaksa, joilta joutuu kiskomaan jokaisen sanan ja pitämään koko ajan itse puhetta yllä. Samoin ilkeitä ihmisiä en jaksa myöskään.

Eli mitä sitten sekoilet?

Asun 51 neliön kaksiossa, toinen lapsista asuu mulla, toinen isällään. Mulla on MT-ongelmia joista olen tosin päässyt yli. Useita sairaalajaksoja takana. Ei ole paljoa kavereita, sairaseläkkeellä olen.

Varsinkaan jos olet valittaja tyyppi. Mä luulen että meillä on muutenkin elämäntilanteet niin erilaiset että ei meillä paljon yhteistä ole.

asuntosi pohjapiirroksen ja meidän mahdollisen ystävyytemme välillä. Myöskään se kuinka monta lasta sinulla on ja missä ne asuvat ei olisi asia jota ajattelisin.



Vaikea sanoa kun en ole tavannut. Jos juteltavaa luontevasti olisi niin sitten meistä voisi tulla kaverit, muuten ei. Ei ehkä kannata aloittaa uusiin ihmisiin tutustumista sillä että "olen mielenterveysongelmainen ja olen ollut monta kertaa sairaalassa", kun silloin tutustuminen helposti lähtee liikkeelle säälinäkökulmasta eikä tilaa ehkä ole tavalliselle tutustumiselle.