Inhoaako kukaan muu kaupassakäyntiä?
Huh, taas yksi kauppareissu takana ja ärsyttää. Suurimmat ärsytyksen aiheet ovat seuraavat:
ruokakaupoissa vaihtavat vähän väliä tavaroiden paikkoja ja taas kului ikuisuus käytävillä ravatessa, kun en löytänyt tarvitsemaani.
Kävin kirjakaupassa ja ostin lapselle joululahjaksi kirjan. Itseä kiinnosti myös yksi sisustuskirja, mutta en malttanut ostaa. Nyt katselin netistä samaa kirjaa kymmenen euroa kauppahintaa halvemmalla. Samalla huomasin, että saan tilattua ostamani lastenkirjan netistä ja säästän yli viisi euroa. Uusi kauppareissu tiedossa siis, kun käyn palauttamassa jo ostamani kirjan.
Kommentit (3)
niin ihan järkyttävä loppusumma, vaikka ostaisikin vaan pari tuotetta sit on ruoat taas kohta loppu ja taas uudestaan kauppaa, meillä ei oo autoa niin ei voi isoissa erissä ostaa ja talvella kylmään aikaan inhottava raahata kauppakasseja pakkasessa, on meillä lähikauppakin, mutta siinä on kalliimmat hinnat kun on ainoa kauppa täällä päin, yleensä siis kävellään keskustaan (3 km), no pikkujuttuja ostetaan tosta lähikaupasta.
Lapsena muistan kun oli niin hienoa kun lähdettiin kauppaan, äiti ei kauppareissuista välittänyt ja sitä suuresti ihmettelin. Nyt sama itsellä, en millään viitsisi mennä, rahamenoa vain se tietää.
Ärsyttää kun siellä on niin paljon ihmisiä jotka hissuttelee kaikessa rauhassa ja ovat tiellä kun minulla on kiire. Toinen asia on just tuo tavaroiden etsiminen, varsinkin jossain hehtaarihallissa. Kun vois tilata kaiken tarvitsemansa suoraan kotiin...