jenkit ne on sitten outoja veikkoja.. naama on aina leveessä hymyssä vaikka perse ois jäässä.
kattelin justiisa netistä noita Texasin kuolemansellissä olevia kuolemaantuomittuja, jokaisella iloinen, aurinkoinen hymy ja ilme kuvassa vaikka väittävät kaikki tietysti olevansa syyttömiä rikoksiin joista heidät oli tuomittu kuolemaan.
Kommentit (4)
Suomessa ja Venäjällä on mahdollista olla tilanteessa kuin tilanteessa hiljainen ja ilmeetön. Suurimmassa osassa muuta maailmaa sosiaaliseen kanssakäymiseen vain kuuluu se, että hymyillään ja reagoidaan toiseen ihmiseen iloisesti.
Esim. itse olen ollut paljon Kaakkois-Aasiassa ja ihmiset hymilevät vaikka olisivat juuri kuolleet, että oma lapsi on kuollut. Eivät he aina iloisia ole! Kun oppii tuntemaan paremmin, huomaa, että erilaiset hymyt tarkoittavat eri asioita. Samaten Jenkeissä toimitaan pirteästi ja iloisen oloisesti. Minä en sitä nyt keiniotekoisuudeksi sanoisi, se on vain käytöstapa, joka sisäistetään pienestä asti. Ihan samalla tavalla kuin meillä jo pienestä oppii, että suurimmassa osassa tilanteita on tärkeää olla hillitty ja melko eleetön.
että parikymmentä vuotta kuolemansellissä pitää ihmisen henkisesti terveenä?