Lue keskustelun säännöt.
Mielestäni aikuisilla lapsilla ei ole velvollisuuksia vanhempiaan kohtaan, onko kukaan samaa mieltä?
18.07.2007 |
Olen itse suuresta perheestä, jossa vanhemmat ovat aina korostaneet, että meillä aikuisilla lapsilla ei ole velvollisuuksia heitä kohtaan, esim. käydä vierailemassa tai hoitaa heitä vanhuksina. Vierailumme ja muu apumme pohjautuu siis täysin omaan haluumme. Mieheni perheessä taas korostuu velvollisuus vanhempia kohtaan sekä vanhempien omalta taholta, mutta aivan erityisesti sisarusten ja heidän puolisoidensa taholta.
Viime joulu oli ensimmäinen, kun mieheni vanhemmat " joutuivat" viettämään joulun ilman ketään kolmesta lapsesta ja se oli kuulemma heille rankkaa. Toinen veli vihjaili suoraan, että olisi meidän vuoromme mennä sinne jouluksi, emme kuitenkaan menneet, koska a) en halua mennä velvollisuudesta, b) olin pitkällä raskaana eikä ulkomaille meno enää siinä vaiheessa kiinnostanut.
Olen huomannut, että omassa lapsuudenperheessäni yhteydet ovat paljon tiiviimmät ja rakkaammat kuin mieheni lapsuudenperheessä. On ko kukaan muu samaa mieltä, että suhteen ei tulisi perustua velvollisuudelle vaan vapaaehtoisuudelle?
Nyt kun meillä on oma vauva, tuntuu kauhealta ajatukselta, että alkaisin kuormittaa häntä aikuisena sillä, että hänellä on velvollisuuksia meitä kohtaan! Eihän hän ole itse valinnut syntymistään tänne vaan miehen kanssa olemme halunneet lapsen! Miten silloin voisimme sälyttää hänelle velvollisuuksia? Jos hän ei aikuisena halua käydä luonamme, olen tietenkin todella surullinen, mutta en halua, että hän tulee käymään mikäli ei HALUA käydä, vaan tuntee ainoastaan velvollisuudekseen käydä.
Kommentit (37)
Miksi miehen vanhemmat olisivat eri juttu?
Ei saa olla liian itsekäs. Jos miehesi vanhemmilla on kolme lasta niin onko se niin kamalaa viettää esim. joka kolmas joulu niiden kanssa?
Samalla omat lapsenne oppivat mallista ja vierailevat aikoinaan teidänkin luonna.
Toki asiaa ei kuulu painnostaa vaan pitäisi olla vapaaehtoista.
Joten suosittelen että sinäkin olet vapaaehtoisesti mukava ja ajatteleva myös miehesi vanhempia kohtaan. Rakastathan miestäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta taas nimenomaan on aikuisten lasten vuoro auttaa ja tukea vanhempiaan. Iäkkäät vanhemmat ovat oman leiviskänsä hoitaneet ja on lasten vuoro edes yrittää maksaa sitä kiitollisuudenvelkaansa, jota heillä on väistämättä vanhempiaan kohtaan.
Eikä se ole edes velvollisuuden tunnosta tehtyä, vaan rakkaudesta. Äitini jäi palkattomalle vapaalle hoitaakseen oman äitinsä syövän loppuvaiheessa kotona. Leskeytynyt isoisä on asunut jo 6 vuotta isoveljeni kanssa samassa talossa. Suvun suurelle maatilalle on tiensä löytänyt jo kolme vanhusta, jotka muutoin olisivat terveyskeskuksen vuodeosastolla, mutta saavatkin olla tuttujen hoidettavana kotona.
Se on vähintä, mitä vanhemmilleen voi antaa! Miksi sitä sukua jatketaan, jos suvulla ei ole mitään merkitystä? Minäkin haen äitini lääkkeet tätä nykyä apteekista, hoidan pankkiasiat yms.
Ja silti en koskaan pääse lähellekään sitä, mitä äitini on minulle päin antanut!
Mitään velvollisuutta ei ole hoitaa nuorempia tai vanhempia sukupolvia, mutta ainakin mun suvussa se on luonnollista. Isovanhemmat auttavat lasten hoidossa ja lapset auttavat ikääntyneitä vanhempiaan arjen askareissa. Vastavuoroisuus toimii puolin ja toisin. Toisin taitaa olla niissä perheissä, joissa isovanhemmista ei ole lastenhoitoavuksi. Miksi kukaan heitä auttaisi heidän vanhetessa!
Huolehdithan sinäkin ap vanhemmistasi, miksi sitten miehesi ei saisi huolehtia omistaan.
kiitollisuudenvelassa minulle.
En halua heitä kertaakaan joulua viettämään lapsuudenkotiinsa siksi, että he kuvittelevat etten itse pärjää.
Kamala tulevaisuudenkuva jos lapseni haluavat nähdä minua vain velvollisuudesta ja ennen joulua käydään pitkiä keskusteluja, että pitää taas jouluksi raahautua mummolaan siksi, että mummo ja pappa ei olis yksin.
Tulen hoitamaan oman elämäni niin, että pärjään hyvin sittenkin kun lapset lähtevät maailmalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempien täytyy itse ansaita se, että haluan heitä hoitaa ja auttaa ja tavata. Pelkkä biologisuus ei riitä. Autan oikein mielelläni äitiäni. Hän on ollut aina minulle tärkeä tuki ja turva. Mutta isäni... Ei voisi vähempää kiinnostaa. Sitä niittää, mitä kylvää...
Toivon itse olevani kunnioituksen arvoinen vanhempi lapselleni. Se nähdään sitten joskus.
ja myös vanhempani ovat. He ovat ihan suorasanaisesti sanoneet, etteivät halua, että me joudumme hoitamaan heitä vanhoina. Ap:n tyyliin toki käymme heitä katsomassa jne.
Oma kantani on se, että yhteiskunnan tulee hoitaa vanhukset esimerkiksi sairauksien ja toimeentulon osalta. Läheiset ovat enemmänkin henkistä puolta varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nimenomaan lapsilla EI OLE kiitollisuudenvelkaa vanhempiaan kohtaan, kamala ajatus!!! Noinko aiotte opettaa omille lapsillenne?
Totta kai annan miehenikin huolehtia vanhemmistaan, ei ole siitä kyse. Tähän mennessä olemmekin vierailleet joka joululoma sekä omien että mieheni vanhempien luona. Jatkossakin vierailemme varmasti vähintään joka kolmas joulu, todennäköisesti useamminkin. MUTTA juuri viime jouluna, kun emme raskauteni takia vierailleet niin muut sisarukset piikittelivät ja sanoivat, että olisi velvollisuutemme mennä. Ei ole mielestäni reilua.
Itse asiassa luulen, että mikäli alamme mieheni kanssa toimia velvollisuudesta vanhempiamme kohtaan, teemme vähemmän kuin silloin, jos saamme toimia rakkauden ja huolenpidon (vapaaehtoisen) pohjalta.
Älkää antako lapsillenne sitä taakkaa, että annatte heidän ymmärtää olevan isossa kiitollisuudenvelassa teitä kohtaan, se on mielestäni todella rankkaa ja myös epäreilua - eiväthän lapset olisi välttämättä valinneet juuri omia vanhempiaan ja kasvuympäristöään, jos valinnanvaraa olisi ollut.
Kiva, että samoin ajatteleviakin löytyi!
Ap
Mikseivät lapset joudu ajattelemaan sitten, että ovatko he ansainneet vanhempiensa puolelta hyvää kohtelua?
Julmia, kylmiä, itsekeskeisiä paskoja olette.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos aikuinen lapsi käyttäytyy rumasti ja epäkunnioittavasti vanhempiaan kohtaan, ei vanhemman ole mikään velvollisuus auttaa häntä esim. lastenhoidossa.
Oikeastaan ei ole velvollisuus muutenkaan, mutta varsin moni isovanhempi hoitaa lapsenlapsia mielellään.
Kyse on vastavuoroisuudesta molempiin suuntiin. Sitä saa mitä tilaa.
johon lapsetkin kuuluvat ovat viimekädessä vastuussa vanhuksista . Ei sitä vastuuta voi jättää esim. kodinhoitajille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katsohan lastasi nyt sylissäsi ja mieti että joku päivä kun olet avun tarpeessa hän sanookin " mulla ei ole mitään velvollisuutta sun kanssa edes puhua ämmä, painu jonnekin!" . Tuntuuko kivalle?
kasvattanut lasta, tarjoten hänelle kaiken, sitten lapsi sotkeutuu väärään porukkaan, vanhemmat taistelevat hänet siitä sotkusta vapaaksi ja lapsi vaan sylkee päin kasvoja: " En pyytänyt syntyä laisinkaan! Vittu minä teitä hoidan! Mulla on OMA perhe, te saatte painua vanhainkotiin."
Huh huh. Nykyään kuulee jopa, että lapset eivät salli vanhempiensa olevan samassa huoneessa palvelutalossa tms. Herranen aika sentäs, vanhemmathan voisivat vaikka nauttia olostaan toistensa seurassa!
Sinä päivänä minä kyllä en tahdo enää elää, jos lapseni katsovat, etten mitään ole osannut oikein tehdä ja täten olen tuomittu yksinäiseen vanhuuteen.
Kiitollisuudenvelka ei ehkä ole oikea sana, mutta kyllä se, että joku huolehtii toisesta 20+ vuotta oikeuttaa jo jonkinlaiseen vastakaikuun!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nimenomaan MINULLA vanhempana on valtavasti velvollisuuksia lastani kohtaan ja hänelläkin jonkin verran velvollisuuksia minua kohtaan, mutta ei enää aikuisena. Totta kai olen surullinen, jos lapseni aikuisena haistattelee minulle, mutta en voi VELVOLLISUUDESTA vaatia häntä esim. käymään luonani.
Ap
Parasta olisi, että hän tekisi sen vain siksi, että olen hänestä maailman paras äiti. En siis vain " vanha kurppainen ämmä jota on pakko hoitaa ku se sattuu oleen mun äiti ja sukulaisetkin vinoilee jos en käy sitä hyysäämässä" .
Ja sitä saa mitä tilaa eli jos ei itse ole avuksi niin turha olettaa että muut sitten auttavat sinua.
Ja siis en tarkoita että kenenkään tarvitsisia " pilata" omaa elämäänsä hoitamalla vuositolkulla esim. sairasta äitiään, mutta kyläillä tarvii silloin tällöin ja olla henkisenä tukena. Ja kaiken tämän täytyy tietenkin olla vapaaehtoista välittämistä.
Eli mä hoidan ja rakastan lapsiani vapaaehtoisesti ilman että jäävät kiitollisuudenvelkaan siitä, mutta toivon toki että nekin rakastavat ja välittävät minusta vanhanakin. Muuten on mennyt jokin meidän välillä ihan pieleen.
Mutta ymmärrän ap pointtisi kunhan sinäkin ymmärrät että jonkinlainen " velvollisuus" sinullakin on miehenkin vanhempiin.
vihjailut velvollisuuksista tekevät ihmissuhteista ikäviä.
Jos lapset, nyt ja myöhemmin, tahtovat kuulua perheeseeni, heille kuuluu tietyt velvollisuudet. Se on sellainen ota ja anna -suhde. Silloin on jotain vinossa, jos itse on ainoastaan antavana osapuolena, mutta siis jos olettaa itsellään olevan oikeuksia, niin sitten pakettiin kuuluvat myös velvollisuudet.
Ja kun on kasvanut ajattelemaan näin, ei edes näe niitä velvollisuuksia länsimaiseen tapaan kamalana kahleena ja kohtuuttomana vaatimuksena, vaan aivan normaalina elämän osana.
Maailmassa on aina heikompia ja vahvempia. Vahvempien velvollisuus on huolehtia niistä heikommista. Etenkin perheessä yhteenkuuluvaisuuden tunteen tulisi tehdä tästä automaattista. Ja näin on lähipiirissäni onneksi ollutkin. Sairaat eivät ole lojuneet ylimärissä vaipoissaan sairaalassa, vaan omassa tutussa ympäristössään hyvässä hoidossa.
Asuin jonkin aikaa ulkomailla erään perheen tykönä. Perheessä oli 4 sukupolvea. Vanhinkin heistä teki niitä kotitöitä mihin vielä kykeni ja nuoret sitten hoitivat muut. Sellainen jatkumo, sellainen tunne, että lähimmäisestä välitetään. Se on hirveän tärkeää.
Vierailija:
Jos lapset, nyt ja myöhemmin, tahtovat kuulua perheeseeni, heille kuuluu tietyt velvollisuudet.
Vai miten lapsi voi olla kuulumatta perheeseen? Tahtoi hän tai ei.
Eihän lapselta kysytä, että " haluatko syntyä ja kuulua tähän perheeseen" .
Kyllä se pitää lähteä omasta halusta.