Entä sinä, jolla etäiset välit isääsi: millainen ihminen isäsi on

mutta oli henkisesti etäinen ja on sitä edelleen. Halaa tavatessa, mutta ei ole mitään tarvetta kovin usein tavata. Sanoo olevansa ylpeä siitä, mitä minusta on tullut, mutta jostain syystä on vaikea uskoa mihinkään hänen sanoihinsa. Edelleen harmittaa. Kun katson omaa miestäni isänä, tuntuu ihan ihmeelliseltä, että isä voi olla noin rakastava ja läheinen. Lapseni saavat paljon minua enemmän ja olen siitä tosi onnellinen.

Aikuisena lähennyttiin mun aloitteestani, jolloin isä kertoi, ettei "osannut" olla tytön kanssa. Kuvitteli, että se olisi hirveän erilaista kuin poikien kanssa olo, vaikka olin melkoinen poikatyttö! Mutta onneksi ehdittiin jutella ja lähentyä aika tavalla, ennen kuin hän kuoli. :/

Koskaan ei ole häntä tarvinnut fyysisesti pelätä, eikä alkoholin kanssa ikinä läträä...lapsena vietettiin paljon aikaa maalla sukulaisten nurkissa ja välillä se ahdisti paljonkin. Oli pettynyt, kun en valinnut akateemista uraa, aina joku sukulaistyttö osasi ja pärjäsi paremmin. Oma elämäni on ollut ihan mukavaa ja hyvin olen pärjännyt. Isäni vain on aina ollut etäinen, ei oikein koskaan näytä kunnolla tunteitaan, on jotenkin kauhean virallinen...olen tietoisesti ottanut häneen vuosien varrella etäisyyttä ja vaikka samassa kaupungissa asutaan, nähdään ehkä pari kertaa vuodessa. Sikäli aika harmillista, koska olen hänen ainoa tyttärensä.

meitä kaikkia kohtaan. Käänne tuli kun 16-vuotiaana voitin nyrkkitappelun. Nyt isä on enää alkoholisti. Soittelee aina silloin tällöin, säälistä vastaan joskus. En ole nähnyt ainakaan kymmeneen vuoteen.

raitis.Ei poista silti entisiä traumoja eikä sitä että äidin yritti monesti tappaa meidän lasten silmien edessä.



Raitistui n. 6 v. sitten,mutta eletty elämä näkyy kasvoista,kävelytyylistä.Minulla ei ole oikeastaan minkäänlaisia tunteita isääni kohtaan,viileän kohteliaat välit.Ei enää mitään negatiivista,mut ei positiivista.Hän ei kerta kaikkiaan herätä minussa minkäänlaisia tuntemuksia.

Puhui että välittää mutta oli henkisesti etäinen ja on sitä edelleen. Halaa tavatessa, mutta ei ole mitään tarvetta kovin usein tavata. Sanoo olevansa ylpeä siitä, mitä minusta on tullut, mutta jostain syystä on vaikea uskoa mihinkään hänen sanoihinsa. Edelleen harmittaa. Kun katson omaa miestäni isänä, tuntuu ihan ihmeelliseltä, että isä voi olla noin rakastava ja läheinen. Lapseni saavat paljon minua enemmän ja olen siitä tosi onnellinen.

Isä haluaa sellaiset kulissivälit, että voi esitellä kaunista esikoisen perhettä sukujuhlissa. Pinnallisen kepeät välit, mutta pinnan alla ei mitään.

Kun olin lapsi oli etäinen ja julmakin, nyt ei niistä ajoista saa puhua eikä ajatella. Uskon että se lapsuuden isä oli aito ja tämä vain korea kuori.

Jonkin sortin narsisti myös veikkaisin. Ainakin monet piirteet sopii häneen.

2vuotta sitten laitoin välit kokonaan poikki kun en suoraan sanottuna jaksanut enää sitä haukkumista yms.

Kestinhän tuota katsella toistakymmentä vuotta.