Kuinka usein teet matkan jonnekin miehesi kanssa kahde? Missä käytte, kuinka pitkiä reissuja?
Tarkoitan siis, että lapset jää hoitoon, vain sinä ja miehesi. Tuntuu, että osa tuttavista matkustelee monta kertaa vuodessa, välillä 1-2 viikonkin matkoja, lapset esim. mummoloissa. Toiset vanhemmat ei käy koskaan oikein missään ilman lapsia.
Kommentit (4)
Ei tehty mitään ulkomaanmatkoja ennenkään lapsia, kumpaakaan ei kiinnosta jostain syystä. Olemme kotona viihtyviä ihmisiä.
kaksistaan reissuja. Ollaan kahdesti kyllä jo varattu kaukomatka vain meille kahdella, mutta en olekaan sitten raaskinut jättää pienintä kotiin ja hänet on otettu mukaan matkalle.
Mutta sitten tein tyttökaverin kanssa harjoittelumielessä 5-päivän shoppailureissun, jolloin 2-vuotias oli isänsä kanssa ja kaikki meni hyvin. Teki hyvää sekä mulle että lapselle, koska olen vähän liian kanaemo ja kas kummaa, lapsi säilyi hengissä ilman minua ja minä ilman häntä:) Tästä rohkaistuneena tehtiin juuri miehen kanssa viikonloppureissu kahdestaan, kaikki meni hienosti isovanhempien kanssa. Kesäksi ollaankin sitten viimein varattu se viikon kaukomatka kaksistaan.
Lapsuus on niin lyhyt, että tuohon ei ole tarvetta.
Eli Suomessa on vain matkustettu. Jos olisi enemmän rahaa niin ehkä kerta vuodessa voisin olla pidennetyn viikonlopun kaksin jossain. Muuten ottaisin kyllä lapsen mukaan kun en halua jättää häntä pidemmäksi aikaa (nyt 5v mutta adoptoitu meille reilu 2v sitten). Mieluiten kyllä laittaisin rahat koko perheen matkaan, lapsikin nauttii matkustamisesta.