Nyt taalla kylla liioitellaan ja rankasti. Etta elama on pilalla jos lapsi kuolee. Lapsen elama kylla, ei vanhempien. Aika huonosti on asiat olleet jos ei muuta ole ihmisen elamass

Vierailija:

Ei lapsi ymmärrä kuolemaa samalla tavalla kuin aikuinen. Lapselle se tarkoittaa vain että kuollut on mennyt pois.

Koska tahansa, silmääni räpäyttämättä, olisin valmis kuolemaan lapseni puolesta. Ikinä en edes tahtoisi jatkaa elämääni lapseni kuoleman jälkeen.

Ja kyllä, minulla on muutakin elämää, en elä lapseni kautta. Hän vain on ainut lapseni eikä lisää lapsia tule.

kun tiedät asian noin varmasti.



Jos ei tule sitten puhelemaan kun lapsesi on kuollut.

Sairaana syntyneen vauvan kuolema ei ole niin paha asia kuin terveen jo isomman lapsen kuolema. Siihen isompaan on ehtinyt rakastua ihan eri tavalla

Onneks niitä on kolme, jää edes joku, jos yksi kuolee. Karmeaa se olis silti.

oa poikkeus on jos on itse aiheuttanut lapsen kuoleman, saattaa elämä olla pilalla jos ei siitä yli pääse , ei muuten. ap

minulta on veli kuollut ja uskon kyllä vanhempiani kun he sanovat, että se on pahinta mitä heille olisi (ja nyt on) voinut tapahtua. Se on myös oman elämäni kipeimpiä asioita.

Ei se, että elämä jatkuu lapsen kuoleman jälkeen tarkoita sitä, ettei elämä olisi pilalla. Ei nämä ole rinnastettavia asioita. Elämä tottakai jatkuu jokaisella niin kauan kuin jatkuu, mutta ei entisenlaisena. Muistot lapsesta seuraavat mukana, aluksi surullisina, myöhemmin toivottavasti muistaa niitä iloisia asioita enempi, mutta suru niitä muistoja sävyttää aina. Joten kyllä elämä on niinsanotusti pilalla, kun murhe menetetystä lapsesta viiltää aina sydämessä.



Mene ap kotiin kasvamaan. Ei se, että on seurannut läheltä, tarkoita, että tietäisi miltä tuntuu. Toivottavasti et itse joudu koskaan moista kokemaan.

terve ihminen pääsee surusta yli.

mustapa nuo sanat kun elämä joskus vetää sinua täysillä lekalla päähän.



terve ja terve. mistä meistä kukakin kestokykynsä tietää jos jotain todella pahaa tapahtuu?

ehkä joku toipuukin siinä mittakaavassa, että voi sanoa, ettei hänen elämänsä ole pilalla. Mutta kaikilla ei ole samanlaista sietokykyä. Eli joidenkin elämä todella saattaa olla pilalla. Piste.

Minä olen olemassa lapsiani varten eikä he minua. Itse olen heidät maailmaan halunnut ja onnekseni saanut. Minun lähtövuoro on toivoakseni ennen lapsiani.



Puheeni ei tarkoita että eläisin lasteni kautta. Muutakin löytyy, työtä ja hyvä ammatti johon olen kouluttautunut 8 vuotta, sukulaiset ja hyvät ystävät.



Eniten kuitenkin elämääni iloa tuottaa lapset ja heidän elämänsä seuraaminen.

omalla kohdallasi. Muuten ihan joutavaa lörpötystä ja toisten puolesta tietämistä.

- Tuntematon

onnekseni lapsen kuolemaa kokenut. Se olisi kauheinta mitä voisi tapahtua enkä tiedä miten voisin elämääni jatkaa sen jälkeen. Mitä tahansa muuta mieluummin.

Oman lapsen kuolema ON KAMALINTA mitä voi tapahtua.



Elämä ei siihen lopu, mutta mitään tuskaa ei voi siihen verrata. Olisin mieluusti vaikka halvaantunut tai kärsisin minkälaisia kipuja vain, jos vaan olisin saanut pitää kaikki lapseni.



Ja kyllä, tiedän mistä puhun. Yhden menetin sydänvialle, yksi ei jaksanut keskosuutensa takia ja yhdestä jouduin luopumaan liikenneonnettomuuden seurauksena.



Kolmen enkelilapsen äiti.

Se ei ollut ollenkaan niin pahaa kuin esim. oman lapsen krooninen sairaus.

Minultakin kuoli veli, oli tuolloin jo aikuinen, mutta silti vanhemmilleni OMA LAPSI. Äitini on menettänyt vanhempansa, on sairastanut itse vakavasti, mutta suurin suru hänelle (omien sanojensa mukaaan) oli oman lapsen menetys. Ja sen todella näki hänestä. Nyt kun minulla on omia lapsia, ymmärrän paljon paremmin sen, miltä veljeni kuolema on vanhemmistani tuntunut.

Eli tarkoitatko, että sinä voit kyllä elää ilman lastasi, mutta lapsesi ei ilman sinua?!?!?



Millainen ihminen oikein olet! Siis että niiiiin korvaamaton, että kuolkoon vaikka lapsi itse mieluummin. Sinä olet jo vanha kääkkä, lapsella kaikki edessä. Lapsi unohtaa vanhempansa kuoleman mitä nuorempi, sen paremmin ja nopeammin. Toki siitä arvet jää ja kaipuu, mutta pieni 3 vuotias ei juuri sinua parin vuoden päästä muistaisi. Oletpa naurettavan itsekäs mamma, juuri perinjuurin perusäiti tältä palstasta, joka luulee olevansa lapselle maailman tappiin se ainoa oikea. Lienet samaa mieltä myös isästä, eli yhtä kauheaa kuin sinun kuolema olisi myös isän kuolema? Sillä jos lastasi rakastat, niin olet rakentanut hänelle olosuhteet, joissa isäkin on laillasi korvaamaton.



T: Pöyristynyt

Ei tarvitse mennä kuin sata vuotta taaksepäin, kun Suomessa käytännössä joka perheestä kuoli ainakin yksi lapsi, jos ei enemmän. Ovat sitten nämä Sibeliukset ja Gallen-Kallelat tehneet sen ja sen teoksensa suru sydämessään, mutta ei se nyt varmaan ihan koko elämää ole pilannut.



Maailmassa on muuten vieläkin maita, joissa luokkaa yksi viidestä lapsesta kuolee ennen kouluikää, repikää siitä.

Elämäni tuntuu järjettömältä painajaiselta, tuntuu, että tässä on enemmän kannettavaa kuin jaksan.



Sumussa selviytymistä, tahkoamista elämässä eteenpäin. Ei vaivatonta kulkua ja elämästä nauttimista. Surua surun perään, musertavaa kipua rinnassa, siitä, etten voi lapsiani heidän tuskissaan auttaa. Ei tällainen elämä ole merkityksellistä. Voin kyllä täysin häpeilemättä sanoa, että nämä lapsen kuolemat (toista tosin vasta kauhunsekaisin tuntein odotetaan) ovat pilanneet elämäni, ihmisyyteni ja äitiyteni.



En ajatellut elää elämääni vain lasteni kautta, mutta tällaiset asiat ovat niin suuria, että ovat musertaneet elämäni niin pieniksi paloiksi, ettei niistä ehjää saa enää koskaan.



Kivun kanssa voi varmasti elää jotenkuten seuraavat 50 vuotta, mutta eipä se hääviltä tunnu menetysten rinnalla.



Takuulla kuolisin mieluummin itse tai halvaantuisin, sokeutuisin tai vaikka aivovammautuisin jos sillä saisin palautettua lapsilleni heidän elämättömät elämänsä.