Otin tänään loparit!

Tuosta haaveilen, mutta en vaan uskalla irtisanoutua ja jäädä " tyhjän päälle" :(

Kyllä on aika hyvät fiilikset, vaikka toisaalta kyllä se vähän kirpas ottaa puhelimen muistista työterveyden numero pois ja palauttaa parkkiluvat... Aika monta sellaista pikkujuttua kuitenkin on, jotka työsuhteen mukana tulee, joita ei muista sen kaiken kakin keskellä.



Mutta silti tässä leveästi hymyillen aloittelen uutta elämääni työttömänä... ;) (Oikeasti jo parikin duunia kiikarissa, mutta taidan ensin lusia tämän karenssin ja vähän aikaa lomailla liiton rahoilla, olen sen ehkä ansainnut!)

Et varmaan ihan heppoisin perustein tehnyt noin radikaalia päätöstä. Eiköhän jotain parempaa löydy.

Olettepa ihanan rohkaisevia! Vähän meinasi itsellä tulla jo paniikki, kun oikein rupesin miettimään mitä tuli tehtyä, vaikka tosiaan tarkkaan oli mietittynä tempaus ja sen seuraukset...

Kiitos siis kannustuksesta, nyt taas luottavaisin mielin eteenpäin, kyllähän se elämä kantaa, eiks je! :)

Otin loparit ja vaihdoin alaa. Ensi viikolla alkaa uusi työ.:)

vaan mistä ottaa uskallus luottaa siihen, että elämä kantaa?

Turha sitä on riutua ja polttaa itsensä loppuun väärässä paikassa.



Mä aion ottaa loparit ja mennä opiskelemaan. Tosin vasta äitiysloman jälkeen, ettei päivärahat mee ihan perseelleen.

Itse tempaisin samoin viime keväänä, jäin siitä vain hoitovapaalle, nuorin kun alle 3v. Mutta nyt on ollut oma firma pystyssä pari kuukautta. Tulot eivät päätä huimaa, mutta toivossa eletään ja lisää töitä haalitaan. Ja päivääkään en oikeasti ole katunut, että lähdin poi työpaikasta. Välillä' tietty miettii, että miten olisi mennyt ja ura urjennut... Mutta mitä siellä paskassa istumaan, jos on paha olla.



Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki. ;)

ap aikoo mennä toisiin töihin, ja minä aion mennä opiskelemaan, kunhan äitiysloman saan hoidettua alta (tai ehkä siihen tulee hoitovapaata, en tiedä vielä).



:) Että mikä sua siinä kyrpii?

Ja eihän tässä yhteiskunnan elätiksi ruveta, liiton työttömyyskassan maksuja on maksettu hiki päässä niin monta vuotta (ja isoja rahoja) että niillä pärjään varmaan koko tämän väliajan ennen seuraavaa projektia! :)



Voi että, onnea meille kaikille rohkeille naisille (ja miehillekin) jotka uskallamme elää ja antaa toistenkin elää! :)