Olen hyvin ylpeä itsestäni!
Vihdoin sain mentyä kuntokeskukseen varaamaan itselleni paikan. Ja jestas miten kivaa se onkaan.
Omaa aikaa itselle ja rentouttava sauna treenien päätteeksi, onnistuin saamaan jo kolme muuta kaveria myös mukaan treenaamaan itsensä kesäkuntoon.
Ennen olen ollut niin laiska liikkumaan, nähtävästi tarvittiin vain kodin lähelle viihtyisä keskus.
Nyt haastan muutkin mukaan kuntoilemaan! Suoravelotus tililtä kannustaa kummasti liikkumaan, ei sitä turhasta viitsi maksaa.
Kuinka moni muu aloittaa liikkumisen nyt viimeistään?
Kommentit (3)
Katselin vanhoja valokuvia, sitten peiliä ja päätin,että nyt on aivan pakko liikkua.
Marssin salille ja lunastin kortin ja päätin käyväni vähintään kolme kertaa viikossa. Olen ansainnut sen vapaan itselleni.
Jos mies ei voi jostain syystä olla lasten kanssa, he menevät kuntosalin lapsiparkkiin siksi aikaa.
Jotenkin jaksaa paljon paremmin kun on jokin oma juttu mikä ei kotiin liity mitenkään.
Älkää siis miettikö ettei jaksa tai aikaa ei ole. Ottakaa se aika jostakin, jättäkää jokin kotityö seuraavalle päivälle ja nauttikaa itsestänne!
Ja vauvan kanssa käyn yhdessä perjantaisin samalla klubilla äiti-vauva jumpassa.
ap
En ole vielä kertaakaan miettiny, että mies on päivät töissä, tulee kotiin kun työt loppuu, minulla sen sijaan työ ei pääty.
Juuri päätin, että mies on ainakin sen kolme kertaa viikossa lasten kanssa kun alan itse kuntoilemaan!
Minulla on oikeus siihen, tuskin miehen maailma menee sekaisin jos joutuu olemaan yksin lasten kanssa muutaman kerran viikossa!
Kiitokse ap:lle
Olen ollut vuosikausia liikkumatta. jotain tarttis tehdä... sais hilattua luunsa ja läskinsä jonnekin. Mutta mistä lopullinen kimmoke? Työt ja kodinhoito + tietenkin lastenhoito iltaisin väsyttäääääää...
kovin pitkiä aikoja ei voi olla illasta poissa.
Mutta ap:lle pontevat onnittelut :)