Pahkura alapäässä
Sunnutaina yhtäkkiä ilmestyi näppy häpyhuulten väliin. Ajattelin sitä ensin jonkinlaiseksi finniksi. Nyt on kuitenkin kumpikin häpyhuuli toiselta puolelta turvonnut. Ja ihon alla tuntuu noin 1cmx1,5cm kokoinen ja puolen sentin paksuinen patti. Tämä on tosi kipeä, ilman särkylääkettä ei voi oikein istua ja käveleminenkin tuskallista. Mitä ihmettä tää on? Onko kellään ollut vastaavaa? Täytyy kai varata aika lääkäriin, mutta kun ei kiinnosta mennä tk:n lääkäreille, joista suurin osa nuoria pojankosseja.
Kommentit (16)
Kokeile laskea lämmintä vettä käsisuihkulla suhteellisen kauan (noin 10-15min) jolloin saat ihohuokoset pehnenemään, sen jälkeen voit puristaa finnin! Itselläni tämä auttoi, finnistäsi on vaan luultavasti kehittynyt kova koska mätä ei ole päässyt pois. Toivottavasti auttaa!
Nyt päällepäin ei oikeastaan näy mitään. Aluksi näytti, niin kuin siinä olisi ollut punainen näppy. Tuntuu vain siellä sisällä ja päällepäinkin tuntuu pieni näppy.
Muistan, että joitakin viikkoja sitten kävin vessassa ja silloin pyyhkiessä tuntui herneen kokoinen näppy suunnilleen samassa kohdassa. Olisikohan tämä nyt sama, joka vain kasvanut.
Miks pitää olla niin vaikeaa mennä lääkäriin tämmösen vaivan vuoksi. Pitää vielä suihkutella lämpimällä.
(Eli niinkuin yksittäinen paise.)
Ihan älyttömän kipeä se oli, en pystynyt vähään aikaan edes kävelemään. Se oli ihan häpyhuulten vieressä. Sain antibioottikuurin ja käskyn suihkutella ahkerasti. Meni onneksi tosi nopeesti ohikin (siis puhkesi).
Kyllä ne lekurit ovat nähneet vaikka mitä..
Todella tavallinen herkkien häpyhuulten alueella, jos sheivaa, vahaa tai muuten poistaa karvojaan alapäästä. Aiheutuu joko karvatuppeen päässeestä bakteerista tai karvojen sisäänkasvamisesta. Menee ohi itsekseenkin, mutta voi vaatia aikaa monta viikkoa. Jos pahkuroita tulee usein tai enemmän, niin ehdottomasti kannattaa käydä lääkärillä. Jos on taipumusta näihin karvatupen tulehduksiin, niin kannattaa vakavasti harkita ainakin karvojen poistamisen vähentämistä, koska on aika riskaabelia hankkia antibioottikuureja liian usein.
SH
Mulla oli joskus, ja laski sitten itsestään. Pesin varovasti lämpimällä vedellä ja puhdistin laimennetulla desinfiointiaineella.
Olin kaksi päivää shoppailemassa Helsingissä viikonloppuna. Jalassa oli uudet alkkarit, hipsterssit, jonka mallisia mulla ei ole ennen ollut. Ajattelin, että olisikohan alkkarit jotenkin hangannut, kun paljon käveltiin. Alkkarin reuna on ehkä mennyt just tuosta kohdasta. Alkkarit oli myös erilaista materiaalia, Espritin housut, jos joku tietää. Jotain keinotekoista, ehkä hiostavaakin materiaalia. Olikohan nyt ihan hassu ajatus syystä:) Mutta mitään muuta en keksi.
Osaako sairaanhoitaja sanoa, uskallanko antaa tämän vielä olla, vai pitäisikö tässä todellakin mennä lääkäriin jo tänään. Jos nyt enää aikaa saa.
Se oli aivan kamalaa!!!! Sain järkyttävän karvatupen tulehduksen, koko alapää oli aivan pahkuroilla, muistan aina kun olin vielä kesätöissä joissa piti seisoa koko päivä, ja hyvä kun kävelemään pääsin. Sen jälkeen olen tyytynyt vain bikinirajojen siistimiseen ja karvojen lyhentämiseen saksilla.
Oikeastaan mua vaivaa, kun nuo häpyhuuletkin on turvonnut. Onko muilla näpyistä kärsineillä ollut samoin?
ja sheivaamisen jälkeen vielä helpommin.
menee usein ohi pakottavin paine ja tunne muutamassa päivässä, ehkä se patti siitä " kypsyy" ja puhkeaa niin sitten myös helpottaa. varmasti lämmin suihkuttelu ja ilmakylvytkin helpottaa. ja desinfiointiaineella voi koittaa aina välillä pyyhkiä.
Hankaus on ärsyttänyt karvatuppea, joka sitten on tulehtunut paljon kävelemisen ja todennäköisesti myös hikoilun tuloksena, ei-luonnonkuituisissa alkkareissa usein kun hikoaa. Mitenkään " vaarallisia" eivät nämä karvatupen tulehdukset sinänsä ole tuollaisina yksittäistapauksina, menevät ohi ajan kanssa, mutta ovat tosi epämukavia.
Joskus menevät ohi nopeammin jos puhkeavat, joten jos sulla on mahdollisuus mennä esim. saunaan tai kylpyyn ja sen jälkeen varovasti yrittää puristaa mätä pois karvatupesta, niin voit yrittää sitä, mutta ÄLÄ purista väkisin tai liian kovaa missään tapauksessa, voit vain pahentaa tilannetta. Paljon suihkuttelua lämpimällä, se ainakin auttaa.
Ehkä vielä tämän päivän katselen tilannetta ja huomenna sitten soittelen aamusta lääkärille ajan, jos siltä vielä tuntuu. Kuten sanoin, näppy sinänsä ei vaivaa mieltä, vaan enemmän vaivaa, kun nuo häpyhuuletkin niin turvonnut.
Mun sairaanhoitajaäitini tiesi jonkun nimenkin sille pahkulle, ei siis veikannut karvatupentulehdusta. (pahus kun en nyt muista mikä se oli)
Parani kumminkin itsekseen ajan kanssa.
Varmaan voi odotella huomiseen, ja soitella tk:een jos vielä pahana.
että todennäköisesti häpyhuulten alue on kokonaisuudessaan turvonnut hankauksen ja hikoilun tuloksena. Voi johtua myös orastavasta tai lievästä hiivatulehduksesta (tuntuuko turvotuksen lisäksi sellaista lievää " kihelmöintiä" tai kutinaa?), joka on myös tavallista tekokuituisten alkkareiden käyttäjillä, jos on taipumusta siihen. Sinuna siis seuraisin tilannetta pari päivää (muista luonnonkuitualkkarit ja väljät vaatteet!) ja jos ei mene ohi niin sitten lääkäriin.
Minulla oli kysta virtsaputken suulla ja kasvoi aika nopsaan suuremmaksi, sellainen sinipunainen pallukka. Leikattiin pois.