Onko teillä kummilapsia, joiden kummi ette haluaisi olla?

Ekan kerran pääsin kummiksi ollessani 12, vai 14 v. Eipä sitä tuon ikäisenä osaa kummina olla. Asuimme myös kaukana toisistamme, joten emme juurikaan tavanneet.

Olin heidän perheelle muuten tärkeä ihminen.



Olen hyvissä väleissä myös ystäväni kanssa, jonka lapselle olen kummi. Kaverini sai lapsensa, kun itse olimme vielä täydessä humuvaiheessa ja kellään muulla ei ollut lapsia. Tapasimme kuitenkin säännöllisesti.

Nykyään asumme kaukana toisistamme ja juttelemma satunnaisesti, mutta poikaan minulla ei ole mitään kontaktia. He ovat muutenkin aika vähäsanainen perhe, joten vaikka yrittäisi mitä, niin ei saa puhteyhtettä.

On. Miehen siskon lapsi. Minua on pyydetty vain kohteliasuudesta. Lapseen en varmaan koskaan saa mitään kontaktia, tosin nyt hän on vasta pieni 2v. Kerran olen pitänyt sylissä, ristiäisissä. En osaa olla muuta kuin se lahja-automaatti, eikä minulta muuta odotetakaan.



Tänä vuonna pääsen uudelleen kummiksi ja sitä odotan innolla. Hyvien ystävien lapsen kanssa varmasti mennään pulkkamäkeen, mökille, huvipuistoon, lomille. Samaiset kaverit on kummia meidän lapselle.



Yleinen käsitys tuntuu olevan se, että kummeilta odotetaan paljon, ihan liikaa. Siis pelkkiä velvollisuuksia, eikä mitään oikeuksia.

en ole kyllä saanut mitään.



Itse yritin pitää yhteyttä aiemmin, lähettelin lahjoja yms.



Itse en ole saanut ikinä mitään huomionsoitusta, en edes yhtä valokuvaa!!



Lapsi on nyt jo 8-vuotias ja erittäin huonokäytöksinen. Ei mitään käsitystä miten pärjää koulussa ym. Itse perheelläkin kyllä monenlaisia ongelmia.

oikeutettu käymään myös ehtoollisella.

Kävin sittemmin myös ev. lut. riparin.

Serkku on aika paljon minua vanhempi ja juttelin hänen kanssaan ensimmäistä kertaa kun hän yllättäen pyysi minua lapsensa kummiksi kun olin 19v. Suostuin ja pari ensimmäistä vuotta menikin aika kivasti, tosin yksipuolisesti, soittelin ja kyselin kuulumisia välillä ja vein kivoja lahjoja, joista ei kiitosta tullut. Päinvastoin, kerran esim. sain lapsesta otetun kerhokuvan ja laskun sen mukana, mukavaa!



Yritin muistaa lasta laittamalla kirjeessä tarroja, tilaamalla puuhalehteä ja välillä soittamallakin, koskaan tosin en saanut lapsen kanssa suoraan puhua, vain äidin kanssa. Jossakin vaiheessa jätin sitten yhteydenpidon vain jouluihin ja synttäreihin ja niistäkin alkoi tulla aika pakkopullia.



Nyt en ole nähnyt tyttöä yli kuuteen vuoteen, olemme kyllä asuneet siitä ison osan ulkomaillakin ja tämä perhe muutti toiselle puolelle Suomea muutama vuosi sitten. Hieman harmittaa, mutta olen ajatellut, että yritän jossakin vaiheessa ottaa henkilökohtaisesti tyttöön yhteyden, hän alkaa olla jo niin vanha ettei ole enää tiukan äitinsä vallassa kauan. Kuulin, että myös toinen tytön kummi ja tytön sisarusten kummeilla on ollut samanlaisia kokemuksia, tylsä juttu.

Lapsessa ei mitään vikaa oikeastaan, mutta on vain sellainen pällikkä etten voi sietää. Toivon ettei olisi ikinä tarvinnut kummiksi ryhtyä.

Lapsikin varmaan vaistoaa ettei kummi oikein pidä hänestä ja se harmittaa. Toki yritän olla näyttämättä tunteitani.

Lapsi olisi ansainnut paremman kummin.

Vanhemmat ovat minulle läheisiä joten harmittaa todella.

Lapsen isä oli kysynyt raskausaikana mieheltäni että haluaisimmeko (me molemmat siis) tulla heidän lapsensa kummiksi. Mieheni oli antanut suostumuksensa meidän molempien puolesta, asiaa minulta kysymättä. Onhan se tietysti suuri kunnia, eikä joidenkin mielestä ole kohteliasta kieltäytyä kummiudesta, mutta silloin kieltämättä vitutti...



Lapsessa nyt ei tietenkään ole vikaa, mutta ne vanhemmat voi äly. Äiti on kännännyt pari kertaa vielä senkin jälkeen kun testi on näyttänyt plussaa. On helvetinmoinen lörppö, kertoo kaikki riidat mitä heidän perheessä käydään (ja niitä on paljon), muutenkaan mitään ei pysy leipäläven takana. Lapsen isä on olevinaan niin asiallinen ja fiksu tyyppi, tosiasiassa haukkuu vaimoaan kännissä huoraksi (itse olen kuullut) ja onpa pari kertaa lyönytkin (kuten myös edellistäkin tyttöystäväänsä).



Miehelleni olen sanonut että lahjat voin minä tälle lapselle ostaa, kun miehet harvemmin niitten päälle ymmärtää, mutta muuten yhteydenpito saa jäädä hänen harteilleen. Kun en voi sietää tätä pariskuntaa!



AP

Tavallaan kaveruuskin meni kummiuden myötä pilalle. Tunnen aina olevani se huono kummi, joka ei osta tarpeeksi hienoja lahjoja eikä aina maksa kummiuden nimissä joka ikistä yhteistä kahvittelua. Minulla on kaksi kummilasta. Kummastakaan perheestä en kuule muuten kuin lahjavaatimusten muodossa. Kiitosta ei kuulu koskaan.