mitä ihmiset oikein ajattelee, kun eivät kerro raskaudesta ystävilleen siinäkään vaiheessa, kun se on

syy tähän samalaatuinen kuin muutamalla aikaisemmalla kirjoittajalla.



Kun te ihmettelijät itse koette epäonnea raskauksissa ymmärrätte miksi siitä ei halua kaikille huudella heti positiivisen raskaustestin jälkeen!

En tajua näitä ihmisiä. Omaan kaveripiiriin ei kuulu mutta täällä palstoilal näkyy jatkuvasti.



Jos noin kävisi itselle niin ajattelisin varmaan että unohti ettei ole mulle kertonut ja sanoisin että onko teille nyt tulossa perheenlisäystä.

ap

Odotin taannoin toista lastani samaan aikaan kuin mieheni kaverin vaimo kolmattaan. Emme pitäneet yhteyttä muuten, mutta kyläilimme toistemme luona noin neljä kertaa vuodessa. kerran sitten menimme sinne, niin vaimon maha oli tosi iso... Koska hän oli muutenkin pyöreä, niin emme mieheni kanssa kehdanneet sanoa mitään. Itse kerroin omasta raskaudestani, joka oli siinä vaiheessa, että hyvin tarkkasilmäinen olisi voinut noteerata. Pariskunta onnitteli.

Koko loppuvierailun ajan mulla oli kauhean kiusallinen olo. Teki mieli kysyä naiselta suoraan, mutta en kehdannut, koska en voinut olla varma... Hän puhui kyllä isommista lapsistaan kuten minäkin omastani.

Kolme viikkoa vierailun jälkeen he sitten ilmoittivat meille saaneensa vauvan.

jos huomaavat voin myöntää

" Mä oon muuten raskaana" , ajattelee, että kai tuo mainostamattakin näkee. Ja sitten on vielä nykypäivänä tämä lapsettomuus, jos ei halua mainostaa raskauttaan siinä pelossa, että toiselle arka puheenaihe.

Oli niin masentunut raskaudesta (vahinko) ettei halunnut puhua. Sitten on kyllä puhetta riittänyt, kun vauva syntyi ja masennus kaikkosi.

Mullakin yksi ystävä, jota pidin hvyänäkin ystävänäni, ei vaivautunut ilmoittamaan minulle että on raskaana. Oltiin puhuttu puhelimessa jne. mutta ei ehditty tavata. Sitten kun tavattiin oli kaverilla maha pystyssä. En sitten kyllä onnitellut, kun ei edes ollut vaivautunut kertomaan.



Samoin käly, eivät sitten kertoneet, vaikka siis tiesin hänen olevan raskaana. En sitten missää vaiheessa aihetta ottanut esille. Muutenkin jäivät sen jälkeen yhteydenotot vähempään.



Ja tästä johtuen, en itsekään ole viittinyt näille ihmisille kertoa omasta raskaudestani.



Mutta ehkä takana saattaa olla erittäin vaikeat raskaudet (= pelko lapsen menettämisestä) tai toistuvia keskenmenoja.



Loppujen lopuksi oli tosi hyvä juttu että en kertonut raskaudestani, sillä se meni kesken. Näin ei kukaan tiedä mistään mitään.



Mutta ehkä joskus haluaa kertoa, ei vaan keksi missä välissä sen voisi heittää, ei oikeen saa ns. " langan päästä" kiini missä välissä keskustelua sen voisi heittää väliin. Sitten se oikea hetki onkin mennyt ohi ja tuntuisi hölmöltä heittää sen siihen jotenkin. Äh, en oikeen osannut selittää mutta toivottavasti ymmärsitte mitä ajoin takaa.

Ensimmäinen raskauteni oli ehtinyt jo melko pitkälle, kun vauvani kuoli kohtuun. En siis enää kertakaikkiaan kykene suhtautumaan raskauteen ruusunpunaisin lasein enää koskaan. En aio raskaudestani kertoa sen kummemmin kenellekään, tuleville isovanhemmille on pakko jossain vaiheessa, ja ihan lähimmille ystäville, muille en. En halua enää koskaan joutua selittämään että ei meille tulekaan sitä syysvauvaa. Jokainen päivä raskaudessa on epävarmaa, se huoleton odottaminen on riistetty minulta ikuisiksi ajoiksi ensimmäisen raskuden myötä. Siksi en siis kerro puolitutuille. Ajattelin itsekin ennen niin kuin sinä, ap, ei sitä silloin ajatellut muuta kuin omaa harmistustaan siitä ettei kerrota.

vaivoista sun muista, suonikohjuista, närästyksestä yms. Olen raskaana ollessani ollut niin väsynyt, että hautaudun muutenkin kotiin, en jaksa alkaa lirkutella raskaudesta mitään - saati edes tavata ketään. Sukulaisille ja läheisille on myös vaikea kertoa, mutta yleensä kerron siinä vaiheessa, kun huomaavat. Joillekin vain on vaikea kertoa tästä asiasta.

Meillä vain vauva syntyi 25 viikolla ja lensi suoraan Taivaan Isän kotiin. Tämän menetyksen jälkeen keskenmeno 13 viikolla. Nyt jälleen raskaana, viikkoja takana 17 eikä olla kerrottu kuin yhdelle parhaalle kaverille. Eikä kerrota, ennenkuin huomaavat, ei edes omille vanhemmille.



Ei sitä vain ole helppo kertoa, kaikki menetyksen painaa mieltä, enkä minäkään tule koskaan enää kokemaan onnellista ja seesteistä raskautta. Jos kertoisin, niin todennäköisesti minulta kyseltäisiin voinneista yms raskauteen liittyvistä. Tällä hetkellä yritän olla ajattelematta koko raskauttani, että jaksaisin sen nyt suuremmalti murehtimatta mahdolliseen vauvan syntymään saakka. Eikä se ole helppoa.

Sitä on toisten niin vaikeaa käsittää, ettei se raskaus kaikille ole huoletonta hössötystä ja vaunumerkkien vertailua. Toivon sinulle kaikkea hyvää!



12

...jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että hän pelkäsi todella paljon keskenmenoa tai vauvan kuolemaa synnytyksessä. Sen takia ei ollut tutuille mainostanut.



Toinen tuttuni on lukuisien keskenmenojen takia pitänyt politiikkana kertoa vasta, jos joku kysyy.



Itseäni on suoraansanottuna hävettänyt niin paljon että tulin niin nopeasti ensimmäisen jälkeen raskaaksi, että kesti aika kauan aikaa saada kerrottua muutamalle ystävälle, joita en nää livenä (asuvat ulkomailla).

syynä nimenomaan pelko lapsen menettämisestä. Ja lapsi sitten syntyikin enneaikaisesti rv 32. Joten HAISTAKAA PASKA kaikki jotka olette loukkaantuneet, kun en kertonut teille aiemmin odottavani. Ja jos kertomatta jättämisestä on joku vielä vetänyt herneen nenään, niin haistattelut toistamiseen!