mll huolissaan lapsiperheiden ilottomuudesta.

Tämän palstan mukaan meidän perheemme pitäisi nöyränä ripotella tuhkaa päällemme ja pyydellä anteeksi olemassaoloamme, olemme näet pienituloisia, ammattikoulun käyneitä ja varmasti av:n kriteerin mukaan junttejakin. Mutta jos meillä jotain riittää, niin iloisuutta ja leikkisyyttä. Vapaa-aikana viihdytään kiireettömästi yhdessä. Meille huumorin ja yhdessä tekemisen sävyttämä arki on niin normaalia, etten koskaan ole tullut ajatelleeksi, että ilon puute voisi olla yleinenkin ongelma perheissä. Mutta kuten 2 sanoi, tämä palsta kyllä antaa sellaisesta merkkejä. Yhdet ovat masentuneita, toiset kireitä tiukkapipoja. En voi kuin toivottaa rentoutta ja iloisuutta kaikille.

lapsiinsa. Koko ajan pitää kantaa huolta, että saako meidän Pirkko-Pentti nyt varmasti tarpeeksi virikkeitä, ja alkaa roudata jo pientä lasta ympäriinsä harrastamassa sun muuta.



Samoin lasten tuoman ilon odotetaan olevan jotain ylimaallista ja suunnatonta, ihan itsestään pitäisi syntyä suunnaton äidinrakkaus sun muut. Ja itse täytyisi tietysti olla se paras ja upein äiti kaikilla osa-alueilla, muuten iskee masennus. Varsinkin jos lapsi on vielä sellainen että kaikista äidin ponnisteluista huolimatta kehtaa olla hankala/itkuinen/vaativa, siinä täytyy viimeistään heittää kirves kaivoon.



IHmisiltä on todellakin kadonnut kyky ottaa ilo irti elämän pienistä asioista ja ennenkaikkea ottaa elämä vastaan sellaisena kuin se annetaan. KAiken pitäisi sopia tiettyihin muotteihin. Ja tämä ei ole yksilön vika, joskin yksilöidenkin olisi syytä vähän tutkailla ympäristöään ja sen paineita, eikä vaan purematta niellä jokaista uutta ahdistuksen aihetta. Ei näitä paineita edes aseta alkujaan typerät av-mammat, hekin kun ovat vain omaksuneet sen, mitä ympäristö ja media koko ajan tuputtaa meille.

Asumme kaupungin vuokrakämpässä, eikä koskaan ole mahdollisuutta omaan. Olemme juntteja kaikkien av:n kriteerien mukaan. Köyhiäkin vielä. Mutta!!!



Lapsille 5 eurolla kirpparilta ostetut luistimet jalkaan ja luistelemaan. Tai käydään kirjastossa. Lapset ovat ihan innoissaan jo pelkästään siitä, jos saavat iltapalaksi kaakaota, tehtynä vanhalla tavalla eli keitetään maito kattilassa.



Ei kaikki ole niin vakavaa tässä elämässä. Nukkumaanmenoaikakin voi heittää pari kertaa vuodessa jos käydään katsomassa ilotulituksia tai kokkoa.



Lapsille tavallisimmatkin asiat voivat olla hauskoja, meillä ainakin lapsista on hauskaa ottaa pyykit pois kuivumasta naruilta tai vetää lakanat tai tehdä lumitöitä omilla pikku lapioilla.

joihinkin yleisiin muotteihin!



Kuten 6 kirjoitti, niin arjen pienet asiat ova LAPSILLE kivoja (vrt. pyykkejen ripustaminen), mutta EI minulle. En saa tehdä MITÄÄN yksin ja rauhassa. Hyvä tietysti, että lapseni osallistuvat ja osaavat, mutta en aina haluaisi heitä mukaan jokaiseen asiaan. Haluan välillä ripustaa ne pyykit ihan itse omassa rauhassa ilman että tarvitsee nostella ja korjailla ja opastaa ja auttaa joka välissä.



Lapset ovat hyvin omatoimisia, mutta silti kaikki on sitä, että pitää seurata ja auttaa ja koko ajan joku pyytää jotain.



Ja lapset puhuu koko_ajan! Ja jokaiseen asiaan pitää vastata jotain, mikä on kaikkein rasittavinta.

Toki olen ylpeä lasteni saavutuksista, mutta en silti jaksa sitä, että minun pitää katsoa ja ihailla ja kommentoida joka ikistä lapsen piirtämää pistettä ja viivaa.



Ja kun toisella on 3 v uhma ja toisella 5 v, niin koko päivä on välillä yhtä myrskyä!

Mutta yhtä arkea se viikonloppukin on.

Siis et jaksa edes VIIKONLOPPUA lastesi kanssa? Huh huh.

Vai miltä teidän korvaan kuullostaa mm. tämän tyyppiset täällä aika yleisesti esiintyvät kommentit:



Ei tarvi tehdä lapsia jos ei jaksa ( joku valittaa väsymystään kun uhmaikäinen kiukkuaa ja vauva valvottaa).



Hanki lapsillesi ajoissa sijaisperhe. Olet hylännyt heidät ( Äiti menee töihin ja vie alle kolme vuotiaan päivähoitoon)



Hanki töitä luuseri. Yhteiskunnan elätti. (Kotiäiti joka valittaa kun rahat ei riitä)



Yhteiskunnan elätti! (Yh-kotiäiti joka on päättänyt hoitaa lapsensa kotona 3-vuotiaaksi ja nostaa rahaa sossun luukulta tullakseen toimeen)





Eikö vaan nostakin riemun kattoon ja laita suupielet ylöspäin??? Eikö?



Tämä on vähän väärä palsta ihmetellä mihin lapsiperheiden iloisuus on hävinnyt kun täällä kaikki yrittää syödä toisensa elävänä ja pääasia tuntuu olevan, että mahdollisimman moni pahoittaa mielensä.



Jos muu maailma toimii jonkin perheen ympärillä samoin ( työpaikka, naapurit jne.), ei ihme jos ilo häviää.



T. Iloinen kotiäiti jolla on paljon suvaitsevaisia ja iloisia ystäviä.

Silti olen ollut kotiäitinä 12 vuotta. Nimittäin eihän palkkatyökään mitään omaa aikaa ole! En kaipaa ollenkaan ihmisiä ympärilleni vaan haluan olla yksin. Ja nythän se vasta autuutta on kun lapset ovat jo koulussa ja saan olla koko päivän ihan yksin! Enkä käytä aikaani mihinkään siivoamiseen, meillä käy siivooja :) Mutta illat sitten jaksan seurustella lasten kanssa ja kuskata heitä harrastuksiin.