Lapsesi saama HYVÄ kummilahja?
Kommentit (9)
Eipä ole yksikään niitä vain saanut.
valokuvakehys, lasten ruokailuastiasto toisella arabian veikka-nalle, ja toisella marimekon lastenastiasto.
joutavin oli ns. hammasrasia..
En oo koskaan kuullutkaan, että kummin pitäisi ostaa jotkut kehykset.
kummilusikka. Se on ihan must. Kummikehyksetkin on saatu ja lasten raamattu. Hyviä lahjoja kaikki.
Hammasrasia olisi kelvannut myös. Sen osti myöhemmin äitini. Valokuva-albumia en olisi halunnut. Hankalan ja tilaavievän kokoinen. Kuvaan paljon ja käytän suuralbumeita.
- kultainen sydänriipus esikoiselle
- helmikaulanauha kuopukselle
Nämä molemmat kummeilta.
Muitakin kivoja ristiäislahjoja tytöt saivat, ristipistotyön strategisista mitoisa, kirjoja, koruja, astioita, yksi perintöesine, mutta nämä kaulakorit on tyttöjen ainoat aidot korut ja kivat pysyvät muistot, joita voi kuitenkin käyttää.
Oudoin lahja oli kastevesipullo.
Kolme ensimmäistä saivat, mutta olisi ollut kiva neljännellekin. Meillä ovat myös ahkerassa käytössä, kuten omanikin.
säilyvät varmasti aikuisikään saakka
Esikoinen sai pyöreän kummikehyksen ja kahden seuraavan lapset kummit olivat niin fiksuja, että kävivät pyytämättä vartavasten katsomassa millainen kehys tuo on ja hankkivat seuraaville vastaavanlaiset.
Nyt on kaunis kolmen rivistö kirjahyllyssä :)
Meillä sitä on käytetty ihan oikeasti syömiseen, että voi sanoa lapsen syöneen hopealusikalla.