Mikää minun vauvaan on mennyt.
yleensä todella kiltti ja hymyilevä tyttö. nyt noin viikon itkenyt ja " murissut" , karjunut ja yskinyt (tekoyskää?) . Tyttö on puoli vuotias eikä hampaita tunnu eikä näy!
Kommentit (6)
lapsi nyt 5kk ja ollu viime aikoina normaalia itkuisempi. murisee ja ärisee, nukahtaminen on hirveen huudon takana. veikkaan kyllä hampaita, vaikka ei meilläkään vielä mitään näy. kaverilleni oli neuvolassa sanottu että voivat vaivata joitakin lapsia pitkäänkin ennen puhkeamista.
ei kuumetta, ja on ihan pirteäkin. sylissä ajottain rauhoittuu!
a
mutristelee kyllä suutaan siihen malliin että ihan kun sielläjoki vaivaisi. hassua ettei reilussa viikossa kuitenkaan mitää näy eikä tunnu.
ap
itkuisuutta kolme viikkoa, ennenkuin huomattiin hampaan puhjenneen. käytin lääkärilläkin korvatulehduksen pelossa, mutta ei ollut mitään.
pitänee suppoa laittaa yöksi. Eihän toista voi kivuissakaan pitää.
ap
ap