Lue keskustelun säännöt.
Kun mieheni ja minun kasvatusperiaatteet ovatkin täysin vastakkaisia...
14.12.2006 |
Tai no, ei ehkä ihan täysin vastakkaisia, mutta kuitenkin varsin erilaiset. Meillä ei ole vielä lapsia, mutta ollaan kuitenkin keskusteltu lasten kasvatuksesta. Lapset ovat haaveissa noin kolmen, viiden vuoden päästä.
Miehen mielestä lasta ei saa esimerkiksi kannustaa ja kehua liikaa, ettei hänestä tuli liian itserakasta. Mä olen taas sitä mieltä, ettei pientä lasta (alle kouluikäistä) voi kertakaikkiaan tukea, kannustaa, kehua ja rakastaa liikaa! Mielestäni kannustaminen ja kehuminen on terveen ja hyvän itsetunnon perusta. Mies ajattelee, että nämä Idolsissa itsensä nolaavat teinit ovat juuri tällaisista perheistä.
Mies ei ymmärrä myöskään sitä, että lapsi voisi joskus nukkua vanhempien välissä sängyssä. Tietenkin miehenkin mieli voi muuttua sitten, kun lapsi syntyy... En mäkään ajattele, että lapsen PITÄISI nukkua vanhempien sängyssä, mutten tajua miksei lapsi VOISI nukkua siellä, jos on esim. nähnyt painajaisia.
Lisäksi mieheni hyväksyy esim. lapsen tukistamisen, mikä on mulle aivan kauhea ja vastenmielinen ajatus. Miehen mielestä on aikuisen tehtävä pitää rajoja (olen samaa mieltä), ja tarvittaessa vaikka sitten tukistaa tai antaa luunappi. Hyi kammotus! Olen selittänyt, että se on rikoskin nykyään, mutta ei mene perille.
Mä olen perheestä, jossa on ollut ns. pehmeät metodit lasten kasvatuksessa, äitini oli joissain asioissa melkein summerhilliläinen. Minusta ja sisaruksistani on tullut silti fiksuja ja sosiaalisia ihmisiä. Mieheni perheessä on taas käskytetty ja joskus jopa tukistettu lapsia. Mieheni onkin paljon pidättyväisempi ja ujompi kuin minä tai sisarukseni.
Lisäksi olen opinnoissani lukenut psykologiaa, kasvatuspsykaa, erityispedagogiikkaa jne. Tiedän siis kasvatuksesta teorian tasolla, mutta mieheni pitää ajatuksiani viherpiipertämisenä ja hömppänä. Tiedän senkin, ettei lasten kasvatukseen ole yhtä oikeaa reseptiä. Mieheni metodeilla lapsista voi tulla hyvinkin fiksuja ja ihania ihmisiä, mutta mun mielestä lapsi kandee kasvattaa toisella tavalla.
Rakastan miestäni ja haluan hänen kanssaan lapsia. Kuitenkin mua välillä pelottaa, että miten käytännössä mahtaa sujua. Mä en ole mikään summerhilliläinen, mutta esim. vaistovanhemmuuden periaatteet on lähellä sydäntäni.
Onko kellään kokemuksia tällaisesta? Onko parisuhde ja lapsen kasvatus kuitenkin onnistunut?
Kommentit (4)
Noissa asioissa ne ovat niin syvällä miehen mielessä. Hänen tulisi itse käydä läpi asioita ja miettiä. Hyvä että olette puhuneet. Kuulostaa valitettavasti siltä, että miehesi ei välttämättä ole kovin hyvä isä. Mieti vielä tarkkaan, haluatko todella hänen kanssaan lapsia.
Minusta sinä kuulostat ihan fiksulta (tarkoittaa siis, että ajattelen aika lailla samoin kanssasi ;-)) Mutta miehesi on ilmeisesti aika kylmästä perheestä, ja sellaisen on taipumus jatkua seuraaviin sukupolviin, ellei sitä ketjua katkaise.
ELi apua en osaa antaa, paitsi tukeni sinun ajatuksillesi ja kehoituksen miettiä ja puhua asiasta paljon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Noissa asioissa ne ovat niin syvällä miehen mielessä. Hänen tulisi itse käydä läpi asioita ja miettiä. Hyvä että olette puhuneet. Kuulostaa valitettavasti siltä, että miehesi ei välttämättä ole kovin hyvä isä. Mieti vielä tarkkaan, haluatko todella hänen kanssaan lapsia.Minusta sinä kuulostat ihan fiksulta (tarkoittaa siis, että ajattelen aika lailla samoin kanssasi ;-)) Mutta miehesi on ilmeisesti aika kylmästä perheestä, ja sellaisen on taipumus jatkua seuraaviin sukupolviin, ellei sitä ketjua katkaise.
ELi apua en osaa antaa, paitsi tukeni sinun ajatuksillesi ja kehoituksen miettiä ja puhua asiasta paljon!
Lisäksi mies on vähän sellainen, ettei oikein edes halua puhua näistä asioista. Mieheni äiti ja isä erosi, kun mieheni oli alle kouluikäinen. Mieheni jäi asumaan isänsä kanssa, joka oli melkoisen etäinen. Mies on jollain tasolla katkera isälleen lapsuudestaan ja varsinkin nuoruudestaan. Hän kokee, ettei saanut tarpeeksi tukea esimerkiksi koulutusvalinnoissaan. Hänen isänsä ei ollut kiinnostunut, missä mieheni esim. vietti iltojaan. Siksi minusta on outoa, että miehen " haluaa" jatkaa tätä samaa ketjua vielä eteenpäinkin.
Mieheni äitinikin on jotenkin etäinen ihminen, vaikka todella rakastaa poikaansa ja osoittaa sen monin tavoin. Minä itse olen niiiiin erilaisesta perheestä. Meillä on huudettu, rakastettu, itketty ja naurettu aina ja avoimesti.
No, ei kai tässä auta muuta kuin puhua ja miettiä. Mieheni on ihminen, joka uskoo helposti asiantuntijoita. Olenkin ajatellut etsiä kirjallisuudesta juttuja, joilla saan käännettyä mieheni pään ;-)
Luen mielelläni muidenkin kokemuksista, jos jollain niitä on :-)
ap
voi muuten tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Kysy häneltä mitä se hänestä tarkoittaa?
Jospa sinä tarkoitat positiivisen palautteen antamista ja hän tarkoittaa sellaista lipevää ylisanailua: " voi äitin kultamussukka, kun noin iiiihanasti osasit itse laittaa sukan jalkaan. Kukaan lapsi ei kyllä osaa kaaaaikkea mitä sinä osaat!!!" -5-vuotiaalle pari kertaa päivässä joka päivä...
Olet ihan oikeassa noissa omissa periaatteissasi.
Toki kasvatusta on vaikea kokonaan suunnitella ennen lapsen syntymää mutta peruslinjat sinulla on oikeat.
En kyllä osaa antaa mitään hyviä neuvoja.