Uusi mies äidin ja lasten kotiin asumaan. Helppoa vai vaikeaa?

En tykännyt yhtään etenkään, kun äitini ei vaivautunut minun kanssani asiasta puhumaan. Yleensäkin olen sitä mieltä, että aikuiset ihmiset voivat sen verran odottaa, että lapsi / lapset muuttavat pois kotoa ja sitten vasta lyödään hynttyyt yhteen.

En osannut edes pelätä, ettei sujuisi hyvin. Uusi mieheni on lapsille läheisempi kuin heidän oikea isänsä. Harvoin kai homma näin hyvin menee. Tilannetta varmaan auttoi, että lapset olivat pieniä miehen muuttaessa luokseni. Viides yhteinen vuosi menossa.

Itselläni on kokemusta sekä lapsen, että aikuisen näkökulmasta. Oma äitini esitteli minulle useammankin ehdokkaan ennenkuin löysi sen kestävän suhteen. Olin kovin mustasukkainen miehistä ja käyttäydyin huonosti. lopulta toki sopeuduin tilanteeseen ja oikeasti pidin isäpuolestani kovastikin.



Nyt itse yh:na olen sitä mieltä, että uusi mies tutustutetaan lapsille vasta sitten kun on täysin varma suhteen kestävyydestä. En ole vielä yhtään miestä kotiin tuonut, vaikka kahden kanssa olen seurustellutkin. Joka tapauksessa lasten ehdoilla, pikku hiljaa.



Kuitenkin aikuisella on oikeus myös aikuiseen suhteeseen, joten tuo kakkosen ehdotus on pöyristyttävä. Ei ole mitään syytä kitua ilman miestä, vain siksi että siitä olisi jotain haittaa lapsille.

Niin että kun olen 21-vuotiaasta ollut yh, tyttö oli tuolloin 1v3kk, niin seuraavat 18 vuotta pysyn yksin?



Minulla ei todellakaan ole mikään kiire saada uutta miestä taloon. Opiskelut on vaiheessa, ja parempi jos hoitaa ne ensiksi alta, sitten voi ruveta miettimään uutta parisuhdetta. Ja sitten joskus jos mahdollisesti joku mukava mies löytyy, niin todellakaan kiirettä ei pidetä. Tärkeintä on että myös lapsi pitää miehestä, ja mies lapsesta. Saman katon alle ei muuteta heti, ei missään nimessä, vaan katsellaan ihan rauhassa. Itsellä on ainakin ajatus että kun edellinen parisuhde on mennyt pieleen, niin seuraavan kohdalla halaun olla ehdottoman varma että on yhteinen tulevaisuus ennenkuin muutetaan yhteen. Nyt tietää mitä mieheltä haluaa, ja on helpompi katsoa miehen käytöstä/tekosia krittiisesti.

Kai sitä nyt pystyy suhteessa olemaan ilman yhdessä asumistakin?



-2-

siis mikä hoppu on muuttaa yhteen, jos on lapsia? Ympärillä tällaista tapahtuu kaiken aikaa; muutaman kuukauden tuttavuuden kanssa ollaan perustamassa yhteistä kotia. Lapset runnotaan siihen väkisin mukaan. Varmaan osa noista pikaliitoista onnistuukin, mutta millaisia kokemuksia teillä on ollut tai mitä olette kuulleet?



ap

jos mies on avoin suhtautuu lapsiin hyvin ja lapset on riittävän pieniä hyväksyäkseen uuden ihmisen noin vain elämään niin saattaa onnistuakkin.



Itse oon ollut toista vuotta yh:na ja en ole oikein edes uskaltanut seurustella, kun en halua lasten elämää sotkea uusilla ihmisillä enempäänsä. Heidän isä kun muutti uuden naisen luo suoraa kotoa ja nainen esiteltiinkin heti lapsille.

Ts. ymmärrän varsin hyvin tuollaisen katsantokannan ja itsekin ajattelin noin vielä pari vuotta sitten erotessani ja jäädessäni asumaan ainoana vanhempana kahden lapsen kanssa.



Vaan kummasti siinä kävi niin, että minä joka olen pitänyt itseäni hyvin järkevänä ja pohtivana ihmisenä, rakastuin niin että oksat pois. Avoliittoa uuden miehen kanssa nyt 8kk takana, yhteen muutimme n. vuoden tuttavuuden jälkeen. Lapset ovat yllättävän hyvin sopeutuneet - myös mieheni lapset. Miehen lapsista toinen on useasti puhunut halustaan muuttaa meidän kanssa asumaan, mutta asia on nyt ainakin toistaiseksi sivuutettu ihan jo siksikin, että lapsi joutuisi vaihtamaan paikkakuntaa ja siksi luonnollisesti myös koulua. Jos nuo muuttamistoiveet jatkuvat pitkään, voi asiaa mahdollisesti harkita vakavasti. Toki siinä vaihessa pitäisi tosissaan selvittää haluaako lapsi sitä todella ja olisiko lapsen äiti ylipäänsä suostuvainen asiaan.



Mutta vielä alkuperäiseen aiheeseen palatakseni. Voin sanoa, että liian nopeasti edettiin yhteenmuuton kanssa. Vaikka vuoden verran ehdinkin seurustella nykyisen mieheni kanssa ennen yhteenmuuttoa, on todellinen tutustuminen tapahtunut vasta yhteenmuuton jälkeen ja myös yllättäviä juttuja on tullut ilmi. Jos olisin malttanut muutaman vuoden miettiä erillään asuen, voi olla että tilanne olisi toinen... en tiedä.



Ei meillä nyt huonostikaan mene, mutta kyllä se alkuaikojen suuri hekuma oli vähän harhaanjohtavaa - valitettavasti.

Meillä ei ollut tarkoitus missään nimessä muuttaa yhteen nopeasti, mutta yllättäen poika ei voinut sietää miestä, joka tulee ja menee vaan vaati, että mies pitää saada saman katon alle.



Meillä kaikki on mennyt niin kuin tanssi, mikä on yllättänyt sekä minut että miehen, sillä luultiin, että kun niin erilaisista lähtökohdista oltiin samaan pisteeseen tultu, niin olisi enemmän sopeutumista. Olen yrittänyt miestä kovasti kotiuttaa ja hyvin tuo tuntuu kotiutuneen ;-)



Miehellä ei kylläkään lapsia edellisestä elämästä.

Miksi pitää pilata hyvä suhde muuttamalla yhteen?