Onko kovinkin tavallista, että 5-vuotias kiukuttelee vain äidilleen?

Äiti on riittävän läheinen. Hänelle uskaltaa/kehtaa kiukutella, kun tietää, että rakastaa silti. Minäkin olin lapsena ja murrosikäisenäkin sellainen. Voi äiti parkaa :)

Tällaista luottamusta ei välttämättä ole päiväkodin hoitajien tai jopa isän kanssa.

kiukuttelee minulle " isälleen" ja äiti on paras

että lapsi toimii " peilinä" vanhemman käytökselle. Jos äiti on naama kurtussa ja pahalla päällä (vaikka tiedostamattaan), niin lapsi käyttäytyy hänelle samoin.

Hän luottaa sinuun eniten ja purkaa paineet.

Minun kanssa yleensä mukava ja fiksu poika. Päiväkodissa pitävät myös ikäistään kypsempänä. Isänsä läsnäollessa aivan kauhukakara, vaikka isä rauhallinen ja tasainen luonne.

sen voin ihan varmaksi sanoa. En ole aina mikään päivänpaiste, sen myönnän, mutta eipä noilla kiukkukohtauksilla ole mielentilaani yhteyttä. Lapsi kiukuttelee heti herättyään, heti kun näkee minut päiväkodista häntä noutaessani, illalla kun olemme viettäneet rauhallisen yhdessäolohetken ja pitäisi mennä nukkumaan... jne jne.



Lohdullista, että muutamilla muilla on samoin. Toivottavasti tämä menee joskus ohi! Oliskohan meillä kestänyt sellaisen puoli vuotta jo....



ap

Tuossa iässä on tytöt ottavat ensimmäistä kertaa kunnolla mittaa äidistään ja pojat isästään :)

5-vuotias tyttö kiukuttelee minulle ihan aamusta iltaan, kun sellainen päivä osuu. Isälleen ei kiukuttele, mutta eipä tuota iskää paljoa täällä kotona näykään. Minä uskon kyllä, että kyse on siitä, että lapsi uskaltaa kiukutella minulle. Tietää, että minä rakastan häntä ja välitän hänestä, vaikka välillä sanookin itku kurkussa ja suu mutrussa, että kukaan ei tykkää hänestä.

ihan sellaista sättimistä ja haukkumista. Lapsi nälvi ja ilkeili minulle. Ei muille.



Sitä jatkui koko viime talven, nyt on taas oma itsensä.



Eikös tuota vaihetta kutsuta pikkumurkkuvaiheeksi. Siltä se ainakin tuntui.