Lue keskustelun säännöt.
Elän kuin väärässä filmissä:-(
06.05.2007 |
Olen naimisissa ja kahden alle kouluikäisen lapsen äiti. Minulla on hyvä työpaikka ja olemme hyvin toimeentulevia. Olemme mieheni kanssa ajautuneet erillemme jo aikoja sitten ja asuntovelka ja lapset ovat ainoa syy miksi vielä olemme yhdessä. Asiaa ei helpota yhtään että tapasin kiinnostavan miehen muutama kuukausi sitten jonka kanssa soittelemme monta kertaa viikossa. Tapasimme myöskin muutama viikko sitten loman merkeissä, ja tuo loma vain syvensi suhdettamme. Mieheni ei suoranaisesti tiedä että olin lomalla tuon toisen miehen kanssa, tietää kyllä hänen olemassaolostaan mutta luulee suhdettamme platoniseksi.. Olen rakastunut täysillä tähän toiseen mieheen mutta hän haluaa minun ensin eroavan miehestäni ennen kuin haluaa alkaa kanssani mihinkään vakavampaan. Olen liian raukka lähtemään tästä suhteesta, sillä lapsilla on kuitenkin tällä hetkellä molemmat vanhemmat ja oma koti. En raaski särkeä toisten elämää sen takia että itse saisin rakkauden elämääni:-( Miehelläni varmaankin samanlaisia ajatuksia.. Emme riitelekään enää sillä emme ole toisillemme enää tärkeitä, eli voimme elellä kuitenkin harmonisesti samassa kodissa. Minulla on vain joka hetki niin mieletön ikävä tuon toisen miehen syliin:-( Tuntuu että kuolen tässä tunteiden sekamelskassa...
Kommentit (9)
Kyllä me molemmat haluttiin yrittää, mutta kun jos ei kemiat enää sovi yhteen niin ei sovi... ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta ei ole kyllä mitään apua tämän vastaukseni kanssa, mutta täytyy vain sanoa että ymmärrän sua todella hyvin. Meillä oli aivan samanlaista pari vuotta sitten, ihan kuin olisi elänyt tosiaan väärässä filmissä ja väärää elämää, ja päinvastoin kuin monet luulevat, ei tällä tunteella ole todellakaan mitään tekemistä sen kanssa, että on " tavannut toisen" , kuten ap. Meillä ei nimittäin todellakaan ollut tai ole edelleenkään mitään kolmatta osapuolta tai mitään tunteita mihinkään suuntaan, vain tyhjä parisuhteen kuori. Liippasi tosi läheltä kun ap sanoi, ettei enää edes riidellä koska ei olla enää toisille sillä tavalla tärkeitä. Meillä sama tilanne. Parisuhdeterapiassa kävimme mekin yli puolen vuoden ajan, mutta eihän mikään parisuhdeterapia voi herättää tunteita, joita ei enää ole olemassa. Auttoi kyllä sillä tavalla, että arjen saimme toimimaan suht hyvin, mutta en tiedä onko sekään sinänsä hyvä, koska nyt elämme kuin sisko ja veli tai kaverukset. Ja tähän on turha lässyttää mitään arjen vastaantulemista tai muutakaan, kuin hyvä asia tämä on, sillä sori vaan, ei mun mielestä KUKAAN normaalijärkinen ihmine voi vaatia keneltäkään, että seksielämä loppuu täysin tuossa 33 ikävuoden kieppeillä ja että sen kanssa pitäisi sitten ihan vakavasti elää loppuelämänsä.
Sitä ihmistä johon rakastuin 15 vuotta sitten ei ole enää olemassa. Asiat jotka saivat hänet nauramaan aikoinaan inhottavat häntä nykyisin jne. Rakkaus on hävinnyt, so simple is that. ap
Komppaan kyllä ap:tä ja vitosta siinä, että vaikka miten kemiat sopisivat ja tunteet roihuaisivat tavatessa ja vaikka vuosikausia eteenpäinkin, niin tunteet voivat vaan lakastua ja loppua. Ei loppuunpalanutta pysty enää elvyttämään, ei luja tai tahto tai mikään parisuhdeterapia.
No,jos se tyhjä kuori vaan on enää jäljellä,niin toivottavasti myös rehellisyyttä erota ekaks,ennen pettämisiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Komppaan kyllä ap:tä ja vitosta siinä, että vaikka miten kemiat sopisivat ja tunteet roihuaisivat tavatessa ja vaikka vuosikausia eteenpäinkin, niin tunteet voivat vaan lakastua ja loppua. Ei loppuunpalanutta pysty enää elvyttämään, ei luja tai tahto tai mikään parisuhdeterapia.
Vierailija:
No,jos se tyhjä kuori vaan on enää jäljellä,niin toivottavasti myös rehellisyyttä erota ekaks,ennen pettämisiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Vierailija:
No,jos se tyhjä kuori vaan on enää jäljellä,niin toivottavasti myös rehellisyyttä erota ekaks,ennen pettämisiä
Kummaa kun ei yritetä parantaa sitä olemassa olevaa suhdetta vaan aina haetaan rakkautta aidan takaa.