Saatiin juuri ikäviä uutisia...

Mieheni serkku on eilen kuollut...vasta 37-vuotias.



Hän oli sairas ja joutui käymään monta leikkausta läpi viime vuosien aikana. Kaiken maailman sisäelin- ja suolistosairauksia. Pääsi jouluksi " kotiin" .



Eniten harmittaa mummon puolesta, hän kun oli tämän serkun kasvattaja. Serkun äiti oli hyvin nuori kun sai lapsensa ja äitinsä sitten hoiti poikaa enemmän oikeastaan kuin äitinsä. Serkku oli jossain määrin ei-yhteiskuntakelpoinen. Hän kärsi jonkinlaisesta henkisestä epäkypsyydestä, ei oikein ottanut vastuuta itsestään, ja niinpä ihan viime päiviinsä saakka kävi mm. 82-vuotiaan mummonsa luona syömässä ja pyytämässä aina rahaa. Mummo oli jo kovin väsynyt poikaan kun ei enää ole mummokaan kovin nuori ja vireä. Ei aina jaksanut. Mutta kyllä mummo nyt murtuu. Aivan kamalaa hänelle. Oma lapsenlapsi, ensimmäinen sellainen, ja melkein kuin oma...läheisin, vaikka vaikein.



Huomenna menemme anoppilaan ja mummokin on siellä. Toivottavasti meidän poikamme tuo iloa jouluun.



Olihan tämä jo odotettavissa, mutta että nyt yllättäen, ilman pitkää sairaalajaksoa jne...Siskonsakin viimeisillään raskaana, ei näe hänen lapsensa koskaan enoaan.



Serkku rakasti poikaamme, kävivät joskus kotieläintarhassa, traktoreita maalla katsomassa jne...Jokaisessa ihmisessä on oma valonsa, mitä muiden elämään tuo. Nyt yksi valo on sammunut.