En vaan osaa olla yksin kotona kun mies viikon työmatkalla

Oletko itse töissä, vai voisitko joskus lähteä miehen mukaan reissuun?



Mitä jos nyt menisit itse kaverille kylään tai vaikka uimahalliin, elokuviin, kävelylle?

Ihan oikeasti, tasapainon ja onnellisen elämän perusedellytyksenä on se, että voi kokea olevansa tyytyväinen ja kokonainen ihan yksikseen.

Tajusimme lopulta, että olimme yhdessä silkan riippuvuuden vuoksi. Oli kova koulu opetella yksinoloa sinkkuna, mutta opin sen. Nykyään yksinäisyys on harvinaista - perheelliselle - mutta ylellistä!

Mullakin mies reissussa tän viikkoa, ja vähän samaa pulmaa ollu tämä päivä. Huomenna ja ylihuomenna onneks on harrastuksia töiden jälkeen, joten en pääse tylsistymään vaan kotosalla.



Hyvänä vinkkinä semmonen, että jos ei ole muuta tekemistä, niin siivoa! Mulla on tapana puunata kämppää aina kun mies on pidemmällä reissulla, eipähän pyöri jaloissa ja tulee itelle hyvä mieli kun on siivonnu. Tänään meinasin vielä ommella myös vähän, pitää kaventaa (yes! ;) paria mekkoa ja kursia parit housut kasaan myös.



Suosittelisin sinua miettimään, että MIKSI miehesi läsnäolo on sulle noin tärkeää? Kyllähän toki itsekin miestäni kaipaan hänen poissaollessaan, mutta en sentään " hukassa" ole, enemmän kyse on juttukaverin puutteesta. En nyt lähtisi sanomaan että olet hulluksi tulossa, voihan kyse olla pelkästään tottumuksesta. Mutta voin sanoa, että kun on paljon tekemistä ja puuhaa, ei sitä yksin olemista niin ehdi suremaan.

Mulla on tosin muksu pyörimässä jaloissa.

Tämä on ollut aika jännää. Toisaalta ikävöin, toisaalta nautin yksinolostani (kun lapsi on mennyt unilleen).

Emme ole olleet erossa näin pitkää aikaa aiemmin, viikkoa. Erillään asuessamme näimme kuitenkin arkena ja aina viikonloppuisin.



Hyvää tämä tekee!

Vanha ketju mut ajankohtainen itselle taas. Mikähän on kun en oikein osaa olla yksin kun mies iltavuorossa tai muuten pois kotoa. En siis kiehnää miehen vieressä kun hän on kotona vaan puuhailen monesti omiani itsekseen ja nautin siitä. Sit kun mies lähtee, en yhtäkkiä osaakaan tehdä niitä samoja juttuja enkä olevinaan keksi tekemistä. Kavereita mulla ei oikein ole. En kuitenkaan koe että olisin riippuvainen miehestä. Ehkä tämä on juttuseuran puutetta? Onko muilla samaa.

Nostan vanhaa ketjua, kun olen itse eroamassa ja nyt +30 vuotiaan muuttamassa ensimmäistä kertaa yksin. Mietin, onko silkkaa hulluutta pakottaa itsensä asumaan yksin, jos yksin olosta ei osaa nauttia, kun kämppisasuminenkin on vaihtoehtona.

"En siis kiehnää miehen vieressä kun hän on kotona vaan puuhailen monesti omiani itsekseen ja nautin siitä. Sit kun mies lähtee, en yhtäkkiä osaakaan tehdä niitä samoja juttuja - -" Tämä kohta edellisen kirjoittajan tekstistä olisi voinut olla itse kirjoittamani.

Onkohan tässä kyse jostakin lapsuuden perusturvallisuuden puutteesta vai mistä? Vai siitä, että isosta perheestä tulevana en ole tottunut viettämään aikaa yksin? Että aina tarvitsee jotakin taustahälyä ja toisen ihmisen läsnäoloa, että osaa nauttia omasta olemisestaan... Itsellä tuon toisen ihmisen ei edes tarvitse edes olla kumppani, vaan omaa oloa helpottaa, kunhan läsnä on kuka tahansa ihminen. Jotenkin koen kai muut ihmiset sellaisena peilinä, että kun heitä ei ole läsnä, en ole olemassa tai ahdistun.

Kun elämässä on muutenkin ollut viime aikoina haastetta ja eron käsittely on pahasti kesken, mitä tekisitte minun asemassani? Pakottaisitteko itsenne kokeilemaan yksin asumista ja olemista (joka täällä pk-seudulla on kaiken lisäksi hullun kallista) vai päästäisittekö itsenne helpommalla ja muuttaisitte kimppakämppään?

Vierailija kirjoitti:

Nostan vanhaa ketjua, kun olen itse eroamassa ja nyt +30 vuotiaan muuttamassa ensimmäistä kertaa yksin. Mietin, onko silkkaa hulluutta pakottaa itsensä asumaan yksin, jos yksin olosta ei osaa nauttia, kun kämppisasuminenkin on vaihtoehtona.

"En siis kiehnää miehen vieressä kun hän on kotona vaan puuhailen monesti omiani itsekseen ja nautin siitä. Sit kun mies lähtee, en yhtäkkiä osaakaan tehdä niitä samoja juttuja - -" Tämä kohta edellisen kirjoittajan tekstistä olisi voinut olla itse kirjoittamani.

Onkohan tässä kyse jostakin lapsuuden perusturvallisuuden puutteesta vai mistä? Vai siitä, että isosta perheestä tulevana en ole tottunut viettämään aikaa yksin? Että aina tarvitsee jotakin taustahälyä ja toisen ihmisen läsnäoloa, että osaa nauttia omasta olemisestaan... Itsellä tuon toisen ihmisen ei edes tarvitse edes olla kumppani, vaan omaa oloa helpottaa, kunhan läsnä on kuka tahansa ihminen. Jotenkin koen kai muut ihmiset sellaisena peilinä, että kun heitä ei ole läsnä, en ole olemassa tai ahdistun.

Kun elämässä on muutenkin ollut viime aikoina haastetta ja eron käsittely on pahasti kesken, mitä tekisitte minun asemassani? Pakottaisitteko itsenne kokeilemaan yksin asumista ja olemista (joka täällä pk-seudulla on kaiken lisäksi hullun kallista) vai päästäisittekö itsenne helpommalla ja muuttaisitte kimppakämppään?

Kokeilisin soluasumista

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikeasti, tasapainon ja onnellisen elämän perusedellytyksenä on se, että voi kokea olevansa tyytyväinen ja kokonainen ihan yksikseen.

Ei tuohon pysty kuin eristäytyvä persoonallisuushäiriöinen tai sitten ultimaattinen buddhalainen. Kyllä ihmiset seuraa kaipaavat, olemme äärettömän sosiaalinen laji.

Tämä on itse asiassa oikeastikin tosi paha juttu. Kyvyttömyys yksinoloon ja läheisriippuvaisuus johtaa epäterveisiin ihmissuhteisiin ja vinoutuneeseen dynamiikkaan.

Siis miettikääpä hetki. Aikuinen joka ei osaa olla yksin itsensä kanssa. Ette te ole aikuisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikeasti, tasapainon ja onnellisen elämän perusedellytyksenä on se, että voi kokea olevansa tyytyväinen ja kokonainen ihan yksikseen.

Ei tuohon pysty kuin eristäytyvä persoonallisuushäiriöinen tai sitten ultimaattinen buddhalainen. Kyllä ihmiset seuraa kaipaavat, olemme äärettömän sosiaalinen laji.

Tämä vastauksesi kertoo psyykeesi huonosta jamasta. Päästään terve aikuinen todellakin viihtyy välillä hyvin myös itsensä kanssa.

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vanha ketju mut ajankohtainen itselle taas. Mikähän on kun en oikein osaa olla yksin kun mies iltavuorossa tai muuten pois kotoa. En siis kiehnää miehen vieressä kun hän on kotona vaan puuhailen monesti omiani itsekseen ja nautin siitä. Sit kun mies lähtee, en yhtäkkiä osaakaan tehdä niitä samoja juttuja enkä olevinaan keksi tekemistä. Kavereita mulla ei oikein ole. En kuitenkaan koe että olisin riippuvainen miehestä. Ehkä tämä on juttuseuran puutetta? Onko muilla samaa.

Minulla on, mutta olen mies ja asun yksin. Olen ratkaissut asian niin, että roikun netissä keskustelemassa. Tätä käyttäytymistä on nyt 20 vuotta takana. Todella ankeaa elämää.

Eli olet läheisriippuvainen. Oletko kovin nuori vielä etkä ole koskaan elänyt itseksesi, tyyliin lapsuudenkodista heti yhteen poikkiksen kanssa. Noh, oli ikäsi mikä tahansa niin kannattaa opetella olemaan tyytyväinen omaan seuraansa. Vasta sen jälkeen sulla on jotain annettavaa parisuhteeseen.

Itse olin viikon yksin. Vuorotyö, vapaat osuivat arkeen ja join tiistaina kotona kalsarikännit. Sitten tein uusia ruokia itselleni.

Joo mullakin alkaa menokenkä vipattaa kun mies on matkoilla.

Vierailija kirjoitti:

Eli olet läheisriippuvainen. Oletko kovin nuori vielä etkä ole koskaan elänyt itseksesi, tyyliin lapsuudenkodista heti yhteen poikkiksen kanssa. Noh, oli ikäsi mikä tahansa niin kannattaa opetella olemaan tyytyväinen omaan seuraansa. Vasta sen jälkeen sulla on jotain annettavaa parisuhteeseen.

Aika köykäistä kyökkipsykologiaa. Minä olen elänyt yksin 20 vuotta, mutta tilanne ei ole helpottanut.

-12

Vierailija kirjoitti:

Eli olet läheisriippuvainen. Oletko kovin nuori vielä etkä ole koskaan elänyt itseksesi, tyyliin lapsuudenkodista heti yhteen poikkiksen kanssa. Noh, oli ikäsi mikä tahansa niin kannattaa opetella olemaan tyytyväinen omaan seuraansa. Vasta sen jälkeen sulla on jotain annettavaa parisuhteeseen.

Oli ap avausta kirjoittaessaan minkä ikäinen tahansa, niin nyt hän on 16 vuotta vanhempi. Tuskin lukemassa kommenttiasi.

Minä osaan olla, muutama mies käy silloin ahkeraan luonani kahvittelemassa.

Ota joku työtön persu siihen makoilemaan ne vähän haisee mut ei sille voi mitään

Vedä perseet olalle ja lähde baariin, sieltä saat miestä.