Välikausi-sanan vihaajat huomio! Miksi niitä kevät- ja syyshaalareita tai -vaatteita pitäisi kutsua?
Kevät- ja syyshaalari on aika hankala sanahirviö arkikäytössä. Ja kun kyseisten kuorivaatetyyppisten vaatteiden käyttö ei edes rajoitu kevääseen ja syksyyn. Meillä on pojalla ollut koko talven eniten käytössä välikausihaalari, vain kunnon pakkasilla talvihaalari. Kuorivaate olisi tietysti yksi sana, mutta se toimii lähinnä kalvopukujen kohdalla. Jos puhutaan taas esimerkiksi kevättakista, niin sillä tarkoitettaneen vähän siistimpää kaupunkitakkia.
Kun niin moni tuntuu sitä välikautta vihaavan, niin kertokaa nyt, miksi sitä välikausihaalaria pitäisi kutsua.
Kommentit (9)
en ole kenenkään kuullut käyttävän kevät/syys vaate nimitystä. varsuinais-suomesta olen.
Sehän on pidempikin.
En mäkään ollut kuullut välikausihaalarista ennenkuin av:lle eksyin.
Kyllä kaupoissakin myydään syyspukuja tai kevätpukua.
Nyt uusi välikausihaalarimallisto esille kuulostaa kyllä tönkömmältä mainoksessa kun uusi kevätpuku mallisto.
Välikeli voi olla talvella kun on plussaa tai syksyllä ja keväällä kun koleaa tai vaikka keskellä kesää kun on sateista ja kylmää. Näihin ilmoihin on sitten siis myös välikelin vaatteet.
haalareita meillä ei ole kenelläkään koskaan ollut, koska minusta ne ei ole käytännöllisiä. Keväällä ainakin kun sellaisen voi laittaa lapsen päälle, alkaa usein olla niin lämmin, että saatetaan riisua vaikka se takkikin.
Onhan se tietysti kiva, että on pienet murheet...
meidän perheessä on aina käytetty talvi-, kevät-, kesä-, ja syksyvaatteita.
ja syksyksi, kun keväthaalaria ei voi syksyllä käyttää?
Mitä tulee välikausihaalarien kätevyyteen, niin minusta ne ovat juuri sitä. Toimivat oikein hyvin kun lämpötila on vähemmän kuin +10 ja enemmän kuin -5. Mitä loppujen lopuksi Suomessa on todella pitkään. Alle laitetaan sitten vain vähän eri vaatteita pikkupakkasilla kuin +10:ssä. Viileämmille kesäpäiville meilläkin sitten kaksiosainen puku.
Vierailija:
meidän perheessä on aina käytetty talvi-, kevät-, kesä-, ja syksyvaatteita.
On talvivaatteet, on kesävaatteet ja on myös välikausivaatteet. Välikausi = keväällä ja syksyllä, kun on liian lämmintä talvivaatteisiin ja liian kylmää kesävaatteisiin. Välikausivaatteet toimivat samoina keväällä ja syksyllä mikäli koot sopivat.
Meillä menisi mies ainakin ihan sekaisin jos puhuisin samasta takista syksyisin syksytakkina ja keväisin kevättakkina ja yleisesti " niin sillä Ainolla on se kevätsyksytakki"
Minusta ainakin välikausi termi on ihan normaali täällä Helsingissä. En tiedä miten muualla Suomessa sitten.
nimim 5 lapsen äiti
Ja hyvin toimii.