Onkohan kukaan oikeasti katumatta sitä, että on palannut nopeasti työelämään?

Monet tykkää enemmän olla töissä kuin lastensa kanssa kaiket päivät. Esim. suurin osa miehistä. En tunne montaakaan miestä, jotka SUOSTUISIVAT olemaan kokopäiväisesti lastensa kanssa edes sitä 10 kk, joka on vanhempainvapaata. Tiedätkö paljonkin miehiä, jotka kärsii ja katuu, että ovat kokopäivätöissä, vaikka lapset alle kouluikäisiä?



Eri asia on sitten, jos tekee aivan älyttömän pitkää työpäivää, viikonloput töitä myös eikä pidä vuosilomiakaan. Sellaisilta ihmisiltä olen kuullut harmitteluja sitten kun lapset on jo aikuisia, että " miksi en viettänyt lasten kanssa aikaa, kun olivat pieniä" . Mutta normityötä jos tekee, niin enpä tiedä ketään, joka olisi katunut...

Minä olin myös huipputurhautunut kotona. Lähdin töihin, kun kuopus oli 2,5v. Viimeisillä voimillani jaksoin olla sinne asti.



Nyt jälkikäteen ajatellen olen sitä mieltä, että oli huippuhienoa, että sinnittelin kotona niin pitkään. Mitä isommaksi se lapsi kasvaa, sitä enemmän sitä tajuaa, kuinka pieniä ne olivat silloin joskua.



Jos lapsesi ovat kovin pieniä vielä, niin etsi osa-aikatyötä tai ala vaikka opiskelemaan. Jotta pääset päivittäin edes pariksi tunniksi pois.

töihin menoa.

EN jaksa edes tätä vanhempainvapaata loppuun....tai siis jaksan, mut hampaita kiristellen. En nauti elämästäni, vaikka nautinkin lapsistani.

Sitten vasta olinkin väsynyt, siis aivan puhki illat, makasin sohvalla ja en jaksanut lapsia sitäkään vähää mitä olin aiemmin jaksanut. Koti oli edelleen kuin pommin jäljiltä.



Nyt olen kolmannen lapsen kanssa kotona, isommat jo kouluikäisiä, nautin tästä ajasta vaikka koti edelleen kuin pommin jäljiltä mutta arvostan tätä kun mulla on aikaa lapsilleni. Vaikka toki väsyttää ja uuvuttaa ja ärsyttää kun kaikki on aina " vaiheessa" , siivous, ym..



Yritä keksiä jotain päivämenoja, ettei alkaisi niin ahdistaa. Mä kahvittelen 2 ystävän kanssa joilla on myös pieniä lapsia. Kahvikupin ja ystävän kanssa jaksaa istua se oma taapero sylissä paremmin kuin yksin kotona sotkujen keskellä ;) .

Tätä aikaa ei koskaan saa takaisin. Työ odottaa siellä kyllä.

niin palasin erittäin mielelläni töihin. Uskon kyllä, että oli hyvä sekä lapsen että minun kannalta olla nuo 2 vuotta kotona. Nyt on mietinnässä toinen lapsi, mutta suurimpana henkisenä esteenä on, että en kyllä halua olla enää toista kertaa kahta vuotta kotona. Mietin juuri, että jos olisin kotona vuoden ja sitten mies 6 kk, niin lapsi olisi jo vähän isompi ennen hoitoon menoa. Kävimme kyllä lapsen kanssa ahkerasti ulkoilemassa, kerhoissa, muskareissa yms., matkoillakin käytiin, mutta varsinkin jälkikäteen ajateltuna niin kyllä ne piirit oli aika pienet silloin kotona ollessa. Joten ymmärrän hyvin ap:tä, mutta en osaa vastata itse kysymykseen.

kuulostaa minusta siltä että olisin ajattelutapasi muutoksen tarpeessa. mitä väliä sillä on että kaikki hommat mitä aloitat jää kesken? ei lasten kanssa voikaan tehdä asioita keskeytyksettä. opettele kotona asioiden nopeaa tekemistä, treenaa organisointikykyäsi ja opettele sietämään kiirettä ja stressiä. näistä taidoista on hyötyä työelämässäkin.



itse menin takaisin opiskelemaan kun lapsi oli vuoden ikäinen(mies jäi koti-isäksi). nyt kun opiskelen huomaan että sekä kotona ololla että " työssä käymisellä" on omat raskaalta tuntuvat puolensa. kotona ollessa tuntui raskaalta olla kotinsa vanki(tosin tämäkin on valintakysymys), ilman säännöllistä aikuiskontaktia ja varsinkin raskasta oli se ettei ikinä saanut syödä ruokaansa rauhassa!



nyt opiskellessa, tuntuu ihanalta päästä kotiin pitkän päivän jälkeen ja lapsen kanssa olo tuntuu ihan rentouttavalta kun sitä ei tee koko päivää. mutta nyt on koko ajan mielessä seuraava tentti ja tekemistä odottavat tehtävät. tämä on eri lailla raskasta. nyt kun ajattelen niin olisi kiva olla vielä koti-äiti mutta silloin kun olin kotiäiti haaveilin vaan siitä että pääsen takaisin kouluun.



ihminen on kai luonteeltaan sellainen ettei ole ikinä tyytyväinen mihinkään :)

olin niin kyllästynyt kotona olemiseen että...

menin innoissani töihin ja ensimmäinen vuosi sujuikin ihan kivasti,

kunnes työssä alkoi kiire vaan lisääntyä ja stressi kasvaa.

oltuani 2,5vuotta töissä jäin taas kotiin,

miehen ja minun yhteisen keskustelun jälkeen. olimme puhuneet siitä jo ainakin puoli vuotta...



nyt olen ollut kotona vuoden ja olen onnellinen että niin tein!

esikoinen on syksyllä aloittamassa koulua ja koen hyvänä että olen kotona!

nautin siis taas lasten kanssa olemisesta,

ihan erilailla kuin niiden vauva-aikoina...

tuossa 2-3-vuotiaana on hyvä aloitella. Tämä viides lähti kyllä selvästi liian aikaisin, on nyt vuosi ja 10 kuukautta, ja ikävä on molemmilla koko ajan. Päädyin siis siihen, että palaan vielä kotiin hoitamaan häntä ainakin puoleksi vuodeksi, varsinkin kun alamme rakentaa toukokuussa. Lapsi ehtii olla hoidossa kolme kuukautta.



Eli välillä olen onnistunut hyvin, niin ettei ole kaduttanut töihin lähtö, ja lapset ovat viihtyneet hoidossa, mutta nyt jostain syystä tämän lapsen kohdalla tein virheen, ja palaan siis kotiin vähäksi akaa. Työt tosiaan odottavat siellä, ei ne mihinkään karkaa.

Tarvitsetko kotiapua siivoukseen ym, oman harrastuksen, osa-aikatyön, opiskeluita, kehuja kuinka hyvin olet lapset hoitanut, lapsille harrastuksen, tai mitä se nyt juuri sinun kohdallasi nyt onkin.



Kirjoita vaikka ihan lista asioista ja sitten vaan muutoksia kehiin!

Meillä kaksi vilkasta alle 3- vuotiasta ja molemmat vanhemmat töissä. Olen siitä outo että tykkään olla kotona JA töissä. Kotona oli ihanaa kun sai tehdä lasten kanssa omaa tahtiin kaikkea mikä hyvältä tuntui! Imuroin kerran viikossa alakerran, yläkerran vähän harvemmin. Pyykkikone jyllää yöllä. Tiskit menee nopeesti koneeseen ja kone ne pesee vaivatta. Isompi lapsi haluaa auttaa kotitöissä, pienempi lähinnä vei roskia.

Näin sukulaisia, kavereita, oli omaa aikaa enempi.



Töihin menin nuoremman lapsen äitiysloman jälkeen. Lapset on tykänny olla hoidossa ja musta on kiva viedä niitä kun tykkäävät sinne mennä, jos lapset ei tykkäisi niin jäisin hoitovapaalle.



Nyt osallistun hetken maksujen laskuihin ja haaveillaan perheenlisäyksestä. Mulle kotona oleminen on suuri etuoikeus. En kadu töihinlähtöä koska kaikki on hyvin.



Mulle työ on raskaampi laji kuin koti. Olla vastuussa tuloksesta ja fyysinen kunto tarttee olla kunnossa -nyt kunto kohenee nopeesti..

Joskus väsyneenä on haaste saada lapset ajoissa ja ilosina hoitoon, ettei oma kiire vie lapsilta iloa lähteä pakkaseen.

En tekisi tätä jos homma ei toimisi. Mulle työelämä ei ole pakenemista kotoa vaan elantoa ja vastuun lisäystä. Työ odottaa mutta nyt olen ilonen että jaksan tehdä työtä.