Onko anopilla oikeus KÄSKEÄ mieheni ja lapseni sinne jouluaattona?
Olemme ajatelleet viettää tämän joulun kiireisen syksyn vuoksi oman perheen kesken kotona. Kerroimme tästä ajoissa ja sanoimme että kyse on vain tästä joulusta. Minun vanhempani suhtautuivat fiksusti vaikka olen ainoa lapsi. Miehelläni on 3 siskoa, mutta anoppi kiukuttelee. Nyt hän ilmoitti, että ihan varmasti miehellä on aikaa käydä siellä aattona lasten kanssa hakemassa paketit, joita hän ei saa valmiiksi ennen aattoa.
Olisi kiva rauhoittua kotiin viettämään aattoa ilman mitään visiittejä. Anoppi soittanut asiasta miehelle jo kahdesti ja mies miettii pitäisikö mennä. Voi apua.
Pikkuasia mutta ottaa kyllä päästä!
Kommentit (10)
Sitä minäkin olen suunnitellut että käy viikonloppuna. Mutta anoppi keksii, että paketit on valmiina vasta aattona koska kiukuttelee kun emme vietä siellä joulua. SE ottaa päästä.
ap
Sano miehellesi, että sanoo äidilleen et tulee aatonaattona illansuussa hakemaan lahjat.
Ei anoppiakaan rumasti saa kohdella, mutta ap ei ole niin tehnytkään.
Mies on uppiniskanen ja minä toinen. Ilmoitettas nätisti, että valitettavasti emme pääse aattona, nähdään joulun jälkeen :)
2
sekä anopilla, että miehelläsi. Varmaankin miehesi päättää mitä haluaa tehdä tuon asian suhteen.
" rauhoittua" , ettei omaisiaan voi nähdä edes ovenraosta.
ne paketit hakematta aattona jos kyseessä pelkkä kiukuttelu.
Anoppi yrittää pompottaa sinua ja miestäsi.
Aika moni perhe varmaan painii näiden samojen asioiden kanssa kun anopit puolin sun toisin esittelevät vaatimuksiaan/toiveitaan.
Mielestäni siinä vaiheessa kun on omat lapset voi jo pikkuhiljaa sitä napanuoraa niihin omiin vanhempiin katkoa.
Meillä kanssa ainainen kiista siitä missä esim. ollaan aattona.
Tänä vuonna anoppilaan mutta sen jälkeen ollaan miehen kanssa sovittu että aletaan viettää joulua ihan omaa joulua ja toki isovanhemmat ovat tervetulleita Meille.
Miehet on yleensä sellasia, ettei ne millään haluais pahoittaa äitinsä mieltä...