Onko paikalla ketään joka eronnut lasten ollessa pieniä?

mutta hyvin pian sopeutui ja itseasiassa nyt voi huomattavasti paremmin kuin huonon parisuhteen aikana. Vasta jälkeen päin tajusin, kuinka paljon lapsi kärsi huonosta parisuhteesta ja kodin ilmapiiristä.

Ja lapsi oli 3v kun erottiin.

Lapset 6v, 4v ja 2v

Oli suorastaan tukahduttavaa kasvaa vuoroin avoimen vihamielisessä ilmapiirissä ja vuoroin " yritämme hampaat irvessä" -ilmapiirissä ja vuoroin " odotamme vain että kasvatte isoiksi ja yritämme siihen asti sietää toisiamme" -ilmapiirissä.

Älkää tehkö sitä lapsillenne. Älkää pitäkö lapsianne tyhminä, kyllä he huomaavat ja vaistoavat.

Ja tietävät osin salaisuudet, joita yritätte pitää salassa. Silloin heidän pitää kuvitella loputa ja he kuvittelevat pahinta. Totuus ja rehellisyys on parempi vaihtoehto.

Eli vanhempani päättivät pysyä huonossa liitossa meidän lasten takia. Lapsuuteni ja nuoruuteni seurasin henkistä taistelua pienimmistäkin asioista. Vanhempani uhkasivat jopa tappaa toisiaan. Pettämistä, alkoholin kanssa ongelmia, kaikkea ikävää liittyy lapsuuteeni. Ainoa, mikä oli hyvin kulissien lisäksi, oli se, että väkivaltaa en joutunut näkemään. Kaikkea suullista paskaa kylläkin.



Isona osasin todella riidellä. Koskaan en kavereille näyttänyt taitojani, mutta poikaystävät rupes jopa itkeen, kun annoin tulla sanaharkassa täysiä kaikilla vuosien aikana oppimillani lauseilla ja uhkauksilla. Meni vuosia, ennenkuin ymmärsin, että ihmiset ei oikeasti puhu toisilleen niin edes vihaisena. Oli vihainen ja pettynyt vanhempiini. Koen, että en ole koskaan osannut olla suhteessa miehen kanssa. En pysty kohtaamaan arjen pieniä " ongelmia" , kuten hyllyn ostamisen erimielisyyksiä ilman, että huudan ja räyhään ja todella loukkaan.

Ja tällä tiellä olen vielä.



Nykyään minulla on lapsi, ja siksi pyrin kehittämään itseäni niin, että pystyisin keskustelemaan myöskin ?tulevan puolisoni? kanssa. LApseni isästä erosin poikani ollessa parivuotias juuri siksi, kun ei me osattu olla kunnolla. Pelkkää rähjäämistä aamusta iltaan, paitsi että minä aloin myös lyödä poikani isää ja hän vastas takaisin :(



Toivonkin, että voin näyttää pojalleni parempaa mallia joskus, ja että hän pystyisi hoitamaan asiat myös siististi tulevaisuudessa.

Toistaiseksi pysyn paskassa suhteessa, mutta ei tässä taida olla mitään järkeä?

Koko ton viis vuotta on ollu iha per***stä, nyt tuli ratkaisu! Muutan lapsen kanssa kaksin. Jee!

Voin erittäin huonosti entisessä parisuhteessa, jossa mies petti. Kun erottiin, niin itkut loppui kuin seinään eikä ihana pikkupoika minua enää lohdutellut tyyliin " ostan äidille limsaa ettei sillä olis niin paha mieli" . Oikeastaan tuo pojan oireilu parisuhteessa vaan vahvisti mun erohaluja.



Hyvin ollaan selvitty. Meillä perheessä uusi isi ja poika ja uusi isi kuin paita ja peppu. Ollaan kaikki kolme todella onnellisia. Ainut mikä risoo on se, että perhe on välillä " hajalla" eli poika isänsä luona ja kun tulee sieltä, niin on usein vaikea se siirtymäilta, mutta kunnon ruoka ja yhdet yöunet aina pelastaa tilanteen.



En suosittele eroa kellekään heppoisin perustein, mutta en kyllä toisaalta suosittele kellekään, että jäisivät parisuhteeseen, joka on vain parisuhteen irvikuva. Parisuhteeseen ei pidä kuulua alkoholismi, väkivalta, pelko tai pettäminen. Parisuhteeseen pitää kuulua kunnioitus ja halu tehdä töitä suhteen eteen.

Tosin omasta selviytymisestä en ole huolissani, vaan siitä että oireilevatko lapset, kun rakas ihmimen häipyy arjesta?

-eron partaalla-

sillä aina lapset oireilevat, sekä eron vuoksi, että riitojen ja onnettomien vanhempien vuoksi. On turha kuvitella, että lapset eivät huomaa tilannettanne.



Aina menee aikaa, että sopeudutte uuteen arkeen ja uusiin rutiineihin. Tärkeää on saada säilyttää yhteys molempiin vanhempiin.

Mikäli ero mahdollistaa tulehtuneiden välien rauhoittumisen ja lapselle puhutaan erosta, niin lapsi selviää siitä hyvin. Mikäli vanhemmat jatkavat riitelemistä, niin erosta ei ole mitään hyötyä, päinvastoin pelkkää haittaa.