Mitä tapahtuu, jos unohdat ottaa mielialalääkkeen?
Kommentit (17)
Ap on kuukausien mittaan monta kertaa unohtanut ja huomannut yleensä siitä että on parempi olo. Energisempi ja positiivisempi. Tänään juuri olin veskissa ja ajattelin että vitsit mulla on hyvä mieli ja pitkästä aikaa kiinnostaa asiat, alkaakohan toi lääke lopulta vaikuttaa kunnolla --- ei helvetti olen taas unohtanut ottaa!
Mulla ei yhden tabun unohdus heilauta suuntaan tai toiseen, mutta parissa päivässä alkaa jo mieli madaltua (kerran unohtu kotiin mökkireissun ajaksi).
En niinkään mielialassa tosin. Mulle tulee semmosia kummia tuntemuksia niinkuin menis aivoissa pieniä sähköiskuja. Tosi outoa.
masennus ja sanoin tästä kyllä lääkärille silloin kun lääkettä määrättiin. Valitin täällä niitä alun rajuja masennusoireita lääkkeestä. Olen jatkanut käyttöä ensinnäkin siksi että se kyllä auttaa jossain määrin ahdistukseen ja toisekseen siksi että se aloitus oli niin kauheaa että hirvittää ajatus vaihtaa lääkettä. Olen koettanut vaan olla keskellä vaatetta. Mutta. Minusta olen nyt enemmän masentunut kuin ennen lääkettä. Tai sellainen saamaton. Mikään ei kiinnosta. Olen lakannut pitämästä yhteyttä tuttaviinkin :(.
Äh. Pitäis kai vaihtaa mutta hirvittää kun reagoin näihin aina niin voimakkaasti. Kun päivällä tajusin että olen unohtanut mietin että ok, pidetääs päivän tauko ja katsotaan mitä tapahtuu. Pari tuntia sitten oli pakko ottaa puoliska kun tuli niin outo olo päähän että haittasi elämää.
Käy juttelemassa ihan oikealla psykiatrille ongelmastasi. Mulla todettiin vaikea masennus + yleistynyt ahdistuneisuushäiriö tk-vastaanotolla ja sain lääkkeet. Lääke auttoikin jonkinverran, mutta 6kk käytön jälkeen ahdistusoireet paheni.
Maksoin ihan rahan kanssa itseni kunnon lääkärille (joka oli muuten vielä psykiatrian lisäksi erikoistunut lääketutkimukseen) ja sain paremman lääkkeen. Olo on nyt selvästi parempi tällä lääkkeellä, vaikka varmaan joudunkin olemaan lääkityksellä vielä vuoden pari.
-6
mullekin on diagnosoitu ja välillä myös masentaa.
josta mieli romahtaa noin viikon käyttämättömyyden jälkeen. Olen taipuvainen hypomaniaan joten onnen tunne on aika epärealistista. Romahdus tulee ihan sekunneissa sitten kun se tulee.
Olen enimmäkseen masentunut. Hoidan lapsen ja osa-aikatyöni, eli " pakolliset kuviot" , ja päällepäin kaikki on kai hyvin. Mutta sisältäpäin ei.
Kun keskeytin lääkkeen ottamisen omin päin masennusoireet ja unettomuus palasivat parin viikon-kuukauden viiveellä. Aluksi lääkitys vielä vaikutti niin, että kuvittelin pärjääväni ilman lääkkeitä. Sitä en ymmärrä, miksi joku käyttää masennuslääkitystä, jos kokee olevansa energinen ja positiivinen ilman lääkkeitä.
Mulla on lääkkeenä Efexor, jossa on kyllä pahimmat vieroitusoireet kaikista masennuslääkkeistä. Kiva kun on vielä alasajo menossa, kyllä huomaa jo mielialassakin kun on annos puolitettu...
Mulla keskivaikea masennus ja paniikkihäiriö(ollut 12vuotta).
Masennuksen vuoksi ei sinänsä noita lääkkeitä enää tartteis syödä mut ko samat lääkkeet tehoo paniikkihäiriöön... Ja vaikka p. h. mulla onkin todella paha,ei yhden annoksen unohdusta huomaa missään.
Lääkettä on elimistössä koko ajan ja mene pitkään ennen kun sen vaikutus lakkaa kokonaan.
Miten jotkut selviävät elämän vastoinkäymisistä ilman lääkkeitä? Eivätkö ne vastoinkäymiset kuulu asiaan? Että surua ja murhetta on; on masispäiviä, on iloisia päiviä. Oletteko koskaan pohtineet, mitä oikeasti pakenette niihin lääkkeisiin? Laiskuutta, itsekkyyttä?
Tämän kirjoittaa siis ihminen, jonka lähisukulainen elää arkeaan lääkkeiden voimalla, joten mä en ole niitä, " jotka ei asiasta mitään tiedä" . Pohdituttaa vain monesti tämä asia. Tappaako masennuslääke elimistön ja ihmismielen omat selviytymisvietit, parantaako se oikeasti ketään?
Itse näen masennuslääkkeet ensiapuna, mutta jos joku niitä vuosia syö, osaako enää edes elää ilman? Mielipiteitä?
Esim. ne, joilla masennus tuppaa uusiutumaan. Silloin lääkitys toimii ennaltaehkäisevänä. Vrt verenpainelääkitys. Yleensä lääkitys lopetetaan, kun oireiden poistumisesta on 6 kk. Jos oireet palaavat, lääkitystä jatketaan.
Tottakai terapiaa pitäisi aina lääkityksen rinnalla antaa, joskus kuitenkin lääkekin pelkästään auttaa esim. vaikean tilanteen ohi, jolloin masennusta laukaisevat tekijät poistuvat ihan ajan kanssa.
Normaalia alakuloisuutta, pettymyksiä yms. tuntee kyllä lääkkeidenkin kanssa. Ainakaan efexor ei tee yhtään muumio-oloa. Osa lääkkeistä kyllä saattaa puurouttaa.
Ilman lääkkeitä pärjääminen ei ole mikään itseisarvo. Mielummin syön niitä lopun ikää ja olen kunnossa kun vaihtoehtoisesti ihan pää sekaisin, mutta ilman lääkkeitä.
Tiedän muutaman tapauksen jotka nappailee lääkkeitä vain silloin kun on napsahtanut, kun mieli palaa normaaliksi niin lääkkeet lopetetaan heti ja muutaman päivän päästä ollaan taas ihan pihalla.
syön myös efexoria, sitä ennen useamman vuoden seroxatia. Jos on unohtanut ottaa lääkkeen, viimeistään seuraavana päivänä tulee näitä " sähköiskuja" läpi kropan, esim. päässä jos kääntää äkkinäisesti päätä tai liikauttaa silmiä. Usein tulee myös päänsärky. Nämä oireet hellittävät kun ottaa lääkkeen.
Raskaaksi tullessani lopetettiin seroxat, ensin tuli hirvittävät vieroitusoireet, lopulta menin täysin toimintakyvyttömäksi. Lääke oli pakko aloittaa uudestaan. Sen jälkeen ei ollakkaan yritetty lopettaa lääkitystä. Masennusoireeni ovat muuttuneet vuosien varrella sen verran ettei seroxat ehkä ollut paras mahdollinen vaihtoehto, kokeilen nyt tota efexoria.
Ja kyllä, olen valmis syömään lääkkeitä niin kauan kun tarvis, vaikka loppuelämäni.
Siinä ei tahdonvoima riitä. On turha puhua ns. huonoista päivistä kuin siitä että on todella masentunut ja meinaa veivata pahimmassa tapauksessa ittensä narun jatkeeksi. Sellainen ihminen ei todellakaan ole terve eikä kärsi vain " huonoista päivistä" .
Mä olen valmis syömään niitä loppuelämän jos on tarvis;kokeillaan aina silloin tällöin josko vois pois heittää mut kaikki edelliset kerrat on menny myttyyn. Ehkä joskus,toivossa on hyvä elää..
Joo eikä ne mitään tapa;säätelevät mulla esim. serotoniinin tasoa aivoissa joka on ilman lääkkeitä kaikkea muuta kuin normaali.
jos muistan vasta kun otan jo seuraavaa, en ota unohtunutta enää.