Tuttavani, jolla on puolen vuoden ikäinen vauva, suuttui kun lepertelin hänen vauvalleen.
Sanoi, että lapsille ei ole mikään pakko puhua niin! Että lapsi ei tarvitse lässytystä eikä lepertelyä kasvaakseen, ja häntä ällöttää sellainen. No, hänellä on masennusta, mutta silti meni ihan kylmät väreet kun oikein tajusin, millä tasolla hänen ja vauvan vuorovaikutuksensa on. Miten voi olla, että hän ei tajua näin perustavaa laatua olevaa asiaa! Miten traumatisoitunut hänen täytyy olla, että hän ei pysty puhumaan vauvalle " vauvakieltä" , jonka on osoitettu olevan täysin oleellista vauvan kehitykselle!
Kommentit (4)
Vierailija:
! Miten traumatisoitunut hänen täytyy olla, että hän ei pysty puhumaan vauvalle " vauvakieltä" , jonka on osoitettu olevan täysin oleellista vauvan kehitykselle!
Missä näin on todettu? Epäilen syvästi...
tyyliin " hellanlenttat te tätin tikku tulta" vaan puhumista tavallista " lempeämmällä" äänellä. Nykytietämyksen mukaan vauva tarvitsee oman tasoista puhetta ja vauvakielellä puhuminen tekee monin tavoin vauvan kehitykselle hyvää.
Varsinaisesta lässytyksestäkään ei ihan pienelle vauvalle ole haittaa, mutta ei se tarkoituksen mukaistakaan ole.
Siis hän puhuu vauvalle, kuin aikuiselle! Eli ei minkäänlaista lepertelyä, eikä edes lempeämpää äänensävyä, pelkkää monotonista puhetta. Eri huoneesta jos kuuntelisi, niin voisi luulla, että hän puhuu kenelle tahansa aikuiselle.
Lepertelin vauvalle paitsi luonnostani, myös osittain osoittaakseni hänelle, että vauvaan voi ja PITÄÄ suhtautua lempeästi ja rakastaen. Ja todellakin, asiaa on tutkittu ja on esimerkiksi todettu, että lepertely vahvistaa vauvan kielellisiä taitoja paremmin kuin aikuismainen puhe.
ap
voi puhua hellästi ja rakastavasti muutenkin.