jos on ensimmäinen imukupilla, miten toinen synnytys meni?
Kommentit (13)
Voikohan käydä niin että määrätään sektio?
Olin etukäteen synnytystapa-arviossa, jossa todettiin että pystyn hyvin synnyttämään alateitse. Eli imukuppi oli vain huonoa tuuria sillä ekalla kertaa.
Molemmat vauvat olleet suht isoja, esikoinen yli 4kg ja kuopus himpun verran alle. Eivät kumpikaan tulleet ulos ilman imukuppia, ponnistusvaiheet oli pitkät ja tuskaisat... Kuopus syntyi lisäksi avotarjonnassa.
Oli pehmeä imukuppi, joka otettiin käyttöön, koska supistusten välit olivat yli 5. minuuttia eikä niissä enää ollut tehoa tarpeeksi. Ponnistin kyllä itse, mutta lääkäri piti vauvaa paikallaan. Miten teillä muilla?
ensimmäinen synnytys oli kirjaimellisesti " perseestä" . Vauva oli valtava (4830g), tuli hirveät repeämät ja verenhukka. Toisella kerralla tehtiin kaikki (sokerirasitus, synnytystapa-arvio) etten joutuisi synnyttämään yhtä isoa vauvaa.
Minä olisin halunnut sekiton, mutta en sitä saanut. Kätilö päätti, että synnytys käynnistetään ennen laskettua-aikaa, ettei vauva ehdi kasvaa niin suureksi. Arvioitu syntymäpaino 3,9 kg. No, ihan hyvin se synnytys meni. Painoarvio kyllä heitti ja rutkasti - vauva painoi 4650g....
Eli tuskin joudut sektioon, varsinkin jos et edes itse sitä halua - ellei ole erittäin painavat lääketieteelliset syyt. Ja sellaisia ei ainakaan ole edellisen synnytyksen huonot kokemukset :-/
-pelottaa lähinnä se jos vauva on iso.
Kunnon repeämät ja veren vuoto. Painoa lapsella 4kg. (Ponnistusvaihe 1.40h) Toisen synnytyksen kesto yht. 4h, ponnistuv. 20min ja puoli kg isompi. Kuopuksesta synnytys kesti 40 min, kirjattu 1min. ponnistus (oikeesti kätilö ei ennättäny kunnolla jalkopäähän). Saman kokoinen kuin esikoinen.
Pelkopolilla toista odottaessa lääkäri tutkimusten ja kuvien jälkeen meinasi, että lihakset olivat liian tiukat, siitä repeämät.
Eka käynnistettiin, ponnistusvaihe kesti 40min ja lopulta otettiin imukupilla. synnytyksen kokonaiskesto 9h. Toka lähti itestään käyntiin, ponnistusvaihe kesti 11min ja koko synnytys 2h.
katoppa kun sektio ei oo synnytys vaan leikkaus
sektio on synnytys siinä kuin muutkin, joten tuki näsäviisas kitasi ja kasva isoksi
just yhtä pitkä (tunti viistoista) mutta imukuppia ei tarvittu. Kätilö kyllä painoi mahasta..
Just ku olin luovuttamassa ponnistusvaiheessa, ettei se vauva sieltä tuu niin putkahti pää esille. :)
Olin NIIIIIIIN onnellinen kun olin synnyttänyt ITSE, omin avuin ilman imukuppia! :)
Ponnistusvaiheen kesto oli 40 min, eli lyhyt verrattuna esikoisen ponnistusvaiheeseen joka oli 1,30h. :-|
Toisessa ei siis imukuppia tarvittu. Ponnistusvaihe kesti muistaakseni 35 min.