kokemuksia siitä, kun alle kouluikäinen lapsi satuttaa itseään ja puhuu itsetuhoisia juttuja?

Päiväkodissa oli, siellä ei juurikaan oireillut, kotona ja mummolassa lähinnä. Alkoi oikeastaan pikkuhiljaa, aluksi vain sillointällöin, lopulta lähes päivittäin. Samalla tavalla se loppuikin, pikkuhiljaa väheni ja lopulta loppui kokonaan.

jos kokemuksia löytyisi lisää, tai joku asiantuntija olisi paikalla...

mun äidille uhitellut hyppääväni ikkunasta yms. ja sen muistan myös hyvin että olin aina lähdössä pois ja pakkasin pari vaatetta reppuun ja lähdin " ulos" (peräti rappukäytävään asti ja sitten tulikin jo kotia ikävä :) (mun äiti tais vaan tokaista mulle että senkus hyppäät siihen uhkaukseen,sillä tunsi mut sen verran että en oikeesti niin olisi tehnyt.. olin aika uhmakas ja tempperamenttinen lapsi...

ja siellä ei " näkynyt" mitään outoa, siis tutkimuksissa. Myös vuorovaikutustutkimus meille tehtiin, ja siitä tuli oikein hyvät (siis positiiviset) tulokset.



Pelkään ihan kamalasti että jotain sattuu ennenkuin saamme apua:(

Aina kun alkoi satuttamaan itseään, otin syliin ja pidin tiukasti kiinni. Kun rauhoittui, silittelin vielä päätä ja kerroin rakastavani häntä. Yleensä nää itsensä hakkaamiset ja kynsimiset sekä itsemurhapuheet liittyi johonkin mitä ei mielestään osannut tarpeeksi hyvin.



Olin myös aika hukassa ja ymmälläni tämän asian kanssa ja käytinkin tyttöä lastenpsykologilla, joka ei oikeastaan sanonut asiaan muuta kuin että olin toiminut ihan oikein..



Ajan kanssa puheet ja itsensärankaisemiset ovat loppuneet. En sitten tiedä mikä ne aiheutti. koska elämämme on aina ollut aika tasaista, eikä mitään muita häiriöitä ainakaan ole todettu.

Alkoiko teidän lapsellanne se yhtäkkiä?

Oliko hän kotihoidossa silloin vai päiväkodissa (kysyn vain uteliaana..)?