Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mikä tämä mies on? Narsisti? Egoisti? Vai muuten vaan idiootti?

Vierailija
04.11.2007 |

Miehellä on myös hyviä piirteitä, mutta nyt kerron vain huonoja. En ole kovin hyvä ihmisasiantuntija, joten tarvitsen teidän apuanne. Haluaisin saada tälle miehelle jonkun diagnoosin. Lisäksi tämän kirjoituksen tarkoitus on saada minut itseni huomaamaan, kuinka kauhean ihmisen kanssa olen tuhlannut elämästäni jonkun aikaa. Jätin hänet pari päivää sitten.



Siis



- Mies sanoo, että rakastaa minua enemmän kuin ketään muuta ikinä. Silti ei esim ole kanssani silloin kun häntä tarvitsisin, esimerkiksi jos olen kipeä.

- Mies sanoo, ettei koskaan valehtele minulle. Kuitenkin, saattaa sanoa että lähtee kavereiden kanssa sinne mutta ovat sittenkin menneet tuonne ja tekevät aivan eri asiaa kuin mitä sanoi tekevän.

- Mies lyö minua, ja ei pyydä anteeksi, ei näytä että katuisi, ja sitten muutaman viikon päästä sanoo minulle, että minä ansaitsen sen, olen sellainen ihminen, ja seuraava mies joka minulla on, tulee lyömään minua myös.

- Meidän seksimme on todella yksipuolista. Ja mies vielä käyttää seksiä jonkinlaisena aseenaan, eli jos meillä on ollut riita, tulee ja alkaa suudella, riisuu vaatteet ja laittaa minut selälleen sänkyyn. sitten tulee päälle ja laittaa kalunsa sisääni. Ähkii siinä aikansa ja laukeaa. Minne katosi se kaikki romantiikka, esileikki, rakkaus?? Meillä ei todellakaan ennen ollut seksi tällaista! En jaksa enää edes yrittää, joskus ajattelin, että piristettäisiin seksielämäämme sillä, että esimerkiksi minä sanoisin, mitä haluan miehen tekevän minulle (ja toisinpäin myös tietysti), ja sitten mies tekisi niin, mutta mies sanoi, että minä en saa neuvoa häntä, minun pitää olla hiljaa, jotta hänelle ei tule sellainen olo ettei hän osaa tyydyttää minua.

- Jos mies on ollut reissussa, kehuskelee sillä, ettei ole minua pettänyt, vaikka oli mahdollisuus. Minusta tämänkin pitäisi olla itsestäänselvää, ettei petetä. (jos siis molemmat haluavat olla suhteessa ja tekevät sen eteen töitä).

- Paljon muita asioita. En muista nyt enempää, mutta tuntuu niin pahalle, että silmäni aukesivat vasta nyt. Tämähän on ihan hullua!! Miksi rakastuin tuollaiseen ihmiseen? Ja tuosta seksistä haluan vielä mainita sen verran, että kun tutustuimme, seksi oli parasta mitä ikinä olin saanut, sain parhaimmat orkut jne, mutta pikkuhiljaa kaikki esileikki vain jäi pois ja nyt seksi kestää sen 5 minuuttia jos sitäkään ja mies vaan riisuu minut ja tulee sisään ja se siitä. Minä makaan tyyliin lahnana, ja olen huomannut ettei miestä haittaa, eikä hän taida edes tajuta, että tämä ei nyt mene ihan niin kuin pitäisi. Asiasta ei kuitenkaan saa puhua, ettei mies vaan loukkaannu! Kenenkään muun kanssa ei seksi ole ollut tällaista, ja uskomatonta, että saman miehen kanssa seksi oli sekä parasta että huonointa.



Onko tämä ihminen esimerkiksi narsisti vai mikä?

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 |
04.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ei ole, miksi jäisit suhteeseen, jossa sinua ei arvosteta.

Vierailija
2/8 |
04.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

olisi ap:n pitänyt katkaista suhde siihen paikkaan kun se ensimmäistä kertaa tapahtui. Kukaan normaali täysjärkinen mies ei lyö kumppaniaan eikä kukaan täysjärkinen normaali nainen hyväksy sitä että häntä lyödään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/8 |
04.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kukaan normaali tuollaisen ihmisen kanssa olisikaan. :(



3, jätin tämän miehen ja nyt vasta rupesin kunnolla ajattelemaan suhdettamme. En aio kyseisen henkilön kanssa enää ollakaan, mutta olisin vain halunnut tietää, onko hän esimerkiksi narsisti.



ap

Vierailija
4/8 |
04.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa aivan minun ja exäni suhteelta. Juoksin vuosia sitten pakoon ja se oli paras ratkaisu minkä olen koskaan tehnyt.

Ole onnellinen että olet hengissä. Ja diagnoosi on narsistinen persoonallisuushäiriö.

Vierailija
5/8 |
04.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näin minä ajattelinkin, että jotain tällaista. Tulee vain lisää mieleen tiettyjä juttuja, esim juuri se, että mies jaksoi aina painottaa, miten hän ei koskaan valehtele minulle, ja sitten kun mietin miten paljon hän teki kuitenkin eri tavalla tai päinvastoin kuin oli puhunut minulle, sehän on jo valehtelua. Enkä enää taida uskoa sitäkään, ettei hän pettänyt minua koskaan.



Kävin lukemassa narsismista, ja mielestäni hän täyttää kriteerit aika hyvin. Miten saatoinkin olla näin tyhmä?? Toivottavasti pääsen tästä yli nopeasti. Minä todella rakastuin siihen mieheen.



T. Ap

Vierailija
6/8 |
04.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lyöminen on tottakai kertakaikkisen tuomittavaa, mutta ei minusta esim. valehtelu ja lähestulkoon raiskauskaan ole mitenkään hyväksyttävää käytöstä!! Eikä minusta em. asiat kuulu normaaliin miehen käytökseen kuten ei varmaan normaalin naisenkaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/8 |
04.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

vasta joku lääkäri kirjoitti jossain, että se on nyt huonostikohdeltujen naisten " diagnoosi" ex miehilleen. Narsismi on muotia. :)

Vierailija
8/8 |
04.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joka tapauksessa lyöminen ja (lähes) raiskaaminen on ehdottomasti merkki siitä, että jotain on miehellä vialla. Ei tuo ihan normaalilta ihmiseltä kuulosta. Onneksi pääsit eroon.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä seitsemän kaksi