ottaa päähän eilinen hoplop vierailu
oltiin eilen Hoplopissa ja joku nainen laski isosta liukumäestä lapsensa kanssa. Joku pienempi poika oli tulossa naisen perään ja kun nainen jäi istuskelemaan liu' un päähän sanoin naiselle että nousetko, tuolta on joku jo tulossa. Tämä lehmä kivahti minulle että pitää ensin odottaa että tullaan alta pois.
No juu, nainen on ihan oikeassa, mutta tarviko siitä minulle säksättää, minähän vain estin törmäyksen sattumisen... Hohhoijaa.
Muuten oli kyllä mukavaa.
Kommentit (3)
Olen käynyt siellä kolme kertaa lasten kanssa ja joka kerta on ollut sellaisia naisia paikalla, jotka ovat hermot kireällä tönineet toisia ihmisiä. Mies on käynyt myös kerran HopLopissa lasten kanssa ja hänellä oli sama havainto. Hänet oli jopa häädetty pöydästään, kun oli erehtynyt käyttämään lasta vessasta. Vaikka hän oli jättänyt laukun pöytään, oli joku isoahterinen nainen nostanut laukun pois pöydästä ja valloittanut sen omalle porukalleen. Lapset kyllä viihtyvät siinä sisäleikkipaikassa.
laskin vesiliukumäestä, ylhäällä oli liikennevalot jotka keroivat kuinka pian toisen perään voi lähteä, edelläni meni pieni lapsi, joka liukui hitaasti odotin kolmet valot ennen kuin laskin, törmäsin alamäessä häneen kun oli jäänyt istuksimaan liukumäen alle. Joku ohikulkíja sitten tokaisi että pitäisi vähän katsoa ennen kuin laskee, mutta sinne ei nää kun mäki on kiemurainen.
kyselee lapseton