Onko kukaan oikeasti onnellinen liitossaan?

Olen tyytyväinen liittooni ja voisin sanoa olevani suht onnellinen. Alkurakkauden huuma on jo taaksejäännyt, mutta kyllä sitä kipinää aina välillä löytyy ainakin riittävästi. En jaksaisi olla yksinhuoltja ja etsiä jotain uutta miestä.

Välillä tappeluttaa ja kiukuttaa niin kovasti, mutta puhumisen ja sopimisen jälkeen rakastaa toista entistä enemmän. :)

Välillä olen onnellinen ja välillä en. Nyt on jakso, etten ole kovinkaan onnellinen... 14vuotta takana ja neljä lasta, ehkä se taas tästä iloksi muuttuu!!

9 vuotta yhteistä elämää takana. Ei valittamista. Minulla on hyvä mies ja tasapuolinen, toisiamme kunnioittava suhde.

12 vuotta yhdessä ja yhä vain ollaan onnellisia. Ja uskon, että molemmat.

ja olemme hyvin onnellisia. Lapset 7 ja 1. Seksielämäkin sujuu edelleen.

yhteistä taivalta takana 18 vuotta, avioliittoa 15 vuotta, lapsia 3 ja seksielämä ihanaa. Onnellisuus kasvaa koko ajan, tosin nyt tuntuu etten voi olla enää onnellisempi. Onni on pieniä asioita, toisen kunnioittamista, huolehtimista, rakastamista, pieniä yllätyksiä, hellyyttä, sataprosentista luottamusta, omia pieniä hetkiä, arvostamista......mutta myös yhteistä vastuunkantoa, vastoinkäymisiä ja suruakin, nämäkin koetaan yhdessä. Liekö onneemme vaikuttanut myös kristillinen arvoperustamme, sillä olemme ja haluamme olla pari ilman ulkopuolisia suhteita.

päässä toisistamme olosuhteiden pakosta....joten riidellä ei viitsi silloin kun saamme olla yhdessä ja lapsiakin on.

että tähän ketjuun vastanneista onnellisista useimmilla oli 8+ vuotta takana?



Mulla on myös samantyyppisiä kokemuksia eli n. 8 vuotta yhdessäoloa takana, ja ollaan nyt todella onnellisia. Toisella tavalla kuin silloin alkuhuuman aikaan - nyt ollaan yhdessä koettu kaikenlaista ja selvitty. Ja opittu hyväksymään toinen sellaisena kuin on. Meidän suhteessa on tärkeää että voi olla ihan oma itsensä. Välillä on huonojakin päiviä, mutta niistä on selvitty.

Nyt olen erittäin onneton. Yhteisiä vuosia on 29, ja enää en näe muita vaihtoehtoja kuin eron.

Valitettavasti. Enkä ymmärrä miksi näin piti käydä, kun olemme molemmat lapsesta onnellisia.

Mutta olosuhteet huomioon ottaen jotain tälläistä olikin odotettavissa (pienet, lapset, iso remontti).



Aiemmin on ollut sekä onnellisia että onnettomia jaksoja. Eniten sellaista tasaisen ihan onnellista. Nyt siis onneton jakso menossa ja yhteiseloa takana 10 vuotta.



- eräs J -

Suhde joutuu kriisiin. Liian pitkään ollaan oltu me kaksi.



Itse olen onnellinen. Aika arkista on elämä työn ja lasten pyörityksessä, mutta perusonni on. Voin luottaa parisuhteeseeni, meillä on vankka pohja. Kaiken näköistä on koettu ja yhdessä kasvettu ja muodostettu meidän perhe.



Jos pysähdyn miettimään itseäni, miestäni perhettäni, niin huomaan miten onnellinen olen.



Naimisissa ollaan oltu 10v, kihloissa kaksi ja sitä ennen pari vuotta seurusteltu. Lapsia kolme.

mutta toki vaihtelevasti. meillä on ollut tosi raskaita aikoja, jolloin erosta on puhuttu. Mutta onnellisiakin ollaan.



" Good times or bad times...either won' t last" kuten lauletaan Cars-elokuvassa =)

Meillä avioliittovuosia 12 ja yhdessäoloa 15v. Lapsia 4. Meillä on ollut tosi vähän suhteessa alamäkiä enää viimeiseen 10vuoteen. Emme riitele oikeastaan ikinä ja muistamme sanoa usein toisillemme kuinka paljon rakastamme. Toki myös huollamme pari suhdetta yhteisillä viikonlopuilla pari kertaa vuodessa. Tämän suurperheen kanssa kun esim. rakasteluhetki täytyy aina olla suunniteltu sinne myöhään iltaan, jolloin ei vireys ole aina parhaimmillaan. ;)

Yhteisiä vuosia on 13 vuotta ja kaksi lasta, joista toinen on jo tokalla. Elämä ei ole ollut helppoa aina, mutta toisen kunnioitus ja luottamus on vaan vahvistanut suhdettamme.



Mä uskon vakaasti, että miedän onnellisen liiton salaisuus on se, ettemme ole unohtaneet itseämme missään vaiheessa. Eli on annettu toisillemme tilaa tarpeen mukaan.



Vahva meidän tiimi- tunne taustalla...

Ei mieheni toki täydellinen ole, mutta älyttömän ihana ja rakastettava.

Tiesin aika nopeaan silloin yli 10 v sitten että se on tässä.

Tosin pitkässä suhteessa on aina ylä- ja alamäkiä, ne pitää vaan käydä läpi.

Kaikkea ei tietenkään tarvitse sietää, jos on oikeesti onneton on parempi pistää monot eri suuntiin.

Monissa vasta lapsen saaneissa perheissä sen sijaan tuntuu menevän huonosti mikä on aika ymmärrettävää tietenkin.