Lue keskustelun säännöt.
Miten elää äkkipikaisen miehen kanssa??
23.01.2007 |
Mieheni on siis äkkipikainen milloin mistäkin syystä. Tätä ei tapahdu päivittäin, ehkä kerran parin viikon välein. Mutta ongelma on miehen räiskähtävyys. Huutaa kuin ellun kana, lapsi voi olla vaikka vieressä, ei siis välitä, yleensä lyö nyrkillään esim. oveen tai seinään, mikä nyt sattuu vieressä olemaan, rikkoo tavararoita. Huutaa minulle, itse en yleensä huuda, sanon kyllä jotain, mutta en huuda. Minä kuulemma saan hänet vihaiseksi. Viimeksi suuttui kun olin hänen tietokoneellaan ja halusin katsoa jotain pikaisesti. Saatan joskus sanoa jotain nasevasti hänelle, mutta en sanoisi, että tahallani tai naputan.
Hänen poikansa ed. avioliitosta asuu äitinsä luona, joka on ollut miehelleni arka paikka. Hän syyttää minua siitä, koska kun menimme naimisiin poikansa halusi muuttaa äitinsä luo. Tämä asia kangertaa avioliittoamme.
Aika ajoin pelkään miestäni. Yleensä hän on erittäin rakastava isä 2v. pojallemme, mutta auta armias, jos hän suuttuu. Minulle hän on ollut yhden kerran 2,5 v. sitten väkivaltainen.
Voiko tälläisen miehen kanssa olla onnellinen? Olen jotenkin ajautunut nurkkaan, enkä tiedä mitä tekisin. Ristiriitaista, vai onko tämä ' normaalia' ? Miten minusta tuntuu niin usein nykyään, että en jaksa enää. Pelkään eniten, millainen esimerkki mieheni on lapsellemme ja mitä traumoja jättää.
Sorry sekava sepostus, mutta auttakaa ja sanokaa jotain mielipiteitä!!
Kommentit (7)
tyypilliseltä perheväkivaltapersoonallisuudelta. (Olen työni kautta tutustunut asiaan). Siis esim. se, ettei osaa ottaa itse vastuuta omista tunnetiloistaan, vaan syyttää niistä muita. Ja se, että hänellä on tapana rikkoa tavaroita suuttuessaan, sekin lasketaan yhdeksi lähisuhdeväkivallan muodoksi. Ja puhumattakaan siitä, että hän on käynyt sinuun käsiksi, vaikka vain kerran, niin kuitenkin.
Jo sekin kertoo paljon, että pelkäät häntä! Yksi väkivaltaisen ihmisen kontrollikeino on suuttumuksen uhkalla saada ihmiset tekemään, kuten hän itse haluaa.
Jos hyvin käy, miehesi ei tuosta pahene ja luultavasti voitte elää ihan onnellisina. Harva meistä on täydellinen. Mutta jos miehesi elämässä sattuu jotain stressaavaa tai raskasta, voi se kanavoitua perheeseen. Kehottaisin siis miettimään pitkään, itselle rehellisesti, mikä tilanne OIKEASTI nyt on ja minkälaiseksi näet sen mielessäsi tulevaisuudessa kehittyvän. Ja että onko se sitä elämää, mitä sinä haluat elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos yhtään tulevaisuus epäilyttää, kannattaa miettiä vakavasti onko tuollaisessa suhteessa järkeä olla. Nyt kun tilanne ei ole erityisen uhkaava ja raskas, sinulla luultavasti riittäisi voimia lähtemiseen ja uuden elämän järjestämiseen. Mutta jos päätät lähteä, varaudu siihen, että miehen väkivaltaisuus ja mielivaltaisuus lisääntyvät yhtäkkiä. Pidä huoli omasta ja lapsen turvallisuudesta!
minun äitini lähti kestettyään 37vuotta, ja koko ajan elo oli mennyt (pikkuhiljaa) pahemmaksi. En ole voinut välttyä ajatukselta, ettei miksei, voi miksei hän uskaltanut tehdä sitä jo muutama kymmen vuotta sitten! Mistä sitä tietää minkälaista elämämme olisi ollut, mutta ainakaan ei olisi tarvinnut elää pelossa kotidespootin armoilla. (eikä meillä edes ollut kovin paljon fyysistä väkivaltaa, mutta koko ajan sen pelko)
anteeksi sekava väsynyt viesti, mutta ajattelen sinua lämmöllä ap, rohkaise mielesi.
miehen kanssa olla onnellinen, niin kysymykseen on olemassa vain yksi vastaus: SINÄ ET VOI OLLA.
Luepa uudelleen juttusi toiseksi viimeinen kappale ajatuksella. Mulle tulee siitä mieleen vaan, että olisi varmaan aika häipyä...
Ehkä saatoin kuulostaa väheksyvältä, mutta en haluaisi olla sitä! Mutta kai siihen sortuu aika ajoin ja yrittää liikaa, ajatuksella ' että jos se tästä' . Pahinta on minusta tuo väkivaltainen vihan käsittely, tavaroiden rikkominen, seinään lyöminen. Pelkään koska on ollut kerran väkivaltainen minuun ja jos se toistuu. Tiedän, että miehen vihan takana on monia muita käsittelemättömiä luurankoja, joista hän ei halua puhua eikä myönnä.
Yritän kerätä voimia ja saada ajatukset selkeiksi, jotta tietäisin, mitä pitäisi tehdä. Avioliitto neuvojalla olemme käyneet tuon kiinnikäymisen jälkeen, n. 2.5v sitten. Ongelmaa ei tee helpommaksi se, että emme asu Suomessa. Ei ole helppoa vain lähteä, kun kaikki sukulaiset ovat Suomessa ja itse asumme ulkomailla. Niiden apuun olisi ensihätään helppo ' turvautua' . Ei ole niin helppoa muuttaa, mutta kai sekin on vain järjestelykysymys, jos tilanne menee siihen pisteeseen, että ei enää voi olla yhdessä. Lapsen takiahan sitä yrittää, itse kun olen avioeron nähnyt vanhempieni kohdalla ja mitä traumoja se jätti minuun.
Kiitos hyvistä kommenteista!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
samanlaista kuin elämä naisen kanssa!
Koskaan ei tiedä mistä tuulee ja mikä sen viimeisen hermon katkaisi... ja saattaapa sitä tavaratkin aina lennellä kuin oikein hyppyyttää..
Mutta naisilllahan tähän on oikeutettu syy: hormoonit
T. mies
Onnellisuuteen ei kuulu se, että joutuu pelkäämään, eihän.
Minulla jotenkin särähti silmään tuo miehen käytöksen määrittely äkkipikaisuudeksi. Se tuntuu minusta jotenkin vähättelevältä, kaunistelevalta? Miehesi on minusta aggressiivinen, dominoiva, mielivaltainen. Millaisista asioista hän suuttuu? Pikkujutuista? Suuttumiset eivät ole missään suhteessa itse asiaan?
Isäni oli tuollainen. Purki kaiken huonon olonsa suoraan muihin. Pelkäsin ja vihasin häntä, masennuin, sain itsetunto-ongelmia. Koko elämämme jäsentyi hänen mielialojensa ja ailahtelujensa mukaan.
En suosittele, ei ole normaalia, ei auta lasta kasvamaan tasapainoiseksi.
Toivon, että keräät voimasi ja ryhdyt miettimään mitä voisit asialle tehdä.