Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Oikein vai väärin - pistäkääs mielipidettä!

Vierailija
05.04.2008 |

Mies lähti eilen vanhemmillensa käymään viikonlopuksi, asuvat noin 100 km päässä meiltä. Suunnitelmissa oli jäädä sinne sunnuntaihin tai sitten tulla tänään, riippuen muutamista seikoista.



Lapsi sairastui eilen hyvin ikävästi, oksenteli vaan koko illan. Olisin kaivannut miestä tänne takaisin tuekseni ja avukseni, kun olen semmonen hermoilija. Mies päätti kuitenkin jäädä vanhemmillensa, kun pääsee sunnuntaina kyydillä eikä tahdo tulla junalla tai muulla julkisella.



Minun mielestäni olisi ollut hyvä, jos hän olisi tullut tänään takaisin aamupäivästä. Hänestä olisi ollut paljon apua henkisesti, mutta myös ihan käytännön toimissa, kun nyt olen yksin kaiken hoitanut. Sovimme kuitenkin, että hän tulee huomenna, vaikka ei hänellä siellä vanhemmillansa mitään kummempaa hommaa oikeastaan olekaan.



Olisiko tämän tarinan pohjalta mielestäsi mieheni pitänyt tulla jo eilen/tänään vai onko ihan ok olla sunnuntaihin? En mitään hirveitä pultteja tästä vetänyt, että miäs jää äitinsä hoiviin viikonlopuksi :), mutta olen nyt vaan niin surku, kun joudun yksinäni täällä murehtimaan.

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
05.04.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos on vaikka pieni vauva, niin ymmärrän toiveesi saada käytännön apua. Silloin ehkä odottaisin miehen tulevan kotiin aikaisemmin.



Mutta jos olet lapsen kanssa kahdestaan eikä lapsella ole mitään hengenvaaraa tai todella vakavaa tilaa, niin etköhän siellä pärjää. Mielestäni miehesi voi siinä tapauksessa rauhassa kyläillä.

Vierailija
2/7 |
05.04.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

pärjäämään yksinkin. Miehesi varmaan tiesi, ettei teillä ole mitään hätää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
05.04.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

ongelma ei ole se, etten pärjäisi yksin. Ihan varmasti pärjään ja tiedän sen itsekin. Olen ehkä enemmän loukkaantunut siitä, että mies ei ollut tarpeeksi " kiinnostunut" tästä sairausjutusta. Mutta tiedän myös sen, että olen todella huolehtivainen ja neuroottinen, minkäs teet. Olisi vaan minunkin pahaa oloani lievittänyt toisen rauhoittelu ja läsnäolo.



Taidatte olla oikeassa, ehkä teen kärpäsestä härkäsen. Jotenkin kai haluaisin, että mies reagoisi samalla lailla kuin minä, vaikka oikeasti olen kiitollinen siitä, että taloudessa on edes yksi " täysipäinen" ja viileäpäinen henkilö. :)



Ja kysyjälle - yksi vauva on vain.



ap

Vierailija
4/7 |
05.04.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

mies lähtee yksinään vanhemmilleen viikonlopuksi?

Vierailija
5/7 |
05.04.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ne miehet tajua kaikkea tai ajattele niistä niinkuin me naiset. Meillä vähän samanlainen juttu sairastelujen kanssa. Ja mä oon se joka vie lapset lääkäriin ja vielä toinen terve mukana häsäämässä.



Viime kesänä sattui miehelle " opettava" tilanne kun joutui viemään kuopuksen reissulla ensiapuun. Olivat kaksi viikkoa eteläsuomessa mummolassa ja pienempi sattui polttamaan mökkireissulla johonkin vesikattilaan tm kätensä. Iltasella joutuivat päättämään kumpaan sairaalaan vie ensiapuun (ilta) jne. Olivat vielä vajaan viikon sen jälkeen reissussa ja mies oli käyttänyt tk: ssa tarkistuksissa välillä ja sitten mua sai vuorostaan neuvoa kuinka palovammaa hoidetaan.



Opetti tuo reissu miehellekkin mitä on olla lasten kanssa ja joutua ite huolehtimaan että kaikki tavarat on tallessa ja mukana ja milloin syötetään ja nukutetaan yms.



Nyt on kuluneen vuoden aikana yllättävän paljon lähtenyt lasten kanssa kylään tai yökylään mummolaan.



Ite odotan nyt kolmatta ja sairastin pari viime viikkoa aikalailla ja vielä huomasin sen että ei ne miehet osaa lohduttaa ja olla niin empaattisia kuin olis tarve! Tärkeämpää tahtoo olla se että montako sairasloma päivää sulle nyt tuleekaan ja saatko palkaa niistä jne...



Jakselehan!!

Vierailija
6/7 |
05.04.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos mies vie yksin roskat tai käy kaupassa tai tekee ylipäätään mitään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
22.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oxoxox

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kahdeksan yhdeksän