2v synttäreille teema?? ehdota :) pojalle.
Kommentit (5)
Tosin veikkaan, että hukkaan menee hyvät teemat, mun tuttavapiirin tuonikäisillä ei ole vielä riittänyt kiinnostusta.
Omat ja tuttujen lapset ovat olleen onnellisia kuhan on pari ilmapalloa puhallettu, ja vähän serpentiiniä, kynttiläkakku (jonka kynttilät saa puhaltaa) ja kavereita leikkimässä. Lahjatkaan ei välttämättä tuon ikäistä kiinnosta!
Teema voi olla vaikka 1-vuotiaan synttäreillä! Kuka voi sanoa, etteivät lapset sitä arvosta tai ole siitä kiinnostuneita ja innostuneita??
Meillä 2-vuotiaalla oli eläin-teema. Teimme leipäsiilejä, joihin tökittiin suolapaloja. Lisäksi oli mm. pullakäärmeitä ja eläinkuvioisia pipareita.
Lautaset ja mukit olivat samaa teemaa. Pöydälle oli tehty " farmi" muovieläimistä.
Leikitkin liittyivät eläimiin; matkittiin eri eläinten ääniä ja liikkeitä - 2-vuotiaat innostuivat siitä tosi kovasti! Lisäksi ongittiin kaloja altaasta magneettiongella.
Itse kannatan teemaa, koska sen avulla synttäreistä muodostuu mieleenpainuva kokonaisuus.
Meillä lapset alkavat jo hyvissä ajoin suunnitella seuraavia synttäreitään ja isommat keksivät jo ihan itse tarjoilut ja leikit.
En todellakaan voi nähdä mitään pahaa siinä, että pidetään teemasynttäreitä ja nähdään hiukan vaivaa niiden eteen.
- dinot
-nalle puh
-teletapit
-autot
-junat
-pallot
-poliisi autot
näistä ainakin meidän 2-vuotias on kiinnostunut
3-6vuotiaana sitten joku merirosvo, länkkäri, hirviöt yms.