Jokainen on oman onnensa seppä - pitääkö paikkansa mielestänne?

Nuorempana olin sitä mieltä, mutta nyt en ole enää. Ongelma on siinä, että ihminen ei tunne itseään useimmiten tarpeeksi hyvin. Omat ongelmat tulkitaan väärin, niitä yritetään korjata ihan väärästä päästä. Mennään vaan ojasta allikkoon. Kärjistetty esimerkki: alistuva, huonoitsetuntoinen nainen narsistin kourissa. Nainen yrittää parhaansa mukaan toimia niin että kaikki muutuisi hyväksi. Jos hän vaan ei ärsyttäsi miestä ja katsoisi väärällä tavalla, miehen ei tarvitsisi lyödä. Terve ihminen ymmärtää ettei ongelma ratkea sillä lailla, mutta siinä tilanteessa oleva ei välttämättä näe miten asia oikeasti on, mikä on ongelman ydin. Sitten saa vaan syyttää itseään, kun ei osaa olla katsomatta väärällä tavalla. Ja ärsyttämättä.

vaikka on välillä haastavia elämäntilanteita ja kriisejäkin, niin positiivisen asenteen avulla niistä selviytyy-





toki hyvät ja luotettavat tukijoukot kannataa etsiä-

silloin menee, vaikka läpi harmaan kiven:)))

Mutta jos on liian riippuvainen toisista ihmisistä ja ajattelee niiden toisten tuovan onnen elämään, niin sitten mennään alas ja kovaa, kun tukiverkot pettääkin.

ELLEI sitten osaa vaihtaa vaihdetta ja ajatella, että ihan hyvä näinkin on, pärjään sitten vaan yksin.



Ts. toisten varaan ei kannata laskea liikaa...

koska elämässä toisille tulee aivan järjettömän paljon surua ja murhetta, samaan aikaan kun toiset porskuttaa menemään vailla mitään sen kummempaa murhetta. Jos jaettaisiin kaikille suht samanlaiset kortit, ehkäpä tuo sitten voisi pitääkin paikkansa.