Voiko olla niin, että elää parisuhteessa jonka luulee olevan onnellinen

kun on rakastunut ja rakastumisvaihe voi kestää aika kauankin..

Etenkin rakastuneena ja ehkämuutenkin kilttinä ihmisenä eli naisena sitä antaa toiselle asioita anteeksi, katsoo läpi sormien (ei siis mitään isoja juttuja kuten pettämistä, mutta pieniä ja arkisia), jotka kasautuvat ja toinen käyttää tämän hyväkseen tai ei vain huomaa.. Itse sitten herää joku päivä johonkin kriisiin, kun on muuttunut ilmaksi ja itsestään selvyydeksi toiselle..

Sitten vain joku päivähuomaa, että elämä on helvettiä ja merkit ovat olleet ilmassa pitkään, mutta aina on ollut joku selitys ja on jaksanut odottaa tai ei ole vain huomannut tai itse pitänyt jotain asiaa merkittävänä, mutta kun asiat kasautuvat..

kriiseistä voi päästä myös yli...onnellisen parisuhteen voi rakentaa uudestaan jos molemmat ovat siihen valmiita

nimim. kokemusta on

Vierailija:

mut jossain vaiheessa " totuus" lävähtääkin kasvoille? Siis luulee itse olevansa onnellinen mut sitten ei ollutkaan????

Ehkä tämä on juuri sitä " kasvoimme erilleen" -totuutta.



Erilaiset elämäntilanteet ja muutokset aiheuttavat usein ongelmia.



Meillä esimerkiksi lapsen syntymä katkaisi kamelin selän. Ei sen puoleen - yhdessä oltiin oltu sitä ennen jo 12 vuotta - lapsi vain herätti huomaamaan sen, että minä olin yksin se joka kantoi kaiken vastuun kaikesta. Lisävastuu lapsesta vain herätti huomaamaan sen - lisäksi huomasin eläneeni harhassa, miehellä ei ollut aikoimustakaan jatkaa elämää perheellisenä - omat jutut ja tekemiset kiinnostavat enemmän kuin perhe ja perhe-elämä.