Mitä hätä/paniikkitilanteita elämässäsi on ollut, ja kuinka toimit niissä tilanteissa?

Toimin verrattain rauhallisesti, ehkä liiankin. En ilmeisesti tajunnut että hätä kyseessä.

toimin rationaalisesti ja tehokkaasti mutta yleensä menetän puhekykyni joksikin aikaa, vaihtelee varttitunnista moneen tuntiin.

joku mies seurasi ja ahdisteli pahasti.

Sain paniikkihäiriön ja keskenmenon

Poika 1v kaatui ja löi päänsä ja oli hieman tokkurassa hetken,

Ex-mieheni ryyppäsi ja meinas tukehtua oksentukseen ellen olis kääntänyt häntä.

Kaikissa tilanteissa on järkytys tullut päivän viiveellä ja olen tärissyt.

syntyi kuolleena, olin ihan rauhallinen ja tunteeton...eli kai niin shokissa. Tavallaan se tuska alkoi vasta muutamaa päivää myöhemmin.

jolla tuli verta päästä. Jälkeenpäin hiukan polvia tutisutti, kun kävin huoltsikalla pesemässä veriset käteni.



Tulipalo oli äitini aiheuttama, kun unohti voin sulamaan leipoessaan ja meni kauppaan. Sammutin seinän, liesituulettimen ja tietenkin sen kattilan.

ei ole onneksi isompia tilanteita sattunut kohdalle. mut jotain isoa minun elämänmittakaavassani:



synnytys: yllätyin heikosta kyvystäni kestää kipua. suunnittelin itsemurhaa, vaikka en ikinä aiemmin elämässäni ole ollut itsetuhoinen. menetin luottamukseni minua hoitavaan henkilökuntaan ja yritin ratkaista asian itse. ajatus aivan järjetön ja onneksi en olisi sitä edes kyennyt toteuttamaan. se että tuolloin olin edes valmis harkitsemaan itsemurhaa, on mietittänyt minua.



lapselle sattuessa pienempiä tapaturmia, olen minä se, joka auttaa, tutkii sattuiko pahasti jne. mieheni on toimintakyvytön (toisissa perheissä menee toisin päin).



ei ole sattunut kohdalle, mutta luulisin, että aggressiivisen tms. ihmisen kohdatessani saattaisin lamaantua. tai jos näyttäisi, etten pääsisi pakenemaan, pyrkisin minimoimaan itselleni aiheutuvaa vahinkoa sillä, että olisin mahdollisimman paikallani ja huomaamaton. lapsuudessa naapurin koira pääsi irti ja juoksi meitä kohti meidän tontillemme, siskoni juoksi karkuun ja minä jäin paikalleni, koska oli sanottu, ettei koiraa saa juosta karkuun. siskolleni ei sattunut mitään, koira kävi vähän nipistämässä minua hampaillaan, mutta ei minullekaan pahasti käynyt. olisi saattanut käydä pahasti, jos olisin juossut karkuun, tiedä häntä.



samoin lapsuudessa, saman siskon käsi jäi hanskasta kiinni koneeseen, jossa on pyöriviä rullia (lapsityövoimaa maataloudessa). äitini oli konetta lähinnä, mutta huusi minua sammuttamaan koneen. kykenin puolen hetken päästä toimimaan, koska äitini käski. äiti itse ei kyennyt sammuttamaan konetta, vaikka olisi ollut lähinnä. minä olin paikalla vasta muutamaa sekuntia myöhemmin. siskon kädelle ei käynyt paljon mitään, vähän kipua.



yleisesti pidän itseäni hitaana päätöksentekijänä. useinkaan ei tule järkevää ajatusta äkkiä mieleen ja vasta jälkikäteen miettii, että niin olisi voinut toimia. uskon, että kykenisin kuitenkin yksinkertaisia toimintoja suorittamaan hätätilanteessa. ajattelin itse, mikä on järkevää ja toisaalta minun olisi helppo toimia, jos joku ottaisi käskijän roolin. muiden ihmisten käskijäksi minusta ei useimmissa tilanteissa olisi (joukosta yleensä löytyy minua enemmän pomon homman sopivia ihmisiä). kuten kait jossain on muistaakseni tutkittukin et useimmat ihmiset, niin myös minkäkin uskoisin kykeneväni paremmin toimimaan, mikäli vaaratilanteessa olisi kysymys lapsista.

ollut monia vastaavia tilanteita ja melko rauhallisesti olen reagoinut. Mutta tuo puhekyky on tosiaankin kadonnut hetkittäin kokonaan.



Sen sijaan kun omalle lapselle tapahtui onnettomuus, niin reagoin aivan ylihysteerisesti kirkumalla ja tärisemällä. Kadotin myös toimintakykyni lähes kokonaan. Ei muuten ollenkaan tyypillistä reagointia luonteelleni.



En edes muista jälkeenpäin, kuinka etenimme paikasta A paikkaan B tai kuka huolehti nuoremmasta sisaruksesta jne.



Onneksi kaikki päättyi kuitenkin loppujen lopuksi hyvin ja lapsemme on jo aivan terve!

löi sakset pystyyn ranteeseen ja repi sormilla lisää auki. Ei antanut ambulanssikuskien tulla lähelle. Vain minä kelpasin. Istuin veljen sylissä ambulanssissa ja veri valui mun niskaa pitkin, kengät vain loiskui verestä. Olin niin järjettömän skarppi että ambulanssiväkikin ihmetteli. Sitten kun veli saatiin rauhoitettua sairaalassa ja lepositeisiin, mä istuin sairaalan tuulikaapissa ja ihmettelin kuinka mut oli päästetty sinne kun kengänpohjat oli niin likaiset. Eli kun tarvitaan, olen tosi skarppi, terävä ja rauhallinen, enkä pelkää mitään, mutta sitten jälkeen päin olin niin shokissa, että piti mennä Diapamin voimin pari päivää.

Ainakin hirvikolari (kukaan muu ei tullut paikalle, selän taakse vain kertyi väkeä). Onneksi ei ollut hirveän pahaa jälkeä tullut, muuta kun hirvelle. Ihan sokissa oli autonkuljettaja.



Ambulanssia olen useaankin kertaan joutunut soittamaan. Mm. parivuotias lapseni lakkasi hengittämästä, ihan rauhallisesti toimin tilanteessa. Tosin mullekin tulee se huono olo ja mahd vapina tai muu vasta jälkikäteen, yleensä toimin ihan järkevästi hätätilanteissa.



Kyllä niitä muitakin on mutta jätettäköön tähän tällä kertaa.