Onko kenellekään ollut helppo oppia rakastamaan lapsipuolta tai muuta ei-biologista lasta?
Aina puhutaan siitä, kuinka normaalia on, että lapsipuoliaan yms. ei rakasta eikä ihan helposti opikaan rakastamaan eikä ikinä ainakaan yhtä paljon kuin omia biologisia lapsiaan. Tässähän alkaa ihan miettiä, onko jossain jotain vikaa, kun sitten rakastaakin?
Meillä kyse ei ole lapsipuolesta, vaan muusta lähipiirin lapsesta, joka asuu meillä. Miehelleni hän on ollut rakas vauvasta lähtien, mutta minä tutustuin häneen vasta vähän isompana ja alusta asti pidin hänestä ja meille muuton jälkeen rakastuin aika nopeasti ja yllättävän syvästi. Nyt en ihan rehellisesti edes rakasta häntä sen vähempää kuin omaa biologista lastani. En sitten tiedä, olisiko ollut toisin, jos pojan luonne olisi synkannut omani kanssa huonommin. Hän sinänsä on aika vaativa mukula, mutta jotenkin minun on aina ollut helppo pitää hänestä. Vain hyvin harvoin tulee leijonaemo hetkiä, jolloin koen hänet jonkinlaiseksi uhaksi omalleni ja ne hetket olisivat mahdollisesti samanlaisia, vaikka hän olisi myös biologinen lapseni. Toinen vain on niin paljon pienempi ja siksi suojelun tarpeessa, jos riitelevät tms.
Kommentit (3)
Jotenkin vain tuntui, että juuri tämä lapsi on tarkoitettu minun elämääni.
miehelläni on kaksi lasta, poika ja tytär. Poika on samaa maata kuin mieheni, mutta siitä huolimatta en jotenkin tule hänen kanssaan kovin hyvin toimeen. Tai no - siis ongelma on se, että hän on hirveän epäileväinen mun suhteen, varautunut, aina sanoo ensimmäiseksi " ei" kaikkeen.
Tytär taas tuo mulle mieleen itseni pienenä ja hän on sellainen pieni itsepäinen kissanpentu. Tosi kovaluontoinen ja tappelee vastaan, mutta myös äärettömän herttainen, kova yrittämään, fiksu kuin mikä. Näen hänessä itseni pienenä - ja siksi meidän välimme ovat olleet alusta lähtien molemminpuolisesti tosi lämpimät. Tyttö on suloisin pieni tyttö, jota olen koskaan nähnyt.
Poika ei tästä tietenkään tykkää.. Tosin, isän suhde poikaansa on vähän samanlainen kuin minun suhteeni hänen tyttäreensä. Tytärtään mieheni taas ei tunnu ymmärtävän yhtä hyvin. Joten tavallaan meillä on jako aina kun lapset meillä - poika ja isä, minä ja tytär.
helposti päässyt rinnalle. Että onko muilla sitten vielä joku erityinen side siihen biologiseen lapseensa, joka minulta jostain syystä puuttuisi.