Harrastusryhman(siis missa lapset kayvat) eras aiti moikkaa joskus, ja joskus taas ei, missa mahtaa olla vika? Minusta ihme kaytosta

ilman lapsia.



Itse käyn koiraharrastuksessa ja jos vieraampi ihminen sieltä tulisi vastaan jossain muualla, niin tuskinpa tunnistaisin ilman koiraa...

ja sielläkään en aina moikkaa kaikille, joskus moikkaan vaan niille ketkä moikkaa ensin mua ja joskus jos sattuu helposti katsekontakti niin moikkaan itse ensin, se vähän riippuu, en tarkoita sillä mitään jos en moikkaa tai jos moikkaan.

joita näen harvoin jossain tietyssä yhteydessä. Sitten jos näihin törmää esim. kaupassa, saatan vain miettiä että onpa tutunnäköinen tyyppi, mutten kuitenkaan moikkaa koska en ole varma mistä tiedän hänet tai olenko koskaan edes jutellut henkilön kanssa..



Kerran tosin aloin juttelemaan ihmisen kanssa, jonka luulin olevan töissä samassa paikassa kuin minä, mutta kävi ilmi että hän olikin joku täysin tuntematon =D Vähän nolotti kun tajusin sen...

Eli kyse siitä, että siellä harrastuksessa äiti ei aina moikkaa, ja joskus moikkaa. Viimeksi katsoi kyllä päin kaukaa, mutta ei moikannut. Yleensä moikannut, jos näemme ihan läheltä, kasvotusten. Hän vaikuttaa kyllä varautuneelta ihmiseltä, ehkä siinä syy.



Ihme asioita minäkin analysoin, pitäisi varmaan hankkia se elämä ;)



Kiitos vastanneille.







Ap

Meillä on naapuri joka välillä tervehtii ja välillä ei. Lähinnä huumorilla siihen suhtaudutaan, naureskellaan vaan että, " pirkolla oli taas paha päivä" :D



Mutta onhan se outoa. Eilenkin kun ajettiin vastakkain tossa tietällä, siinä on sen verran kapea kohta että jommankumman on väistettävä. Eilen väistin minä. Ajoin auton ihan sivuun ja pysähdyin. Ei nostanut kättä, ei kiittänyt ei mitään. Ja kyse ei tosiaan voinut olla siitä että ei olisi mua huomannut!



No, meitä on moneen junaan.

maa huomaa moikata.



En kyllä tajua että ap tällaista asiaa jaksaa pohtia oikein aloituksen verran. Eli komppaan sitä joka kehotti hankkimaan elämän...

Ap

Minuakin ahdistaa tämää suomalainen kyräily ja moikkank-enkö-moikkaa -laskeskelu... Sitä ei koskaan voi olla varma, pahastuuko toinen siitä, että moikkaa/ ei moikkaa. Helpompaa olisi, jos voisi moikata ketä vaan, ja jos erehtyykin moikkaamaan vierasta, niin eipä siinä ihan kamalaa vahinkoa luulisi syntyneen ;-) Mitä nyt aaveellä joku sitten urputtaisi, kun on niin rasittavaa, kun se yksikin mamma kuvittelee, että me nyt ollaan ihan kavereita vain sen perusteella, että lapset käyvät samaa muskaria...



Miksei mulla ole elämää?! Aavee ahdistaa niin pahasti...

Ehkä se olenkin MINÄ, josta puhut? Yleensä tervehdin aina kaikkia, mutta lasten nykyisessä harrastuksessa minua ärsyttää suunnattomasti se, että ihmiset eivät vastaa tervehdykseen. Saatikaan, että kukaan heistä koskaan tervehtisi minua, kun ja jos satun olemaan ensimmäisenä paikalla.

Aikuiset ihmiset vain tölläävät, kuin lapset konsanaan.



Fiiliksen mukaan sitten joko tervehdin niitä mölliäisiä, tai en.

Siinä on vaan jotenkin käynyt niin.

Joskus vahingossa jäänyt moikkaamatta ja sitten huomaankin, että " kappas, tulipa käveltyä ton edestä, enkä tajunnut sanoa mitään" .



Sitten se on seuraavalla kerralla vaikeempaa jne.

Ja toinen asia, mä en välttämättä " vieraassa ympäristössä" heti tunnista sinua. Eli jos satutaan vastakkain muualla, niin en tarpeeksi ajoissa/ollenkaan tajua, että toihan oli toi.



Moikkaa sinä vaan reippaasti mulle, niin kyllä mä mielelläni vastaan.

Ap

niin mä olen sellanen " huithapeli" että menen suuna päänä joka suuntaan, enkä välttämättä aina muista tervehtiä. MOnesti huomaan että jää kiitoskin sanomatta jollekkin tutulle, silloin laitan tekstaria.

Olen sellainen hajamielinen hieman ja mulla on aina tuhat asiaa mielessä. Hoidan kotia ja lapsia käytännössä yksin ,sillä mies on jatkuvasti poissa.

Moikkaan kyllä usein, mutta huomaan joskus että jää moikkaamatta, mutta se ei johdu sinusta, vaan mi nusta, enkä tarkoita sillä mitään pahaa.

En ole ap