Onko muilla 1,5-2v lapsia jotka vievät täysin mehut teistä?? =/

vasta neljän viiden vanhana aletaan katselemaan uusin silmin.

Kuulostaa niin tutulta.... Äitini on lastenhoitaja ja uskoi itse vasta kun oli hoitamassa lastamme vähän aikaa itse. Kommentit oli juuri näitä " On sinulla tuossa lapsessa tekemistä/vahtimista" . Mutta nyt on vähän jo helpottanut, lapsi jo 3 v. aikaisemmin esim. nousi vaan sohvan selkänojalle seisomaan ja käveli sieltä alas ilman mitään varomista... Tuntui että mitkään kopsahtelut ja putoamiset ei auttanut. Nyt osaa jo vähän varoa. Kotitöitä en pystynyt tekemään, kun koko ajan piti olla lapsen selän takana vahtimassa, eikä lapsi viihtynyt esim. istuen vieressäni näpertelemässä jotain kun laitoin ruokaa. Nyt toinen lapsemme on ihan selvästi varovaisempi kaikissa asioissa, sohvalle nousee tosi varovasti ja tulee alas tosi hiljaa :), viihtyy pitkiäkin aikoja esim syöttötuolissa näpertelemässä jotain käsissään kun laitan ruokaa. Jopas on helpompi lapsi. Esimerkkejä voisin luetella näiden eroista vaikka satoja :)))).



Joten sitä vain halusin sanoa että kyllä se helpottaa ajan mittaan. Nyt on tärkeintä että varjelet lastasi isoilta kolhuilta. Pikku hiljaa kun lapsi kasvaa hänelle voi alkaa sanomaan että ei näin ja ei näin, tämä sattuu ym. Jätä kotihommat vähemmälle, hermot sulta vaan menee kun et saa kuitenkaan mitään tehtyä loppuun. Meillä tehtiin kotihommat illalla kun isi oli vahtimassa lasta.

Tärkeää on myös ottaa lepoa kaikesta vahtimisesta välillä. Jätä lapsi isälle tai muualle hoitoon ja tee jotain omia juttujasi. Mene kirjastoon, kaupungille, elokuviin ym. 24/7 vahtiminen on henkisesti raskasta!!!!! Tiedän sen. Pieni tauko tekee tosi hyvää. Harmittelen vieläkin etten ollut itsekkäämpi meidän esikoisen aikaan ja ottanut enemmän omaa aikaa ilman vahdittavaa, olisin jaksanut paljon paremmin.



Minulla tosin oli sellainen olo koko ajan että kukaan muu ei ymmärrä miten vaikea vahdittava lapsi on ja pelkäsin hirveästi että jotain sattuu. Mieheni esim. kuvitteli että hän voi hyvin surffata netissä kun vahtii esikoista, " eihän sen nyt tarvitse koko ajan olla nenän alla" . Siksi varmaan en jättänyt lasta hänelle kovin paljoa....

tuossa tilanteessa olla kamala ratkaisu. Jos kerran lapsella valtavasti virtaa ja äiti ei viihdy kotona, niin miksi siellä pitää väkisin olla?



Energiset, vilkkaat lapset ovat haasteellisia. Meillä auttoi kun energia ohjailtiin kaikkeen hyödylliseen: lapsi oppi nopeasti auttelemaan kotitöissä, keräämään kamoja kaupassa, auttamaan pihatöissä jne. Ovat päivän kohokohtia. Ulkoilua ja muuta kodin ulkopuolista ohjelmaa pitää myös olla paljon, muuten ei mistään tule mitään. Nyt meni 2,5-vuotiaana päiväkotiin ja on siellä kuin kotonaan.

Tutulta kuulostaa tarinasi. Siinä mielessä olen kuitenkin eri asemassa, että olen töissä. Kun tyttö täytti 1v, niin minä menin töihin ja lapsi hoitoon pph:lle. Koen, että olen tämän järjestelyn turvin jaksanut. Työ tuntuu harrastukselta. Saa puuhastella omia juttuja. Jaksan olla paremmin myös lapsen kanssa.



Olen opettaja ja nyt on jo pitkään oltu lomalla ja rankaltahan tämä tuntuu. Pian taas arki palautuu meille, kun koulut alkavat.



Jos vain voisit saada jostain töitä / oman harastuksen / omaa aikaa, niin luulen, että se helpottaisi ja antaisi voimia jaksaa lapsen kanssa.



Kaikki muuten ihastelevat lastani, kun on niin iloinen, puuhakas, " tättähäärä" , sosiaalinen, kova menemään.... Totean aina silloin, että onhan sitä puoli tuntia ihan kiva seurata, mutta vahdippa päivästä toiseen.



Ai niin, jos teillä on varaa siivoojaan, niin se helpottaa kummasti arkea. Liinavaatteetkin nykyään kiikutamme pesulaan eli jos pystyt siirtämään kotitöitä myös muille, niin sekin tuo mukavaa helpotusta arkeen.



Tsemppiä sinulle !!!

ihan samanlainen. Lisäksi oli vielä pieni vauva hoidettavana, mutta hyvin kuitenkin selvittiin. Itse huomasin sen, että perusrutiinit kannattaa pitää aina samanlaisena (syöminen uni jne). Ohjelman ja aktiivisen toiminnan järjestäminen on kuitenkin tärkeää. Kannattaa lähteä puistoon, kerhoihin, kyläilemään, kaupungille jne. Silläkin uhalla, että lapsi on ihmisten ilmoilla kuin villipeto. Siinä saa ainakin omaa päätä vähän tuuletettua.



Isä kannattaa jättää lapsenvahdiksi mahdollisimman usein. Ja myös laittaa se lapsi isän kanssa asioille, kauppaan, kylään, mummolaan jne. Meillä mies ei työmatkojensa puolesta pystynyt osallistumaan kovin paljon lasten hoitamiseen. Lomalla olleessaan hänkin huomasi, että lasten hoito ei olekaan pelkkää lomailua...



Voin vakuuttaa, että tämä vaihe on kuitenkin ohimenevä. Meillä alkoi helpottaa 2 v 10 kk:n iässä. Nyt poika uskoo jo kieltoja, osaa leikkiä muiden lasten kanssa ja on muutenkin helpompi. Myös kaupungilla asioiminen on helpottunut ja pystytään jo liikkumaan ilman valjaitakin.



Kohtalontovereita kyllä löytyy. Inhottavinta minusta oli kuulla kavereiden taivastelua siitä, kuinka vilkas poika ja vihjailuja, että olisiko kyseessä vaikka joku keskittymishäiriö (joita ei pystytä edes luotettavasti testaamaan kuin kouluiässä). Varsinkin kun kaikki kavereiden lapset olivat tosi kilttejä ja hiljaisia. Meidän poika oli myös ainoa, joka ei ollut hoidossa, joten sosiaaliset taidot olivat vähän hakusessa.



Ohimenevää tuo on, voin vakuuttaa.

Täältä löytyy erittäin eläväinen vajaa 2-v lapsi;) Siis siivoukset sun muut saa hyvällä omallatunnolla jättää viikonlopuiksi, kun isi voi vahtia. Muutoin ei siivouksesta tule mitään tai saa aikaan kamalaa tuhoa tai satuttaa itsensä! Meillä aloittaa elokuussa 2 kert. viikossa leikkiryhmän, jossa toiv. saa purkaa tuota valtavaa energiaansa. On siellä ilman äitiä 3 tuntia per päivä.

Meillä myös ihmiset ihmetteli kuinka poika voi muka olla niin menevä, että äiti välillä ihan väsähtää, mutta kun ovat olleet hetken ihan vaan pojan kaa kahdestaan, niin ovat olleet ihan tööt!

En kyllä pidä mitenkään ylivilkkaana vaan ihan ikäisekseen normaalina lapsena. Virtaa kyllä tuntuu riittävän huomattavasti enemmän kuin (raskaana olevalla) äidillään. :)

Mutta se on muutenkin ikää, jolloin lapsi ahmii maailmaa, oppii liikkumaan paremmin ja omaa tahtoa nousee pintaan. Usein tuossa ennen kahta vuotta erot lasten välillä näkyvät jo paremmin.



Mä puolestani en vakuuttelisi, että vilkkaus on ohimenevä vaihe. Perusluonteenpiirteet säilyvät läpi elämän, käyttäytyminen vaan muuttaa muotoaan. Lapsi voi yhtä hyvin olla sähikäinen vielä koulussakin. Mutta puhe menee perille tosiaan paremminja järkeä tulee enemmän mukaan. Se auttaa jo paljon.

sellainen luonteenpiirre, joka ihmisessä säilyy läpi eliniän. Mutta 1-2 vuotiaalla lapsella vilkkaus on vielä " hallitsematonta" eli lapsi ei tunne omia rajojaan, satuttaa itseään, ei usko kieltoja, ei ota toisia lapsia huomioon jne. Isompana nämä piirteet kuintenkin häviävät ja lapsi osaa ottaa ympräristönsä ja siinä elävät ihmiset huomioon. Myös jonkinlaista itsesuojeluvaistoa tulee.



Tämä 1-2 vuotiaiden vaihe onkin mielestäni juuri se, joka on vanhemmille kaikista rasittavin.