Raskaana vasten tahtoani :(
Uskon olevani raskaana. Lapsia on valmiiksi jo kaksi ja perhe-elo toimii, mutta en haluaisi kolmatta. En ainakaan vielä, enkä niin että syntyy jouluna :(
Kommentit (19)
En haluaisi sitä samaa lapselleni. Mieheni ehdotti aborttia, mutta ei vaadi sitä.
ap
erottelemme selkeästi synttärit ja joulun. emme jätä lapsen synttäreitä joulun varjoon. Joten minusta tuo ei ainakaan ole syy keskeyttää raskautta. Ajattele mitä kaikkea tämä uusi ihminen voisi antaa teille, älä sitä mitä se vie pois...
Minäkin olen syntynyt joulun alla ja nautin täysillä joulukuun juhlatunnelmasta lapsena: pikkujouluja, itsenäisyyspäivä, omat synttärit, koulun joulujuhlat, joulu ja uusi vuosi. Rakastin lapsena joulukuuta!!!
ehkä sun oikeasti pitäisi kasvaa vähän. täällä on monia, jotka ilomielin ottaisivat lapsen syntymäpäivän vaikka mille juhlapäivälle.
minä nyt vastaan lapsettomuudesta kärsivän näkökulmasta... eli meilläkin jo 2 lasta joita yritettiin kaaaaauan, liikaa myn psyykelle. Kolmatta yritetty syksystä ja toivoinkin että voi kun saisimme joulukuun vauvan kun muut eivät niitä tahdo.... jos jotain oikeudenmukaisuutta sillä Jumalalla tai millä lie olisi.
Pahalta tuntuu lukea noin pinnalista tekstiä, että väärä kuukausi syntyä. Ajattele, se on juuri HÄN, joka haluaa teidän perheeseen. Aina ei voi valita, kuten minäkin olen jo huomannut... teillä vain toisinpäin!
Ehkä tuosta joulukuusta saa syyn, kun oma olo on, että ei jaksa, halua jne. Melkein jokaisessa raskaudessa tulee alussa sellainen paniikki, vaikka raskaus olisi miten toivottu.
Mutta jos perhe-elämä on mallillaan ja olo on, että kolmas saisi joskus tulla, niin ei abortti ole oikea vaihtoehto vain siksi, että juuri nyt elämäntilanne ei ole ihan täydellinen siihen.
Ja ihan oikeasti voi käydä niin, että et myöhemmin saakaan enää kaipaamaasi lasta. Sitä kannattaa vahvasti pitää mielessä. Ja niinkin voi käydä, että raskaus menee sitten kuitenkin kesken juuri kun totut ajatukseen. Onnea matkaan!
Voi kuulostaa tuokin oikeasti tahattomasti lapsettoman korviin aika ikävältä. Jumala on epäoikeudenmukainen, kun ei anna teille KOLMATTA lasta?
kai TEHNYT jotain et näin ikävästi pääsi käymään..huh hei
Jos tuo on kovinkin suuri huolenaihe sinulle että synttärit jäävät joulun varjoon, niin voittehan ottaa tavaksi juhlia synttäreitä vaikka keskellä kesää! Tai annatte nimen jolla nimpparit keväällä/kesällä ja juhlitte nimppareita enemmän!
Minulla on kavereita joilla joulukuussa synttärit eikä kukaan siitä koskaan ole mitään valittanut!
Sinänsä juttu oli mulle iloinen, koska olin jo pidemmän aikaa haaveillut kolmannesta. Ei vaan oltu miehen kanssa päästy yhteisymmärrykseen siitä halutaanko me kolmatta vai ei, kun se oli jo tulossa.
Mun ensimmäinen ajatus oli, kun sain lasketun ajan (16.1.), että luojan kiitos se ei ole joulukuussa... Ymmärrän tämän joulukuu-jutun hyvin. Mulla on keskimmäinen lapsi syntynyt joulukuun puolivälissä ja uskokaa mua, mikään, ei mikään ole niin kauheaa kuin valmistella joulua viimeisillään raskaana ja vastasyntyneen kanssa (kun on jo yksi lapsi ennestään niin jouluvalmisteluista ei oikein voi täysin laistaakaan)
Mutta muuten, ap, kannattaa miettiä asia siltä kantilta että jos joskus mielessä on käynyt että lapsia voisi olla kolmekin, niin tässähän se nyt on. Jos taas olet ihan ehdottomasti sitä mieltä että ei missään nimessä enempää kuin kaksi, niin onhan se aborttikin vaihtoehto.
Sanoit viestisi alussa että luulet olevasi raskaana? Oletko varmistanut raskauden lääkärillä? Selvitä ensin se asia, ja kuinka pitkällä mahdollisesti olet. Sen jälkeen vasta on tarkempien pohdiskelujen aika.
Sillä näin lapsellisesti minä ajattelen, rehellisesti. Ja ikää on 29, joten ei tässä ihan teini enää ainakaan ikävuosissa mitattuna olla.
Lisänä on vielä se että toinen lapsista on syntynyt myös joulukuussa, joten meidän joulukuihin tulisi mahdutettua kahdet synttärit kaiken muun järjestelemisen sekaan. Ja koska jo aikanaan kuopuksen syntymäpäivä harmitti sen osuessa joulukuuhun, niin nyt siihen olisi tulossa vielä kolmannetkin syntymäpäiväjuhlat.
Rohkea olen kun jatkan harmini osoittamista AV:llä vaikka kommenttinne jo luinkin ;)
En ole tehnyt vielä testiä, mutta monksut ovat myöhässä ja oireet tuttuja.
Joulukuun synttäreiden lisäksi epäilyttää oma ja mieheni jaksaminen, rahan riittäminen, tilanpuute ja työelämästä putoaminen.
Ja myönnän " ehkäisy" oli naurettava.
ap
Musta tää on ensinnäkin provo, jolla kerjäät vaan sitä, että saat aborttifanaatikot " huutamaan" tähän ketjuun!:)
Ei raskaus ole vahinko jos ei ehkäisystä huolehdita! Kait noin vanha ihminen jo sen tietää, että voi tulla raskaaksi jos ei ehkäisyä ole? Vai oletko ihan ummikko tuonKIN suhteen?
Se, jääkö lapsen synttärit joulun varjoon, on ihan teistä vanhemmista kiinni.
Joskus on käynyt niinkin, että kaikenlaisten yhteensattumien vuoksi synttäreitä ei ole pystytty juhlimaan ennen joulua, ja kemut on pidetty sitten vasta tammikuussa!
sen ulos marraskuun vikana päivänä, jos se siitä on kiinni. tai antaa adoptioon. onhan se nyt kamalaa, kun ei ehdi joulua valmistella.
Minkä ikäisiä nuo muut lapset ovat? Oletko suunnitellut/toivonut saavasi vielä joskus kolmannen? Kokemuksesta voin sanoa, että se aika vaan kuluu niin nopeasti, eikä sitä täydellistä hetkeä sille kolmannelle ehkä tule ennenkuin on myöhäistä ja et enää kykenekään saamaan lisää lapsia.
Joko olet jutellut miehesi kanssa?
Ja mikä vika siinä jouluajoituksessa on?