Uskotko että ihmiselle on vain yksi se oikea?

Sinä sen sijaan tarvitset ehkä jotain apua?

Sen voi lukea näiltä palstoiltakin. Mulla onneksi on sellainen, intohimoa on vieläkin 10 v jälkeen.



Voiko ap olla osaksi sitä, että haikailet vain entisen perään, koska et saa sitä? Oletko varma että ex oli sulle se oikea? Ellette kuitenkaan olleet eläneet arkea vielä tarpeeksi yhdessä? Onnea eläämäsi kuitenkin!

Uskon, että on olemassa ihmisiä joiden kanssa synkkaa paremmin kuin toisten ja on sattumaa kuka näistä ihmisistä ensimmäisenä osuu kohdalle.

Käypäs psykan juttusilla.

En ole koskaan puhunut niistä kenenkään kanssa. Sukulaiset ja ystävät olat aina olleet miehen kuolemasta sitä mieltä että se oli oma moka,koska onnettomuuteen liittyi alkoholi.

Ap

menetit toisen kesken kaiken. Siksi tunteet jäivät niin vahvoiksi ja muistat vahvasti välillänne olleen rakkauden ja onnen.



Kuitenkin uskon, että joillekin(kaikille?) voi olla monta sopivaa kumppania, ja se kenen kanssa sitten päätyy loppujen lopuksi yhteen riippuu olosuhteista ja ajankohdista.

Itse ainakin menneeseen katsomalla, näen siellä monia potentiaalisia elämänkumppaneita, mutta aika ei vain silloin ollut oikea.



Sellainen tilanne missä suhde äkisti loppuu kesken kaiken jättää yleensä juuri hyvät ja kaipuulliset muistot. Jos vaikka naisen mielestä suhde on ihana ja alkuhuuma parhaimmillaan, mutta mies yht' äkkiä jättää ja lähtee, niin naiselle jää muistoksi kuva ihanasta miehestä ja täydellisestä suhteesta ja sitä voi sitten aina ikävöidä ja vertailla uusiin suhteisiin jotka kehittyvät pidemmälle, jolloin vertailu ei ole realistista.



Ei kukaan kuitenkaan ketään korvaa. Se, että olemassa voi olla monta sinulle sopivaa kumppania ei tarkoita että ne kaikki olisivat täydellisiä tai yhtä hyviä.

Olen päättänyt, että mieheni on minulle ainoa oikea. Sinun tilanteessasi yrittäisi opetella näkemään asian toisin.

että maailmassa on miljardeja ihmisiä. Kuten joku sanoikin jonkun kans synkkaa paremmin kuin jonkun toisen kans mutta " se ainoa oikea" on kyllä ihan puppua.

Uskon myös, että samalla ihmisellä voi olla eri intensiteettillä ja toimivuudella varustettuja parisuhteita elämänsä mittaan, ja joskus esim. viikon lomaromannssia voi kantaa sielussaan koko elämänsä ajan, ja siihen voi sisältyä enemmän tunnetta ja intohimoa kuin pitkään avioliittoon. Sellaisia " yksi-ja-oikea" rakkauksia, sitä todellista tunnetta isolla T:llä tuskin kuitenkaan mahtuu hirveän monta yhteen ihmiselämään, ehkä pari kolme.

Toiset ovat niitä onnekkaita, jotka saavat sitten elää ja varttua sen " oikeansa" kanssa, toiset ovat niin epäonnekkaita, etteivät koskaan saa kokea sellaista rakkautta.



Itselläni on ollut neljä vakavaa seurustelusuhdetta (lisäksi lyhyempiä tapailujuttuja ja seksisuhteita). Koen, että minulla on ollut kaksi tosirakkautta. Ensimmäinen oli ensirakkauteni, jota rakastin vuosia eron jälkeenkin, ja joka on myös lapseni biologinen isä. Toinen on nykyinen avomieheni, jonka kanssa olen ollut yhdessä nyt kohta neljä vuotta ja olemme juuri kihlautuneet. Nykyisen mieheni kanssa olen onnellisempi ja suhde toimii paremmin kuin kenenkään aiemman kanssa, joten olen enemmän kuin onnellinen, jos tämä " se oikea" on pysyvä oikea. Kahteen muuhun miesystävääni, saati sitten kehenkään lyhyempiaikaiseen tapailu-mieheen en ole ollut samalla tavalla rakastunut, tai tuntenut samaa rakkautta, läheisyyttä ja intohimoa kuin ensimmäiseen rakkauteeni ja nykyiseen rakkauteeni.

En osaa analysoida, mistä se tunne tulee. Myös muita miehiäni olen arvostanut, rakastanut jne. Se " jokin" vain puuttui.

Luulinkin jo, että en ensirakkauteni jälkeen koskaan enää koe sitä, mutta sitten tapasin nykyisen mieheni =).

ja jos yhtään lohduttaa, voisin kertoa oman tarinani lyhyesti. Mulla oli nuoruudenrakkaus, jota en koskaan kunnolla päässyt edes tuntemaan. No sitten kolmikymppisenä erottuani otin yhteyttä tähän mieheen ja lähdin maailman toiselle puolelle hänen peräänsä, koska luulin, että välillämme olisi edelleen jotain. (Hänkin luuli niin.) No minulle selvisi, että hän oli täysin väärä ihminen minulle ja yhteiselämämme olisi ollut ihan katastrofi! Riitojen jälkeen erosimme pian. Ja muutaman kuukauden päästä siitä tapasin maailman ihanimman miehen, jonka kanssa olen nyt kihloissa, ihmetellen, miten ikinä kuvittelin tulevani onnelliseksi tuon nuoruudenrakkauden kanssa... ihmismieli on kummallinen. Ehkä sullakin on romantisoituja kuvitelmia exästäsi, koska haluat muistaa hänet niin. todellisuus voisi kuitenkin olla ihan toista ja siksi sun kannattaa katsoa eteenpäin ja nauttia elämästäsi nykyisen miehesi kanssa...

terveisin vahingosta viisastunut :)

Jäi kai vain hirveä trauma toisen kuolemasta.. Oli niin epäreilua!