4-vuotias hyvästelemään lähisukulainen kuolinvuoteelle?

Etenkin jos kuoleva sukulainen haluaa lapsesi nähdä, veisin lapseni sairaalaan. Jos taas kuoleva on letkuissa ja tajuton, en oikein tiedä, mitä hyötyä siitä kellekään olisi.

pienenä vaarini kuolinvuoteella ja jonkinlaiset traumat jäi. Muistan kuitenkin aina kuinka tärkeää se oli vaarilleni nähdä meidät lapsenlapset viimeisen kerran.

Minulta ei siis ole mummuja vaan vain isomummujapappa kuollut, mutta muistan ne sairaalajäähyväiset. Minäkin itkin ja tavallaan ne muistot ovat todella kauniita. En muista, että minulle olisi sanottu, että nämä ovat nyt jäähyväiset, vaan enemmän kävimme katsomassa ja jutustelemassa. Vanhempien oli sitten helpompi selittääkin meille pienille, että isovanhemmat kuolivat. Näitä kuolemia oli minulla lapsuudessa siis 3 ja hyvin nopealla aikavälillä. Meillä ainakin näitä kuolemia pidettiin hyvin luonnollisina, pitkän elämän päätepysäkkeinä.

Jos lapsi näkee isomummin sairaalassa, hänenkin on helpompi ymmärtää, että isomummi oli vanha, sairas ja väsynyt ja että kuolema tuli helpotuksena (oletan, että näin on).



Paljon traumaattisempaa lapselle voi olla se, että isomummia ei vaan enää yhtäkkiä olekaan ja lapsi ei oikein ymmärrä, mitä on tapahtunut.



Kannattaa kuitenkin jo ennen sairaalaan menoa jutella siitä, että isomummi on tosi sairas.

Tilanteet ovat jääneet mieleeni pelottavina. Ukki oli niin oudon näköinen, että pelotti (oli varmaan niin huonossa kunnossa) ja mummi houraili ja se oli todella pelottavaa.



Sanoisin että riippuu aika paljon myös siitä missä kunnossa sairaalassa oleva on? 4-vuotias on kuitenkin kovin pieni...

minäkin olen hyvästellyt vaarini, mutta olin hieman vanhempi (7 taisin olla jo), ja muistan tilanteen vieläkin mutta en pahana juttuna, lähinnä surullisena kun äiti itki.



Isomummu on tällä hetkellä tajuttomana, ja jos tila on sellainen kun mennään (aikuiset ainakin) katsomaan, niin sitten ilman muuta jää lapset ulos.



4v poikamme on ainoa lapsenlapsenlapsi jonka isomummu muistaa ja tuntee - muisti on niin huono ettei enää muista pojan jälkeen syntyneitä.

Periaatteessa vanha ihminen, joka kuolee vanhuuttaan sairaalassa hoidon alaisena, on mitä luonnollisin asia, eikä sen pitäisi traumatisoida ketään - tietysti se surettaa, mutta suru on eri asia kuin trauma.



Varmaan jos kyseessä olisi äkillinen onnettomuus, tapaturma tai jos kuoleva olisi hyvin sekaisin lääkkeistä ja puhuisi ihan mitä sattuu vieläpä agressiivisena, niin sitten sen todistaminen voisi olla 4-vuotiaalle liikaa.

Mummu oli sairastanut vakavasti jo vuoden, tyttö seurasi läheltä tämän ajan kuinka huonona mummo oli ja taisteli elämästä. Viimeinen kaksi viikkoa ja mummo meni nopeasti todella huonoon kuntoon, kävelevästä--->täysin vuodepotilaaksi. Pikkuhiljaa valmistelimme tyttöä siihen, ettei mummo enää ehkä palaa kotiin. Todella pikkuhiljaa.. Viimeisenä iltana jouduimme nopeasti päättämään viemmekö lapsemme katsomaan mummoa viimeisen kerran vai emme. Päätös oli ainut ja oikea, lapset saivat mummon hyvästellä ja mummo lapsenlapsensa. Melkein tajuttoman mummon viimeiset sanat olivat lapsenlapsille Hyvää yötä! Kyyneleet valuivat mummon silmistä. Muutama hetki lasten lähdön jälkeen mummo pääsi pois.



Lapset ottaa vaikeatkin tilanteet niin erilailla kuin me aikuiset. Jos asiasta ei tee hirveää haloota, ei lapselle jää traumoja. Elämää tämä on ja siihen kuuluu luopuminen joskus liian aikaisin. Kertokaa vain tärkein, vastatkaa kysymyksiin lyhyesti. Ja kun lapsi ei halua asiasta enää puhua, lopettakaa vaikka kesken lauseen. Lapsi pystyy vastaanottamaan surutietoa hyvin pikkuisen kerrallaan kun puhe jo kääntyy ihan muuhun.

Meillä isompi saattaa alkaa ikävöimään ja itkemään surua mummun kuolemasta. Joskus riittää kun ottaa vain syliin, joskus katsotaan hetki mummon kuvaa, joskus tarvitaan kaikki nämä ja kysymyksiä tulee paljon. Sitten kuin taikaiskusta lapsi alkaa tekemään ihan muuta, vaikka kesken minun lauseen. Silloin lopetan siihenpaikkaan, asia on käsitelty lasta tyydyttävällä tavalla. Kunnes taas tulee seuraavakerta ja uudet kysymykset ja itkua.

Miksei lapsi saisi häntä nähdä? Piristäisi sekä mummua että lasta. Ja nelivuotiaalle voi selittää että mummu on kipeä ja tosi väsynyt ja sen takia makaa sängyssä.



Jos taas on tilanne että mummu on täynnä letkuja, ei puhu eikä avaa silmiään ja ympärillä on välkkyviä ja piippaavia laitteita ja kerrottu että elää alle viikon, en veisi lasta katsomaan.

Olivat vedonneet myös siihen, ettei pieni lapsi saisi mitään " tartuntoja" tms.

Eipä tuo nyt asiasta näytä traumatisoituneen, joskus muistellaan mummoa ja lähinnä muistaa sen kuinka se oli niin kipeä että piti olla sairaalassa. Ja aina kun on tarjolla mansikkakiisseliä niin tietää että tätä mummokin sairaalassa söi :)

Itse näin pappani vähän ennen kuolemaansa sairaalassa. Olin silloin 6 v. Tämä on jäänyt vahvimmaksi muistokseni hänestä eli tuo sairaalakäynti oli niin voimakas että muut muistot ikäänkuin peittyneet sen alle. Mitään traumoja ei kaiketi jäänyt.