Mikä olisi hyvä lahja 1-vuotiaalle?
Tyttö siis kyseessa ja syntymäpäivät. En tiedä mitä sen ikäiset tarvitsee, ja en kuitenkaan lapsen äidiltäkään viitsi kysyä. Auttakaa, te kokeneet!
Kommentit (4)
omani esim. sai aikanaan kurkistuskirjoja, vedettävän leluankan (on niitä muitakin), palikkalaatikon (niitä on erilaisia), nuppipalapelejä, kylpyleluja.
Ja isi tietty halusi silloin jo duploja, mutta kyllä se niillä aika pian alkoikin jollain lailla leikkimään :)
Sitten vois olla omat aterimet, tietty vaatteet (osta tarpeeksi isoja, ärsyttää kun saa melkein pieniä vaatteita lahjaksi).
Tässä nyt jotain tuli mieleen.
vaatteet voisivat olla myös hyviä lahjoja, koko vaan kannattaa varmistaa. Oma lapseni tulee ensi viikolla vuoden ja leluja on niin hirveesti, että itse olen toivonut hänelle ensi kesää varten vaatteita lahjaksi ja vain muutaman tietyn lelun. Mielestäni ei ole mitenkään tyhmää kysyä lapsen vanhemmilta, tulee sit lahja ainakin tarpeeseen.
piirustusalustaa jonka se sai joulupukilta. Aguadoodle tai joku semmoinen.
Samoin kaikki soittimet on musikaalisen muksun mieleen.
lahjaksi lastenlaulu cd:n, sillä perusteella että tuon ikäinen on kiinnostunut jos musiikista ja tykkää tanssailla. ja eipähän tule kartutettua sitä kamalaa leluvuorta joka kasvaa vuosi vuodelta.