Nyt ymmärrän: nää Nokia-tyypithän ne haluaa " olla tukematta yk:nnan loisia" !
Luettuani ton 4500egeekuussa - ketjun sisältämät valittelut, ymmärrän, miksi köyhyyskeskustelu ei ota tulta (kehotan nokialaisia lukemaan Silminnäkijä ja köyhyyskeskustelu -threadit alta).
On moraalisesti täysin kestämätöntä väittää kirkkain silmin, että teidän työnne on jotenkin niin ylimaallista, että ansaitsette tuollaisia palkkoja. Väitättekö todella, että työnne on esim. vastuullisempaa, kovempaa tai haasteellisempaa kuin sairaanhoitajan? Tai tk-lääkärin?
Jos näin on, vaadin perusteluja. Itse olin puoli vuotta uusmedia-alan yrityksessä ja vedin sikapalkkaa täysin amoraalisesta työstä, jolla ei ollut mitään tekemistä yhtään minkään kanssa (olin project manager ja tein muuten myös proggiksia Nokialle). Sanouduin irti itse, jäivät perään ruikuttamaan.
Nykyisin olen - elämä käänsi, eikä oma valinta, nurjan puolensa - köyhä. Elän köyhyysrajan alapuolella.
Mieleeni ei olisi ikinä tullut silloin kun olin yknnan silmissä jotenkin arvostettava ja asioin Stockkan herkussa, että olisin alkanut napista maksamistani veroista. Että olisin pitänyt joitakuita taskuillani elävinä sosiaalipummeina. Eikä koskaan mieleeni tullut kitistä 4500 euron palkasta.
Äitini huomasi Linnan juhlilla tutun kaupunginjohtajan. Kertoi, että oli aikanaan ollut hänen kotikuntansa palveluksessa - kunnan laiskin virkamies. Nykyään on yhtä laiska kaupunginjohtaja - mutta kas, se vastuu, se vastuu.
- Ei töistä makseta, vaan vastuusta, mikä se sitten liekin, äitini totesi. Yhdyn hänen viisaisiin sanoihinsa.
Kommentit (13)
Esim. mainostoimistoissa jne. paljon kovemmat liksat!! Kysy vaikka keltä tahansa keskitason nokialaiselta. Palkka on todellakin korkeintaan keskitasoa, ei sillä paljoa kuule juhlita.
Kova palkka on ainoastaan ylemmillä tasoilla. Mutta he painavatkin duunia melkein 24/7 ja siitä on perhe-elämä kaukana. Ylipäätään omaa vapaa-aikaa ei ole, olen nähnyt vierestä. Näin varmasti myös vastaavissa suurissa firmoissa.
Ainoastaan ekojen satsien miehet tienas niillä rahaa. Ja miten ne tienas? He olivat myös tulosvastuussa. Eli puskivat omalla panoksellaan firman ylös ja sitäkautta optioiden arvo nousi (Ei, me emme kuuluneet näihin tyyppeihin :-)). Nyttemmin kasvu on ollut hitaampaa ja kurssi sellainen, että pyllyä niillä optoiolla voidaan korkeintaan pyyhkiä.
Vertaa tätä nyt sitten esim. Fortumin optioihin, jotka saadaan ilman, että pannaan oma niska likoon. Ne vasta epäreiluja olivatkin, valtion yhtiössä!
Kait sinä nyt mieluummin suomalaisen kännykän ostat kuin ulkomaisen? Tuosta firmasta on monen suomalaisen leipä kiinni ja puhumattakaan niistä verotuloista, mitä Suomi siitä saa. En ymmärrä miksi omaa tarvii aina mollata? Vaihda sitten Motorolaan jos vituttaa. Ja tosiaan, suurin osa nokialaisista ei mitään huippuliksoja nosta! Ota asioista selvää, ennenkö alat mollaamaan. Kyllä ne muut, jotka niitä palkkoja pikku surffailuista nostelee.
Ihan oikeesti kyllä näkee kuinka vieraantuneita ihan kaikesta jotkut on.
4500 ja etenkin joku 6000 on ihan utopistinen palkka joillekin. Vaikka olen väitellyt, alani huippu, tiedän etten ikinä pääse noille tuloille.
Ei silti, ei sinä mitään että palkkan maksetaan tuota luokkaa. Se on väärin että sitä tuloutetaan sivuteitse vielä paljon suurempia summia. Mutta se on väärin, että jotkut pannaan raatamaan jollain 1500e:llä. Että sairaanhoitaja saa jotain 2200e.
Ja se on ihan sairasta, että ihmiset ei tunnista omaa etuoikeutettua asemaansa.
Mutta mua ärsyttää, kun nokialaiset mustamaalataan - kuitenkin suurin osa EI kuulu niihin megatienaajiin. Eikä suurin osa ole mitään materialistisia haihattelijoita vaan ihan taviksia perheenäitejä ja -isiä!
Olen nyt äitiyslomalla ja tienestit ovat 3300 euroa/ brutto kuussa (lasketaan taannoisesta ulkomaankomennuksesta).
Olen tehnyt palkkani eteen töitä. Tulin Suomeen erittäin hyväpalkkaisesta hommasta, tienaisin nyt tuossa maassa melkein tuplasti sen mitä Suomessa.
Minua ottaa päähän sosiaalipummaajat. Siis OIKEAT sosiaalipummit, eivät ap:n kaltaiset henkilöt jotka tuntevat vastuunsa ja kantavat tai ovat kantaneet kortensa kekoon.
Mitä sanotte siitä, että esim. 25% alle 25 vuotiaista helsinkiläisistä on joskus elänyt tai elää sosiaalituella? Eikö se ole liian paljon? Ja valtaosa varmasti ihan tahtomattaan, mutta kyllä tuohon määrään mahtuu ihmisiä, jotka eivät haluakaan oikeisiin verollisiin töihin!
Tunnen ja tiedän liian monta luuseria, jotka sanovat jopa suoraan että töihin ei lähdetä. Siksi yhteiskunnan varoilla tarkoituksella eläminen OTTAA PÄÄHÄN. Varsinkin kun itse ei enää mitään tukia saa, se vähäinenkin tuli joskus opiskeluaikoina valtion takaaman opintotuen myötä. Ja nyt käytän terveyskeskuspalveluja, kun olen äitiyslomalla. En keksi muuta, ainakaan näin nopeasti.
No, sekavaa, mutta tuomitsen jyrkästi sosiaalipummit, ne aidot sellaiset.
Onko oikein, että se joka kehittää vekottimen, jolla saadaan aikaiseksi tuhansia työttömiä on sankari ja hänet palkitaan rahasummilla joita hän ei pysty koskaan käyttämään? Jos kerran maailmassa on paljon viisaita ja tärkeitä ihmisiä, jotka pystyvät ratkaisemaan ongelman, jolla yksinkertaiset työt voidaan siirtää koneen tehtäväksi, miksi ei heitä velvoiteta keksimään ratkaisua niiden ongelmiin, joilta he vievät työn, keksintöhän on keskeneräinen.
Mä itse vastailin tuohon palkkakeskusteluun vaikka itsemurhahan se tällaisella palstalla on, toivoin asiallista keskustelua -mutta näköjään ihan turhaan.
Olen sinun kanssasi samaa mieltä, että moni uusmedialainen sai aika kohtuutonta palkkaa ammattitaitoon, vaativuuteen, tuottavuuteen ja liiketoiminnan suuruuteen nähden. Esimerkiksi monella sen puolen projektipäälliköllä ja projektilla oli silloin huuman aikoihin ihan perusprojektinhallintamenetelmät hakusessa. Sinua en tunne, en siksi henkilökohtaisesti kohdista tätä kommenttiani Sinuun. Mutta Nokiahan ei ole uusmediafirma, vaan ihan vakaata kappaletavaratuotantoa.
Mä en tiedä mistä tuon moraalisen ylemmyydentunteen keksit. Mielestäni ap. kirjoittaja ihan asiallisesti kyseli, että onko hänen oma palkkansa kilpailukykyinen.
Palkkahan on työnantajan ja työntekijän välinen sopimus. Jos joku työnantaja maksaa vaikka 4500 tai 6000 palkkaa, niin se tarkoittaa sitä, että halvemmalla ei saa niitä työntekijöitä, joita halutaan. Siinä ei ole moraalilla mitään tekemistä (ei ylemmällä eikä alemmalla).
Jos Suomen - tämän yhteiskunnan - mittakaavassa, niin se on varsin kilpailukykyinen palkka. Ylität reippaasti keskivertokansalaisen palkanmaksukyvyn.
Mitä sinun pitäisi saada lisää? Miksi?
Ja mitä keskustelun asiallisuuteen tai asiattomuuteen tulee, mielestäni tässä ollaan paljon syvempien asioiden äärellä kuin yksittäisen " palkkakuopan" .
Kilpailukykyinen palkka tarkoittaa yksilönkohdalla sitä, että saako jostain muualta samanlaista duunia paremmalla palkalla. Jos saa, niin olet palkkakuopassa, vaikkakin siis henkilökohtaisessa sellaisessa.
Työnantajan kohdalla se tarkoittaa sitä, että mikä on pienin summa, jolla saa ne ihmiset töihin joita haluaa ja pidettyä heidät vielä talossa.
Tietysti tähän kuuluu se perusoletus, että on mahdollista vaihtaa/kilpailuttaa työpaikkaa esimerkiksi oman kokemuksen/ammattitaidon myötä ja vielä että markkinatilanne antaa sen myöten.
Toki on sitten ihan eri asia, että miten yhteiskunnassa varallisuus jakaantuu ja miten se jakaantuu globaalisti. Suomessahan sitä hoidetaan korkealla progressiivisella verotuksella ja korkealla kulutuksen verotuksella (arvonlisävero), joten Suomessa on palkkatyöllä melko mahdotonta merkittävästi rikastua. Esimerkiksi suurien ikäluokkien vaurastuminen perustuu lähinnä asuntojen arvonnousuun ja aikanaan erittäin halpaan lainarahaan. Toki sitten on eri asia optiomiljönäärit, mutta niitä nyt on niin minimaalinen määrä, että ei siitä ole yhteiskunnan tasolla merkittäväksi rikastuttajaksi. Tietysti iltapäivälehtiä lukemalla saa sen mielikuvan, että puolet kansasta on optiorikkaita ja toinen puoli elää toimeentulotuella.
laskekaa mukaan myös optiot ja " bonukset" summa on paljon suurempi kuin 4500.................
jotka tekee töitä nokialle. Mieheni on nokialla x manager ja palkka 2900 egeä. Työkaverit jo tehneet ratkaisunsa ja lähteneet nokialta paremman palkan perään.